Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 65



 

Asemakaavan muutos koskien entisen rautatieaseman ympäristöä

 

Tekninen lautakunta 12.06.2024 § 65  

310/10.02.00/2024  

 

 

Asematorin sekä vanhan paloaseman ja sen lähiympäristön asemakaavan jäi korttelin 544 rautatien puoleiseen reunaan ohjeellinen yleiselle jalankululle varattu alueen osa. Kortteliin muodostuu vain yksi tontti, joka on nykyisin yksityisomistuksessa. Tontin omistaja on ilmaissut halukkuutensa siihen, että varaus muutetaan kevyen liikenteen väyläksi ja se sen jälkeen siirtyy kaupungin omistukseen ja ylläpitoon.

 

*/* Liite

                Kartta

 

Ehdotus (Horttanainen) Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se käynnistää asemakaavan muutoksen entisen rautatieaseman ympäristössä liitekartan osoittamalla alueella. Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 544 eteläreunassa kulkeva yleiselle kävelylle varattu alue kevyen liikenteen väyläksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Jukka Horttanainen, 040 135 9280