Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 84



 

Rajakaari I asemakaava;
Vastineet luonnoksesta saatuun palautteeseen

 

Ympäristölautakunta 13.06.2024 § 84   689/10.02.00/2023  

YMP 13.11.2013 § 152

293/50.502/2013

 

 Asemakaavatyö on kaavoitusohjelman mukainen. Suunnittelualueella on voimassa kantakaupungin yleiskaava, jossa alue on osoitettu erillispientalovaltaiseksi asuinalueeksi. Alueella ei ole asemakaavaa.

 

 Suunnittelualueen kaavoituksella on tavoitteena vastata omakotitalotonttien kysyntään lähellä Hangon keskustaa huomioiden alueen luonto-olosuhteet ja ulkoilukäyttö sekä olemassa oleva korttelimaisesti Rajakaaren ympärille muodostunut asutus. Suunnittelualueen rajaus ja kaavatyön tavoitteet tarkentuvat työn edetessä.

 

*/* Liitteenä

        Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Ehdotus (Takala) Ympäristölautakunta päättää

1. asettaa vireille asemakaavamuutoksen, joka koskee osaa Täktomintiestä sekä kiinteistöjä Rajatien, Täktomintien ja Sammaltien välisellä alueella,

2. hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 6.11.2013. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutetaan tiedoksi ja se on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan teknisessä ja ympäristövirastossa. Suunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä,

3. että kaava tehdään kaupungin omana työnä.

 

Asian käsittely: Asiassa käydyn keskustelun aikana Marko Niemi totesi seuraavaa:

 

 Erityisesti Rajatien asemakaavan kohdalla pitäisi selvityksissä selvittää myös kouluteiden järjestely. Täktomintien varteen tarvitaan mahdollisesti pyörätie. Kun kouluverkko on keskitetty, pitää selvittää koulukyytien ja yhteyksien laatu ja tarve.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

 

YMP 09.09.2015 § 126

 

Keskustelu asemakaavan muutoksen ratkaisuista.

 

Ehdotus Ympäristölautakunta

 1. käy lähetekeskustelun asemaakaavan muutoksen ratkaisuista,

 2. palauttaa asian valmisteluun aineiston viimeistelyä varten.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 Maankäytönsuunnittelija Johanna Laaksonen, 040 135 9285

 

 

YMP 25.01.2017 § 12

 

Kaava-alueen eteläosassa on tiheä kiinteistöjaotus, jossa on rakentamispaineita.

 

Kaavahanke on viivästynyt rakentamattoman alueen maaperäselvityksistä ja mahdollisista maanhankintaneuvotteluista johtuen.

 

Rakentamispaineesta johtuen esitetään kaava-alueen jakamista kahteen osaan. Rajakaari I käsittäisi tiheän kiinteistöjaotuksen alueen eteläosassa ja Rajakaari II rakentamattoman metsäalueen.

 

*/* Liitteenä

        Kartta; kaava-alueen jakaminen

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy kaava-alueen jakamisen karttaliitteen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Maankäytönsuunnittelija Johanna Laaksonen, 019 135 9285

 Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

KH 27.02.2017 § 32

 */* Liitteenä

        kaava-alueen jakaminen

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti hyväksyä kaava-alueen jakamisen karttaliitteen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Maankäytönsuunnittelija Johanna Laaksonen, 019 135 9285

 Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

 

YMP 08.03.2017 § 35

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty uuden kaavarajauksen johdosta.

 

*/*  Liitteenä

        Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.2.2017

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta päättää hyväksyä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 28.2.2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan teknisessä ja ympäristövirastossa. OAS päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä.

 

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Maankäytönsuunnittelija Johanna Laaksonen, 040 135 9285

 Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

 

YMP 30.08.2018 § 118

 

Maankäyttöosasto on laatinut luonnoksen Rajakaari I asemakaavaksi.

 

Luonnoksessa esitetään mm.

        25 kiinteistöä pientalojen korttelialueeksi (AP-3/pv/s), jossa rakentamistehokkuus on e=0,20

        Viheralue, pinta-alaltaan n. 1700 m2.

 

Kaava-alueelle on tarpeen määrätä MRL 53 § mukainen rakennuskielto, jotta asemakaavoitukselle asetettuja tavoitteita ei vaaranneta.

 

Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus). (MRL 53 § 1 mom.)

 

*/* Liitteenä

        Asemakaava-alueen rajaus

        Kaavaluonnoskartta, pienennös per 16.8.2018

        Kaavaluonnoksen selostus per 16.8.2018

        Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma per 16.8.2018

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta tutustuu laadittuun kaavaluonnokseen ja päättää, että

 1. luonnos Rajakaari I asemakaavaksi asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti,

 2. luonnoksesta pyydetään lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta viranomaisilta ja yhteisöiltä,

 3. Lautakunta hyväksyy päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 16.8.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitemaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä. OAS lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 4. Lisäksi ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrätään rakennuskielto asemakaavan muuttamisen ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 1 momentin nojalla.

 

Asian käsittely Keskustelun aikana todettiin, että viheraluevarauksen osalta tulee käydä keskustelu maanomistajan kanssa ennen luonnoksen nähtäville asettamista.

 

 Kaavaselostuksen ruotsinkielinen version kieliasu tulee korjata.

 

 Käydyn keskustelun perusteella muutti esittelijä ehdotustaan seuraavasti:

 

 Ympäristölautakunta hyväksyy päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 16.8.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä. OAS lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

 Lisäksi ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrätään rakennuskielto muuttamisen ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 1 momentin nojalla.

