RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 301
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Avustusanomus TV-dokumentti Hyvonista elokuvaversioksi
Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 301
704/02.05.01.00/2023
Stefan Randström on yhdessä Anne ja Pekka Barckin kanssa työstänyt Hyvon-dokumenttia vuodesta 2022 lähtien. Yleisradio on ostanut dokumentin , ja se tullaan esittämään YLEn kanavalla vuoden 2024 aikana tunnin mittaisena dokumenttina. Parad Media toimii dokumentin tuottajana, Anne ja Pekka Barck vastaavat taustamateriaalista ja Stefan Randström käsikirjoituksesta ja filmauksesta.
Dokumentti kertoo siitä, miten Hyvonin ompelijat tekivät Hangon kaupungista kaksikielisen kaupungin, kun suomenkieliset ompelijat rakastuivat ruotsinkielisiin Hangon poikiin. Dokumentin aikaväli on toisesta maailmansodasta nykypäivään. Kun työryhmä on työstänyt materiaalia, he ovat todenneet, että elokuvaan on riittävästi materiaalia. Työryhmä pyytää 4 000 euron avustusta pitkän elokuvan materiaalin leikkaamiseen.
Elokuvan ensi-ilta olisi Kino Olympiassa tulevana kesänä ja olisi osa juhlavuoden ohjelmaa.
Ehdotus Kaupunginhallitus myöntää työryhmälle Stefan Randström sekä Anne ja Pekka Barck 4 000 euroa Hyvon-dokumentin pitkäelokuvaversiosta.
Asian käsittely Keskustelun aikana esittelijä muutti ehdotustaan kuulumaan seuraavasti:
Kaupunginhallitus myöntää Stefan Randströmin edustamalle työryhmälle 4000 euron avustuksen hakemuksen mukaisesti.
Päätös Kaupunginhallitus päätti myöntää Stefan Randströmin edustamalle työryhmälle 4000 euron avustuksen hakemuksen mukaisesti.
Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |