Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.05.2024/Pykälä 56



 

Kuntatekniikan osastopäällikön viran perustaminen

 

Tekninen lautakunta 20.03.2024 § 32 

 

 

 

Teknisen viraston Kuntatekniikan katumestarin eläköitymisen johdosta on hänelle haettava seuraaja. Nykyinen katumestari on ollut kaupungin palveluksessa työsuhteessa. Viraston tarve olisi saada tähän viranhaltija, jolla olisi enemmän vastuita ja valtuuksia mm. päätöksentekoon ja lautakuntatyöskentelyyn.

 

Tekniseen virastoon on perustettava uusi Kuntatekniikan osastopäällikön virka. Osastopäällikön viranhoitoon sisältyisi myös esihenkilötehtäviä. Osastopäällikön virka on jo kirjattu kaupungin hallintosääntöön.

 

Ehdotus (Horttanainen) Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle uuden Kuntatekniikan osastopäällikön viran perustamista.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Jukka Horttanainen, 040 135 9280

 

Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 78 

 

 

   

Hallintosäännön 30 §:

Viran perustaminen ja lakkauttaminen sekä virkanimikkeen muuttaminen

 

”Valtuusto päättää toimialajohtajien ja keskushallinnon osastopäälliköiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Kaupunginhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Toimialajohtaja päättää virkanimikkeen tilapäisestä muuttamisesta.”

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää palauttaa asian valmisteluun tarkemman tehtävänkuvan laatimiseksi. Tehtävänkuva tulee laatia sen varmistamiseksi, ettei tehtävä päätös ole ristiriidassa kaupunginvaltuuston 6.6.2022 §162 tekemän, teknisen johtajan viran perustamista koskevan päätöksen kanssa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun tarkemman tehtävänkuvan laatimiseksi. Tehtävänkuva tulee laatia sen varmistamiseksi, ettei tehtävä päätös ole ristiriidassa kaupunginvaltuuston 15.6.2022 § 38 tekemän, teknisen johtajan viran perustamista koskevan päätöksen kanssa.

 

Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, 040 135 9599

 

 

 

Tekninen lautakunta 15.05.2024 § 56  

79/01.02.01/2024  

 

 

Kaupunginvaltuuston päätöksen 2022 § 38 mukaisesti Teknisen ja ympäristöviraston johtamisjärjestelmän tarpeita on selvitetty. Virastoon esitetään perustettavaksi uusi Kuntatekniikan osastopäällikön virka. Perusteluna on teknisen johtajan ja Kuntatekniikan osastopäällikön riittävien vastuiden ja työnjaon selkeyttäminen sekä kaupungin ja viraston sisällä että myös kuntalaisten suuntaan. Viraston ja osaston työt voidaan jakaa sekä määrällisesti että sisällöllisesti luontevasti.

 

Teknisen viraston työmäärä on kytköksissä kaupunki-infran tarpeisiin sekä mm. kuntalaisten, kakkosasujien, turistien, liikenteen ja teollisuuden määrään. Lisäksi Hangon kaupungin maantieteellisestä sijainnista, merellisyydestäkin, johtuen Teknisen ja ympäristöviraston sekä Kuntatekniikan osaston oman henkilökunnan ja konekaluston määrä on suurempi kuin monissa verrokkikunnissa. Tällä tavalla myös pyritään saamaan aikaiseksi laatua, kustannustehokkuutta ja huoltovarmuutta. Samalla sillä on kuntalaisia työllistävä positiivinen vaikutus.

 

Kuntatekniikan osasto tarvitsee uuden, oman viranhaltijan, jolla on riittävästi päätösvaltaa ja joka toimii esihenkilönä Kuntatekniikan osaston henkilöstölle. Kuntatekniikan osastolla on laaja ja intensiivinen tehtäväkenttä, jota on järkevää jakaa viraston hallinnolle ja Kuntatekniikan osastolle.

 

Kuntatekniikan osastopäällikkö vastaa osastonsa toiminnasta ja kaupunki-infrasta. Tekninen johtaja vastaa Teknisen viraston toiminnasta tasapuolisesti sekä monista valtion ja kuntien sidosryhmätyöskentelyistä.

 

*/* Liitteet

                Teknisen ja ympäristöviraston organisaatiokaavio

                Tehtävät; Kuntatekniikan osastopäällikkö

                Tehtävät; Tekninen johtaja

 

Ehdotus (Horttanainen) Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle uuden Kuntatekniikan osastopäällikön viran perustamista.

 

Päätös Ehdotus hyväksytiin.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Jukka Horttanainen, 040 135 9280