RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vammaisneuvosto 2024–2025
Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 79
Kuntalain 28 §:n mukaan
”Vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.
Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.”
Hangon kaupungin hallintosäännön 13 §:n mukaan
”Kaupungissa on vammaisneuvosto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus.”
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää valita kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet Hangon vammaisneuvostoon jäljellä olevalle valtuustokaudelle. Kaupunginhallitus pyytää teknistä lautakuntaa nimeämään neuvostoon yhden jäsenen ja tälle henkilökohtainen varajäsen.
Päätös Kaupunginhallitus päätti valita Hangon vammaisneuvoston jäseneksi Helena Lesch-Saarisen ja hänen varajäsenekseen Tom Rönnbladin, sekä toiseksi jäseneksi Aila Pääkön ja hänen varajäsenekseen Katja Liettyän jäljellä olevalle valtuustokaudelle. Kaupunginhallitus päätti pyytää teknistä lautakuntaa nimeämään neuvostoon yhden jäsenen ja tälle henkilökohtainen varajäsen.
Lisätiedot Hyvinvointikoordinaattori Hanna Österlund 040 1359215
Tekninen lautakunta 17.04.2024 § 53
171/00.04.01/2023
Vammaisneuvosto on kaupungin ja sen alueella toimivien vammaisjärjestöjen yhteistyöelin. Vammaisneuvoston tehtävänä on mm. edistää vammaisten tasa-arvoista osallistumista yhteiskunnan eri toimintoihin, koota tietoja ja seurata vammaisten tarpeita kunnassa sekä toimia neuvoa antavana asiantuntijaelimenä vammaisia koskevissa asioissa. Neuvosto ottaa kantaa ja antaa ohjeita mm. tiedonvälitykseen, asemakaavoitukseen, kaupunkisuunnitteluun ym. Neuvostossa on seitsemän (7) jäsentä.
Tekninen lautakunta nimeää vammaisneuvostoon yhden jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.
Vammaisneuvoston jokaisella jäsenellä on yksilöllinen puhe- ja äänioikeus. Vammaisneuvosto nimeää vammaisneuvostoon puheenjohtajan sen vammaisjärjestöedustajista ja varapuheenjohtajan jäsenistään.
Ehdotus (Horttanainen) Tekninen lautakunta valitsee keskuudestaan jäsenen vammaisneuvostoon ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Pantiin pöydälle.
Lisätiedot Tekninen johtaja Jukka Horttanainen, 040 135 9280
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |