RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.10.2024/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus valt. Ville Ekroosin ja Edvard Lindforsin ym. aloitteeseen opiskelijoille tarjottavasta lounaslaatikosta yo-kirjoituksiin
SIV 04.09.2024 § 77
*/* Kaupunginvaltuutetut Ville Ekroos ja Edvard Lindfors ovat jättäneet 11.6.2024 § 36, diaarinumero 317/2024, valtuustoaloitteen opiskelijoille tarjottavasta lounaslaatikosta ylioppilaskirjoituksiin (liite). Normaalin koululounaan sijaan, voisi Hanko tarjota opiskelijoille lounaslaatikon, jonka he voivat ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin.
Sivistystoimen johtaja on keskustellut asiasta ruokahuollon palvelupäällikön kanssa ja molemmat pitävät ehdotusta, että opiskelijoille tarjottaisiin lounaslaatikoita ylioppilaskirjoituksiin, myönteisenä. Lounaslaatikko kokeilun perusteluna on muun muassa se, että opiskelijat voivat keskittyä kirjoituksiin, sekä että ruokaa ei valmistettaisi turhaan. Kokeilu ei myöskään lisäisi kouluruokailun kustannuksia.
Opiskelijat ilmoittavat etukäteen kiinnostuksesta lounaslaatikkoon ja valmiudet ovat olemassa tarjota lounaslaatikoita jo syksyn ylioppilaskirjoituksiin kokeiluna. Lounaslaatikoiden sisältö voi vaihdella joka kerta.
Nuorisoraati tukee myös ehdotusta tarjota lounaslaatikoita ylioppilaskirjoituksiin.
Asian valmistelussa on tehty lapsivaikutusten arviointi (LAVA).
Ehdotus (Gustafsson) Sivistyslautakunta antaa kaupunginhallitukselle yllä olevan tekstin lausuntonaan Ville Ekroosin ja Edvard Lindforsin aloitteeseen opiskelijoille tarjottavasta lounaslaatikosta ylioppilaskirjoituksiin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Sivistystoimen johtaja Karl-Erik Gustafsson, 040 596 3249
Kaupunginhallitus 16.09.2024 § 215
Liite
- Valtuutettujen Ville Ekroosin ja Edvard Lindforsin ym. aloite
Kaupunginhallitus katsoo sivistyslautakunnan vastauksen riittäväksi ja ehdottaa, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa että, kaupunginvaltuusto toteaa valtuutettujen Ville Ekroosin ja Edvard Lindforsin aloitteen opiskelijoille tarjottavasta lounaslaatikosta ylioppilaskirjoituksiin loppuun käsitellyksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Sivistystoimen johtaja Karl-Erik Gustafsson, 040 596 3249
Kaupunginvaltuusto 29.10.2024 § 53
317/00.01.06/2024
Liite
- Valtuutettujen Ville Ekroosin ja Edvard Lindforsin ym. aloite
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa että, kaupunginvaltuusto toteaa valtuutettujen Ville Ekroosin ja Edvard Lindforsin aloitteen opiskelijoille tarjottavasta lounaslaatikosta ylioppilaskirjoituksiin loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti todeta valtuutettujen Ville Ekroosin ja Edvard Lindforsin aloitteen opiskelijoille tarjottavasta lounaslaatikosta ylioppilaskirjoituksiin loppuun käsitellyksi.
Lisätiedot Sivistystoimen johtaja Karl-Erik Gustafsson, 040 596 3249
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |