Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 80


Vammaisneuvoston toimintasääntö 2024 (su+ru)

 

Vammaisneuvoston toimintasäännön hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 13.02.2023 § 31 

 

 

 

Kuntalain 28 §:n mukaan

 

”Vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.

Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.”

 

Hangon kaupungin hallintosäännön 13 §:n mukaan

 

”Kaupungissa on vammaisneuvosto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.”

 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023 alkaen ja tämä on omalta osaltaan vaikuttanut vammaisneuvoston käytännön toimintaan kunnissa.

 

Ehdotus Kaupunginhallitus merkitsee yllä oleva selvityksen tiedoksi ja päättää, että asia palautetaan hyvinvointikoordinaattorille valmisteltavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kansliapäällikkö Lasse Tallqvist, 019 2203 212

 

Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 80  

171/00.04.01/2023  

 

 

Asian jatkokäsittely

 

Hangon vammaisneuvoston toimintaohje on 1990-luvulta ja se on vanhentunut ja päivittämisen tarpeessa.

 

Liitteenä

-          ehdotus uudeksi vammaisneuvoston toimintasäännöksi.

 

Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy oheisen vammaisneuvoston toimintasäännön.  

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Hyvinvointikoordinaattori Hanna Österlund 040 1359215