Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.05.2024/Pykälä 57



 

Kapteeninkadun aluesaneeraus, huleveden viivyytysjärjestelyt

 

Tekninen lautakunta 15.05.2024 § 57  

242/10.03.01.00.00/2024  

 

 

 

Käynnissä olevaan Kapteeninkadun aluesaneerauksen yhteishankkeeseen Hangon Veden kanssa esitetään rakennettavaksi nykyaikainen huleveden viivytysjärjestely. Sen tarkoituksena on tasata runsaiden sateiden aiheuttamia tulvimistilanteita ja myös pienentää hulevesiverkostoon kohdistuvia rasituspiikkejä. Tämän avulla myös alemman verkoston putkikoko voidaan tehdä pienempänä.

 

Viivytys tehdään ns. hulevesien viivytysaltaan avulla. Se sijoitetaan puistoalueelle Hirvikalliontien ja Riilahdenkadun kulmaukseen.

 

Viivytysallas tehdään ulkoasullisesti puistoon sopivaksi painanteeksi. Se on luiskiensa osalta hoidettavissa muun puiston hoitamisen yhteydessä ruohonleikkurilla. Pohjalle tehdään erikokoisista luonnonkivistä eroosiosuojattu ja maisemoitu noro.

 

Normaalitilanteessa pohjan noro on pieni puro, joka on välillä myös kuiva. Rankkasateiden aikaan tulvivaa vettä kertyy viipymään altaassa hieman korkeammalle. Tilastollisesti harvemmin kuin kerran 10 vuodessa vedenpinta nousee suunnitelmassa esitetylle HW-tasolle, joka sekin on vielä ympäröivää maanpintaa selvästi alempana.

 

Kun yhteishankkeen saneeraus on valmis, puiston Kadermonkadun puolen alavin alue voidaan kytkeä hulevesijärjestelmään kaupungin omana työnä. Tällä tavoin puiston liian märkä alue saadaan kuivemmaksi ja talven jääongelmat poistettua.

 

*/* Liite

                Hulevesiallas, suunnitelmapiirustus Ramboll 309 A, 26.4.2024

 

Ehdotus (Horttanainen) Tekninen lautakunta päättää hyväksyä suunnitelman mukaisen huleveden viivytyssuunnitelman.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Jukka Horttanainen, 040 135 9280