Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 302


 

Kaupungintalon lämpiön kalusteet

 

Kulttuurilautakunta 28.11.2023 § 53 

 

 

 

Juhlavuoden lähestyessä aloitettiin projekti, jossa lämpiön kalusteet entisöidään ja uudistetaan. Huonekaluihin kuuluu kolme erikokoista pöytää, tuolit, käsinojatuolit sekä sohvat. Sohvat ja käsinojatuolit on kunnostettu. Pöydät ja muut tuolit olivat siinä kunnossa, ettei niitä kannattanut kunnostaa. Uusia tuoleja ja pöytiä on tilattu samaan malliin, jotka toimitetaan ennen vuodenvaihdetta.

 

Huonekaluja on yhteensä 9 pöytää ja 18 tuolia. Museo valitsee kokoelmaansa huonekaluja ja sen jälkeen huonekalut voidaan antaa niiltä haluaville osastoille. Jäljelle jääviä huonekaluja voidaan myydä huutokaupalla Kiertonetissä, joka on julkisen sektorin myyntisivu. Huonekalujen mahdollisesta myynnistä on keskusteltu sisäisen palvelun kanssa.

 

Ehdotus Kulttuurilautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että ne huonekalut, jotka eivät tule sisäiseen käyttöön myydään huutokauppasivulla Kiertonet.

 

Päätös Kulttuurilautakunta ehdotti kaupunginhallitukselle, että ne huonekalut, jotka eivät tule sisäiseen käyttöön myydään huutokauppasivulla Kiertonet.  

 

Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 302  

722/02.07.01/2023  

 

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää kulttuurilautakunnan ehdotuksen mukaisesti, , että ne huonekalut, jotka eivät tule sisäiseen käyttöön myydään huutokauppasivulla "Kiertonet"

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti kulttuurilautakunnan ehdotuksen mukaisesti, että ne huonekalut, jotka eivät tule sisäiseen käyttöön myydään huutokauppasivulla "Kiertonet".

 

Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070