RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 300
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esteettömyystyöryhmän sekä esteettömyystyön ohjausryhmä / nimeämiset/ KesTERI-hanke
Ympäristölautakunta 16.03.2023 § 45
Hangon kaupunki sai Traficomilta vuoden 2021 tieliikenteen turvallisuustoiminnan edistämisen valtionavustusta avustusta KesTERI (Kestävät, turvalliset ja esteettömät reitit ikäihmisille) -hankkeelle.
Hankevastuu sijoittui maankäyttöosastolle ja hanke toteutettiin vuoden 2022 aikana. Työn käytännön organisoimisesta vastasi poikkihallinnollinen työryhmä, jossa oli edustus maankäytön lisäksi ympäristönsuojelusta, kuntatekniikasta, taloushallinnosta, vanhuspalveluista ja vammaispalveluista. Hankkeen ohjausryhmänä toimi liikenneturvallisuustyöryhmän Hangon edustajat.
Hankkeen tavoitteena oli lisätä ikääntyvien, ikääntyneiden ja muiden erityisryhmiin kuuluvien asukkaiden kestävää ja turvallista liikkumista kävellen
ja pyöräillen sekä erilaisilla apuvälineillä (rollaattori, pyörätuoli, riksa, kolmipyörä, jne.). Tämä tueksi laadittiin vuoteen 2030 tähtäävä esteettömyysstrategia Hangon kaupungille.
Lähtökohtien kartoitus ja tavoitteiden määritys toteutettiin tiiviissä vuorovaikutuksessa asukkaiden ja sidosryhmien kanssa. Esteettömyyden nykytilan ymmärrystä luotiin karttapohjaisella asukaskyselyllä sekä kaupunkiympäristössä toteutetuilla kartoituksilla. Päättäjille järjestettiin työpaja ja iltakoulu.
Strategian visioksi on valittu "Helposti saavutettava Hanko (Lätt tillgänliga Hangö). Visio pitää sisällään kaksi näkökulmaa:
- Kaupungin jalankulun reitit ovat helppokulkuisia, sujuvia ja turvallisia. Niiden kautta kaupungin keskeiset palvelut ovat helposti ja esteettömästi saavutettavissa kaiken ikäisille ja taustaisille asukkaille ja matkailijoille.
- Hangon kaupunki ja sen eri kohteet ovat helposti saavutettavissa. Kaupunkiin on helppo saapua eri kulkutavoilla ja tietoa kaupungin palveluista ja niiden esteettömyydestä on saatavilla verkossa.
Strategiassa esteettömyyden edistämisen painopisteet jakautuvat kolmeen kokonaisuuteen: resursseihin ja osaamiseen, tiedonjakoon ja ymmärrykseen sekä kaupunkiympäristön esteettömyyden kehittämiseen.
Esteettömyydellä tarkoitetaan yhdenvertaisuutta osallistua yhteiskunnan toimintaan itsenäisesti ja omana itsenään. Kaupungilla on tärkeä rooli esteettömyyden edistämisessä paitsi kaupunkiympäristön esteettömyyden varmistamisessa, mutta myös toimia asiantuntijatukena sekä jakaa tietoa asukkaille, matkailijoille ja sidosryhmille. Esteettömän ympäristön rakentamiselle ja ylläpidolle on lisäksi vahva perusta maankäyttö- ja rakennuslaissa. Reittien esteettömyys ja turvallisuus hyödyttää kaikkia liikkujia ja parantaa liikkumisympäristön tasa-arvoisuutta.
Esteettömyysstrategiassa ehdotetaan, että työtä jatkamaan perustetaan esteettömyystyöryhmä.
*/* Liitteenä
- Esteettömyysstrategia liitteineen
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta tutustuu laadittuun Hangon kaupungin esteettömyysstrategiaan. Lautakunta hyväksyy sen omalta osaltaan sekä lähettää sen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle käsiteltäväksi.
Ympäristölautakunta katsoo, että esteettömyystyöryhmänä voi jatkaa KesTERI-hankkeen työryhmä vahvistettuna liikuntatoimen edustajalla. Työryhmä voi tarvittaessa kuulla muita kaupungin asiantuntijoita.
Esteettömyystyölle ehdotetaan valittavaksi ohjausryhmä, johon ympäristölautakunta, tekninen lautakunta, kulttuurilautakunta sekä sivistyslautakunta nimeää kukin yhden edustajan ja kaupunginhallitus kaksi edustajaa. Ohjausryhmään kutsutaan myös vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja nuorisoraadin edustajat.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Kaupunginhallitus 11.04.2023 § 80
*/* Liitteenä
- Esteettömyysstrategia liitteineen
Ehdotus Kaupunginhallitus merkitsee ehdotuksen Hangon esteettömyysstrategiaksi tiedoksi.
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että liitteenä oleva esteettömyysstrategia hyväksytään.
Kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen jälkeen kaupunginhallitus asettaa esteettömyystyöryhmän, jonka tehtävänä on vahvistetun strategian seuranta ja toteutukseen liittyvät tehtävät.
Asian käsittely Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen informoi asiasta tarkemmin kaupunginhallituksen kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Kaupunginvaltuusto 18.04.2023 § 12
Liitteenä
- Esteettömyysstrategia liitteineen
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että liitteenä oleva esteettömyysstrategia hyväksytään.
Kaupunginvaltuuston tekemän päätöksen jälkeen kaupunginhallitus asettaa esteettömyystyöryhmän, jonka tehtävänä on vahvistetun strategian seuranta ja toteutukseen liittyvät tehtävät.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä liitteenä olevan esteettömyysstrategian.
Liite §:ään 12
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 167
Asian jatkokäsittely.
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Esteettömyysstrategian.
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti, että esteettömyystyöryhmänä voi jatkaa KesTERI-hankkeen työryhmä vahvistettuna liikuntatoimen edustajalla. Työryhmä voi tarvittaessa kuulla muita kaupungin asiantuntijoita.
Esteettömyystyöryhmään nimetään näin ollen Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, Controller Kim Adolfsson, Hyvinvointikoordinaattori Hanna Österlund, Ympäristönsuojelutarkastaja Maria Degerlund, Suunnitteluavustaja Kristiina Boström-Förström.
Lisäksi liikuntoimi ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue voivat nimetä edustajansa työryhmään.
Kaupunginhallitus valitsee esteettömyystyön ohjausryhmään 2 edustajaa ja pyytää ympäristölautakuntaa, teknistä lautakuntaa, kulttuurilautakuntaa sekä sivistyslautakuntaa nimeämään kukin yhden edustajan.
Ohjausryhmään kutsutaan myös vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja nuorisoraadin edustajat.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus päätti nimetä ohjausryhmään edustajikseen Helena Lesch-Saarisen ja Birgitta Granin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 300
247/10.00.00/2023
Ohjausryhmään on lisäksi valittu seuraavat edustajat:
Sivistyslautakunta: Hanna Varpalahti
Ympäristölautakunta: Jouko Kavander
Tekninen lautakunta: Teemu Köppä
Kulttuurilautakunta Tuikku Karhu
Vanhusneuvosto: Marianne Niskanen
Vammaisneuvosto: Annabelle Cehlin
Nuorisoraati: Alvar Korsu
Esteettömyystyöryhmän puheenjohtaja Kukka-Maaria Luukkonen toimii ohjausryhmän koollekutsujana.
Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen informoi lähemmin asiasta kokouksessa.
Ehdotus Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus merkitsi asian tiedoksi.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |