RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajat Uudenmaan liiton asiantuntijaryhmään / Uudenmaan elinkeinoryhmä
Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 85
150/00.04.01/2024
KH 15.06.2020 § 161
Uudenmaan liitolla on pysyviä asiantuntijaryhmiä, joihin kutsutaan jäseniä maakunnan kunnista sekä liiton sidosryhmistä ja verkostoista. Ryhmien yleinen tarkoitus on keskustella liiton valmistelutyöstä ennakolta sidosryhmien kanssa ja nivoa työtä yhteen kunnissa tehtävän työn kanssa vaikuttavuuden lisäämiseksi.
Asiantuntijaryhmien työ tehdään virkatyönä eikä siitä makseta kokouspalkkioita tai korvata matkakustannuksia.
Uudenmaan liitto pyytää Hangon kaupunkia nimeämään edustajat ja heille varajäsenet seuraaviin asiantuntijaryhmiin:
• Uudenmaan elinkeinoryhmä
• Hyvinvoinnin asiantuntijatyöryhmä
• Kansainvälisten asioiden yhteyshenkilökokous
• Kulttuurin asiantuntijaryhmä
• Liikenneryhmä
• Maahanmuuttoasioiden työryhmä
• Maapolitiikkaryhmä
• Matkailuryhmä
• Suunnittelijaryhmä
• Ympäristö- ja ilmastoryhmä
Ryhmien jäseniksi toivotaan ensisijaisesti kuntien virkamiehiä ja asiantuntijoita.
*/* Liite
- Uudenmaan liiton kirjelmä
Ehdotus Kaupunginhallitus nimeää seuraavat henkilöt Hangon kaupungin edustajiksi asiantuntijaryhmiin
Päätös Kaupunginhallitus päätti nimetä kaupungin varsinaiset jäsenet työryhmiin seuraavasti:
• Uudenmaan elinkeinoryhmä Denis Strandell
• Hyvinvoinnin asiantuntijatyöryhmä Elisabeth Kajander
• Kansainvälisten asioiden yhteyshenkilökokous Lasse Tallqvist
• Kulttuurin asiantuntijaryhmä Jennika Friman
• Liikenneryhmä Jukka Takala
• Maahanmuuttoasioiden työryhmä Elisabeth Kajander
• Maapolitiikkaryhmä Kukka-Maaria Luukkonen
• Matkailuryhmä Jon Lindström
• Suunnittelijaryhmä Kukka-Maaria Luukkonen
• Ympäristö- ja ilmastoryhmä Ville Wahteristo
Lisätiedot Kansliapäällikkö Lasse Tallqvist, 019 220 3212
Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 85
Uudenmaanliitto on 14.3.2024 saapuneella sähköpostilla pyytänyt Hangon kaupunkia nimeämään uuden jäsenen Uudenmaanliiton elinkeinoryhmään. Kaupunginhallitus on päättänyt kauden 2020-2024 jäsenistä 15.6.2020 §161. Koska useampi viranhaltija on vaihtunut edellisen päätöksen jälkeen, esitetään koko jäsenlistaus tarkistettavaksi.
Ryhmien jäseniksi toivotaan ensisijaisesti kuntien virkamiehiä ja asiantuntijoita. Jotta nimeämispäätöstä ei tarvitse viranhaltijan mahdollisesti vaihtuessa uusia, esitetään nimeäminen tehtäväksi virkanimikkeittäin.
Ehdotus - Uudenmaan elinkeinoryhmä; Kaupunginjohtaja
- Hyvinvoinnin asiantuntijatyöryhmä; Hyvinvointikoordinaattori
- Kansainvälisten asioiden yhteyshenkilökokous; Kansliapäällikkö
- Kulttuurin asiantuntijaryhmä; Kulttuurijohtaja
- Liikenneryhmä; Tekninen johtaja
- Maahanmuuttoasioiden työryhmä; Ei nimetä (yhteinen edustaja Raaseporin kaupungin kanssa)
- Maapolitiikkaryhmä; Kaupungingeodeetti
- Matkailuryhmä; Matkailupäällikkö
- Suunnittelijaryhmä; Kaupungingeodeetti
- Ympäristö- ja ilmastoryhmä; Ympäristönsuojelupäällikkö
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, 040 135 9599
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |