RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hangon Veden johtokunta
Pöytäkirja 10.10.2024/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
HVL 10.10.2024 Ehdotus Hangon Veden käyttötalousarvioksi 2025 | ||
HVL 10.10.2024 Hangon Vesi mittarit 2025 | ||
HVL 10.10.2024 Hangon Vesi tekstiosa 2025 |
Vuoden 2025 talousarvio ja suunnitelma vuosille 2026-2027
HVL 29.08.2024 § 43
Vuoden 2025 käyttötalousarvion laadinnassa hyödynnettiin 2023 tilinpäätöstietoja sekä vuoden 2024 aikana kerääntynyttä tietoa hintatason muutoksista sekä tulevaisuudennäkymistä. Talousarvion valmisteluohjeen linjauksia on pyritty huomioimaan mahdollisuuksien mukaan, mutta siinä asetettu raami on kohtuuton ottaen huomioon, että kustannukset nousevat (esim. sähköenergia) eikä taksojen korotuksiin ole selkeitä perusteita ellei investointimääriä kasvateta samanaikaisesti. Lisäksi tärkeän teollisuusasiakkaan vuotuisen perusmaksu-annuiteetin poistuminen sopimuksen mukaisesti vuonna 2025 näkyy tulevien vuosien tulonmuodostuksessa (tuotot vähenee noin 80 000 € vuonna 2025 verrattuna vuoteen 2024).
Talousarvion valmisteluohjeen mukaan kunnan valtionosuuksissa tapahtuu merkittävä muutos aikaisempiin vuosiin nähden, josta johtuen toimintaa on kaikilla sektoreilla pyrittävä sopeuttamaan. Talousarviokäsittelyssä on kuitenkin pidettävä mielessä, että vesihuoltolaitoksen rahoitus tulee vesihuoltomaksuista ja niitä säätelee vesihuoltolaki eli valtionosuuksilla ei tulisi olla merkitystä vesihuoltolaitoksen taloussuunnitteluun. Henkilöstökulut arvioitiin 3% yleiskorotusprosentilla, joten talousarvion valmisteluohje toteaa, että palkkojen kasvu tulee kattaa joko kuluja vähentämällä tai tuottoja lisäämällä.
Gloskärin ja Långörin viemäriosuuskunta on esittänyt viemäriverkostonsa luovuttamista Hangon Vedelle 1.1.2025 alkaen. Tämä näkyy todennäköisesti vain taseen muutoksina, mutta asia tarkentuu vielä myöhemmin. Talousvesikapasiteetin lisääminen on selvitettävä vuoden 2025 aikana, koska hyvälaatuisen varavesikapasiteetin määrä ei ole riittävä. Myös säiliötilavuus on tarkasteltava ja näihin tarvitaan ulkopuolista konsulttiapua. Jätevesipuolella on ajankohtaista jälkiselkeyttimien laahojen ketjujen uusiminen kaikissa altaissa.
Uutena asiana vuonna 2025 on jätelautakunnan järjestämä keskitetty lietteenkuljetus, mutta sen ei arvioida muuttavan tuottojen määrää. Sen sijaan käyttömaksutuottojen arvioidaan mahdollisesti hieman laskevan vähentyvän väkiluvun myötä. Korkokulujen arvioidaan olevan hieman pienemmät kuin vuonna 2024.
Talousmalli-työkalu, joka tarkastelee liikelaitoksen taloutta kymmenen vuotta eteenpäin, päivitettiin edellisen tilinpäätöksen luvuilla. Talousmallin perusteella on tarve nostaa taksoja, jotta kymmenen vuoden jaksolla vesilaitoksen talous ei painu alijäämäiseksi. Taksoja ehdotetaan korotettavaksi siten, että perusmaksuja korotetaan 10 % vuonna 2025. Ensimmäisessä talousarvioversiossa ei ole kuitenkaan tehty tätä korotusta, mutta sen vaikutus on esitetty kuitenkin liitteessä olevassa käyttötalousarviossa.
Liikelaitoksen perustamisen jälkeen (1.1.2018) on toteutettu seuraavat korotukset taksoihin:
2018 ei korotuksia
2019 ei korotuksia
2020 ei korotuksia
2021 15 % jäteveden perusmaksu ja liittymismaksut
2022 ei korotuksia
2023 korotuksia palvelumaksuhinnastoon (ei perus- tai käyttömaksuihin)
2024 15% perusmaksut ja 8 % käyttömaksut
2025 10% perusmaksut (mahdollisesti)
Ehdotus käyttötalousarvioksi on liitteenä. Tekstiosat (mm. mittarit) tulevat käsittelyyn vasta seuraavassa johtokunnan kokouksessa. Ehdotus ei ole aivan raamin mukainen, mutta tulos on kuitenkin selkeästi ylijäämäinen. Sisäisten ostojen ja myyntien sekä henkilöstösivukulujen ja muiden korjausten takia saattavat luvut vielä hieman muuttua. Myös muita kustannustietoja saattaa vielä tulla lisää talousarviokäsittelyn aikana.
*/* Liitteet
- Ehdotus Hangon Veden käyttötalousarvioksi 2025
Ehdotus (Varjus) Johtokunta päättää hyväksyä ehdotetun käyttötalousarvion 2025.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Sanna Varjus, 040 505 6498
HVL 10.10.2024 § 53
363/02.02.00/2024
Kaupunginhallitus ja kaupungin johtoryhmä ovat käsitelleet ensimmäistä talousarvioehdotusta ja antaneet Hangon Vedelle tehtäväksi muokata talousarviota siten, että ylijäämä ja poistot yhteensä ovat 70 000 € suuremmat kuin talousarvion ensimmäisessä versiossa.
Talousarvion ensimmäinen versio on tarkistettu ja siinä ei ole käytännössä mitään leikattavaa, vaan pikemmin henkilöstökulut on nyt arvioitu liian pieniksi. Vuoden 2024 talousarviossa oltiin varovaisia 1.1.2024 voimaan astuneiden taksan korotusten vaikutuksien osalta eli korotuksia ei laskettu täysimääräisinä tuloihin, koska oletettiin kulutuksen laskevan. Toistaiseksi näyttää siltä, että kulutus on pysynyt ennallaan, joten vuoden 2025 talousarvion tuloja voidaan kasvattaa nostamatta taksoja.
Edellisessä johtokunnan kokouksessa oli esitetty, että Hangon Veden talousmallin perusteella on tarve nostaa taksoja, jotta kymmenen vuoden jaksolla vesilaitoksen talous ei painu alijäämäiseksi. Tämä vaatimus siis tulee ajankohtaiseksi, jos investointien taso pidetään yli 1 M€ tasolla tulevina vuosina, mutta vuoden 2025 investoinnit tulevat jäämään sen alle.
Talousarvion toisessa versiossa korotetaan maksutuloja ja henkilöstökuluja.
*/* Liitteet
- Ehdotus Hangon Veden käyttötalousarvioksi 2025
- Hangon Vesi mittarit 2025
- Hangon Vesi tekstiosa 2025
Ehdotus (Varjus) Johtokunta päättää hyväksyä ehdotetun käyttötalousarvion 2025.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Sanna Varjus, 040 505 6498
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |