RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hangon Veden johtokunta
Pöytäkirja 10.10.2024/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 käyttötalousarvio
HVL 30.01.2024 § 5
Hangon Veden talousarvio 2024 hyväksyttiin johtokunnan kokouksessa 13.12.2023 §72. Käyttötalouden toteutumaa tullaan seuraamaan vähintään neljä kertaa vuoden aikana johtokunnassa. Liikelaitosjohtaja vastaa käyttötalouden ja pääomatalousarvion seurannan toteuttamisesta. Projektipäällikkö vastaa omien projektiensa valvonnasta ja taloudellisesta seurannasta.
Tilikartta ja käyttösuunnitelma, Rahatoimiston aikataulu sekä talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2024 ovat liitteenä.
*/* Liitteet
- Tilikartta ja käyttösuunnitelma 2024
- Talousasioiden vuosikello 2024
- Täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2024
Ehdotus (Varjus) Johtokunta hyväksyy käyttösuunnitelman 2024 ja merkitsee talousasioiden vuosikellon sekä talousarvion täytäntöönpano-ohjeet tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Sanna Varjus, 040 505 6498
HVL 14.03.2024 § 16
Taloustilanne 6.3.2024 esitetään liitteessä.
*/* Liite
- taloustilanne
Ehdotus (Varjus) Johtokunta päättää merkitä tilanteen tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Lisätiedot Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Sanna Varjus, 040 505 6498
HVL 25.04.2024 § 21
Taloustilanne 16.4.2024 esitetään liitteessä.
*/* Liite
- taloustilanne
Ehdotus (Varjus) Johtokunta päättää merkitä tilanteen tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Lisätiedot Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Sanna Varjus, 040 505 6498
HVL 10.06.2024 § 29
Taloustilanne 3.6.2024 esitetään liitteessä.
Viskontien ilmanpoistoventtiilin vuodosta sekä Bonäsån kaislojen poistosta tulee suunnittelemattomia kustannuksia tälle vuodelle, mutta niiden vaikutus käyttötalouden ennusteeseen tarkastellaan vasta elokuun kokouksessa.
*/* Liite
- taloustilanne
Ehdotus (Varjus) Johtokunta päättää merkitä tilanteen tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi
Lisätiedot Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Sanna Varjus, 040 505 6498
HVL 29.08.2024 § 40
Taloustilanne 19.8.2024 esitetään liitteessä.
Viskontien ilmanpoistoventtiilin vuodosta aiheutuneet kustannukset on tiliöity ulkoisiin palveluihin, eikä niiden osalta ole tarve muuttaa talousarviota. Bonäsån kaislojen poiston arvioitu kustannus on 15 000 €, joka tulee myös tiliöitäväksi ulkoisiin palveluihin.
Työterveyshuolto on tehnyt vuoden aikana lakisääteisiä työpaikkaselvityksiä, joiden kustannuksia ei ole huomioitu alkuperäisessä talousarviossa. Näin ollen kyseinen tili ylittyy tilinpäätöshetkellä.
*/* Liite
- taloustilanne 19.8.2024
Ehdotus (varjus) Johtokunta päättää merkitä tilanteen tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Lisätiedot Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Sanna Varjus, 040 505 6498
HVL 10.10.2024 § 51
45/02.02.02/2024
Taloustilanne 1.10.2024 ja ennuste esitetään liitteessä.
Ennusteen tekeminen on vaikeaa, mutta näyttää siltä toistaiseksi, että vedenkulutus ei ole vähentynyt 1.1.2024 voimaan astuneesta taksakorotuksesta huolimatta (tai vuotovesien määrä on lisääntynyt!). Näin ollen maksutulot tulevat mahdollisesti olemaan korkeammat kuin talousarviossa. Menot pysyvät talousarvion mukaisena lukuun ottamatta henkilöstökuluja, jotka ylittyvät.
Puistovuoren paineviemärivuodon kustannukset tulevat suunnittelemattomina lisäkustannuksina, mutta summa ei ole vielä tiedossa.
*/* Liite
- taloustilanne ja ennuste 1.10.2024
Ehdotus (Varjus) Johtokunta päättää merkitä tilanteen tiedoksi.
Asian käsittely Kokouksessa todettiin, että tuotot eivät ole ennusteiden mukaisia johtuen virheellisestä ennusteesta Opiferus-ohjelmistosta. Ennuste on väärin, koska tasauslaskutus tapahtui jo elokuussa poikkeuksellisesti. Tuotot tulevat olemaan melko lähellä talousarviota.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Lisätiedot Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Sanna Varjus, 040 505 6498
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |