Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 176



 

Hanko Brankis ry:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen tarkastaminen

 

Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 106 

 

 

 

Hangon kaupungilla on vuodesta 2020 lähtien ollut  yhteistyösopimus Hanko Brankis ry:n kanssa. Sopimuksen mukaan Hangon kaupunki maksaa vuosittain 10 000 euron summan Hanko Brankis ry:lle. Hangon kaupunki saa maksua vastaan hyödyntää yhdistyksen tiloja ilman lisäkustannuksia tietyn määrän vuoden aikana. Tähän summaan sisältyy myös 3000 euron suuruinen avustus, jolla katetaan Brankiksen kiinteistöveron kustannukset.

 

Vuoden 2023 aikana Hangon kaupunki on käyttänyt Brankiksen tiloja yhteensä 58 kertaa.

 

Hanko Brankis pyytää vuosittaisen summan korottamista 2 000 eurolla, jolloin se olisi 12 000 euroa vuodessa. Brankiksen toimintakustannukset, kuten sähkön ja lämmön kustannukset, ovat nousseet vuodesta 2020 lähtien. Brankiksen toimintaa ja käyttökustannuksia kuvataan tarkemmin kaupunginhallituksen liitteenä olevassa aineistossa.

 

Brankis on Hangon harvoja suurempia kokoontumistiloja ja siten toiminnan jatkaminen on tärkeää. Yhdistys on viime vuosina tehnyt kiinteistöön useita panostuksia ja he jatkavat toiminnan kehittämistä.

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää jatkaa yhteistyösopimusta luonnoksen mukaisesti Hangon Brankis ry:n kanssa ja hyväksyy vuosittaisen summan korottamista koskevan pyynnön 12 000 euroon.

 

 

Asian käsittely Keskustelun aikana Pertti Ruuska ehdotti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sture Söderholmin kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.

 

Päätös Asia päätettiin yksimielisesti palauttaa valmisteluun.

 

Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 140 

 

 

Palautettu asia. Asian jatkokäsittely.

 

Oheismateriaalina

-          tilinpäätös, talousarvio, toimintasuunnitelma

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää jatkaa yhteistyösopimusta luonnoksen mukaisesti Hangon Brankis ry:n kanssa ja hyväksyy vuosittaisen summan korottamista koskevan pyynnön 12 000 euroon

 

 

Asian käsittely Keskustelun aikana Pertti Ruuska ehdotti Sami Laineen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

 

Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070

 

 

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 176  

203/02.05.01.00/2024  

 

 

Palautettu asia. Asian jatkokäsittely.

 

Edellisen kokouksen jälkeen kaupunginjohtaja ja kulttuurijohtaja ovat käyneet keskusteluja Hangö Brankis r.f.:n toiminnanjohtajan kanssa. Yhdistys on päättänyt nostaa jäsenmaksua. Yhdistys on myös valmis jatkamaan yhteistyösopimusta samalla summalla ja ehdoilla kuin ennenkin.

 

Oheismateriaali

-          vuokrahinnat

 

Liite

-          yhteistyösopimus

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää:

1.
jatkaa sopimusta Hangö Brankis r.f.:n kanssa liitteen sopimusehdotuksen mukaisesti. Yhteistyösopimuksen summa on 10 000 euroa. Täten anottu 2 000 euron korotus ei myönnetä.

2.
Sopimus on voimassa kaksi vuotta siitä päivämäärästä kun se on allekirjoitettu.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070