 

 Ennen luonnoksen nähtäville asettamista tulee maanomistajan kanssa käydä keskustelu viheraluevarauksen osalta. Kaavaselostuksen ruotsinkielinen version kieliasu tulee korjata.

 

Päätös Hyväksyttiin esittelijän muutettu ehdotus.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 Maankäytönsuunnittelija Anna Hellén, 040 1359 285

 

 

KH 24.09.2018 § 203

*/* Liitteenä

        Asemakaava-alueen rajaus

        Kaavaluonnoskartta, pienennös per 16.8.2018

        Kaavaluonnoksen selostus per 16.8.2018

        Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma per 16.8.2018

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti merkitä OAS:n per 16.8.2018 tiedoksi ja että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrätään rakennuskielto muuttamisen ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 1 momentin nojalla.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

Maankäytönsuunnittelija Anna Hellén, 040 1359 285

 

 

YMP 27.08.2020 § 123

 

Rajakaari I kaava-alueelle on voimassa MRL 53 § mukainen rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Kaupunginhallitus päätti asiasta 24.9.2018 § 203 ja rakennuskielto tuli voimaan kuulutuksella 4.10.2018.

 

MRL 53 § 1 ja 2 mom.

Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus).

 

Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan. Kunnan määräämä rakennuskielto kaava-alueen laajentamiseksi voi kuitenkin kestää enintään kahdeksan vuotta.

 

Rakennuskieltoa on tarpeen jatkaa, koska alueen asemakaavoitus on kesken.

Rajakaari I kaavaluonnos on ollut nähtävillä 5.11 - 7.12.2018. Täktomintien pohjoispuolisten alueiden kaavoitus on kaavoitusohjelmassa.

 

*/* Liitteenä

                rakennuskieltoalueen rajaus

                sijaintikartta

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.

 

Päätös Hyväksyttiin ehdotus.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 Maankäytönsuunnittelija Anna Johanson, 040 1359 285

 

 

KH 21.09.2020 § 201

 */* Liitteet

        rakennuskieltoalueen rajaus

        sijaintikartta

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.

 

Asian käsittely Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen informoi asiasta tarkemmin kokouksen yhteydessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 Maankäytönsuunnittelija Anna Johanson, 040 1359 285

 

 

YMP 20.10.2022 § 166

 

Rajakaari I kaava-alueelle on voimassa MRL 53 § mukainen rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Kaupunginhallitus päätti asiasta 24.9.2018 § 202 ja rakennuskielto tuli voimaan kuulutuksella 4.10.2018. Rakennuskieltoa jatketiin uudella päätöksellä 24.9.2020. Se on umpeutunut 3.10.2022.

 

MRL 53 § 1 ja 2 mom.

Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus).

 

Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan. Kunnan määräämä rakennuskielto kaava-alueen laajentamiseksi voi kuitenkin kestää enintään kahdeksan vuotta.

 

Rakennuskieltoa on tarpeen jatkaa, koska alueen asemakaavoitus on kesken.

 

*/* Liitteenä

                rakennuskieltoalueen rajaus

                sijaintikartta

 

Ehdotus Ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

 

KH 07.11.2022 § 281

*/* Liitteet

        rakennuskieltoalueen rajaus

        sijaintikartta

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti jatkaa Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

 

KH 19.12.2022 § 317  Pöydälle pantu asia. Asian jatkokäsittely.

 

*/* Liitteet

        rakennuskieltoalueen rajaus

        sijaintikartta

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti jatkaa Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.

 

Asian käsittely Kaupungingeodeetti Luukkonen informoi asiasta tarkemmin kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

Ympäristölautakunta 13.06.2024

293/50.502/2013

 

Luonnos Rajakaari I asemakaavaksi on ollut julkisesti nähtävillä 5.11.-7.12.2018 välisen ajan.

 

Lausunnot pyydettiin 31.12.2018 mennessä seuraavilta tahoilta:

 Uudenmaan ELY-keskus

 Uudenmaan liitto

 Museovirasto

 Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo

 Eteläkärjen ympäristöterveys

 Hangon kaupunki, Tekninen lautakunta

 Hangon kaupunki, Rakennusvalvonta

 Hangon kaupunki, Ympäristönsuojelu

 Hangon Vesi

 Hangon omakotiyhdistys

 Hangon ympäristöyhdistys

 Täcktom samfällighet

 

Lausunnon antoivat:

Uudenmaan ELY-keskus, Museovirasto, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, Eteläkärjen ympäristöterveys, Hangon kaupungin tekninen lautakunta, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja Hangon Vesi.

 

Lisäksi jätettiin kolme mielipidettä.

 

Maankäyttöosasto on laatinut ehdotuksen vastineiksi saatuun palautteeseen.

 

*/* Liitteenä

        Ehdotus vastineiksi saatuun palautteeseen

        Kaavaluonnoskartta 12.10.2018

        Kaavaselostus 12.10.2018

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta hyväksyy vastineet saatuun palautteeseen sekä niissä esitetyt toimenpiteet.

 

Asian käsittely Käydyn keskustelun pohjalta esittelijä ehdotti että asia palautetaan lisäselvennyksiä ja tarkennuksia varten.

 

Päätös Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian lisävalmisteluun.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281

 Suunnitteluavustaja Jaana Sarnikorpi, 040 135 9283