RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 31.10.2024/Pykälä 135
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
YMP 31.10.2024; Rakennuskieltoalue Rajakaari - Råsvängens byggförbudområdets avgränsning | ||
YMP 31.10.2024; Rajakaari 1; sijaintikartta - översiktskarta |
Rajakaaren asemakaava; Rakennuskiellon jatkaminen kaava-alueella
YMP 13.11.2013 § 152
Asemakaavatyö on kaavoitusohjelman mukainen. Suunnittelualueella on voimassa kantakaupungin yleiskaava, jossa alue on osoitettu erillispientalovaltaiseksi asuinalueeksi. Alueella ei ole asemakaavaa.
Suunnittelualueen kaavoituksella on tavoitteena vastata omakotitalotonttien kysyntään lähellä Hangon keskustaa huomioiden alueen luonto-olosuhteet ja ulkoilukäyttö sekä olemassa oleva korttelimaisesti Rajakaaren ympärille muodostunut asutus. Suunnittelualueen rajaus ja kaavatyön tavoitteet tarkentuvat työn edetessä.
*/* Liitteenä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Ehdotus (Takala) Ympäristölautakunta päättää
1. asettaa vireille asemakaavamuutoksen, joka koskee osaa Täktomintiestä sekä kiinteistöjä Rajatien, Täktomintien ja Sammaltien välisellä alueella,
2. hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 6.11.2013. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutetaan tiedoksi ja se on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan teknisessä ja ympäristövirastossa. Suunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä,
3. että kaava tehdään kaupungin omana työnä.
Asian käsittely: Asiassa käydyn keskustelun aikana Marko Niemi totesi seuraavaa:
Erityisesti Rajatien asemakaavan kohdalla pitäisi selvityksissä selvittää myös kouluteiden järjestely. Täktomintien varteen tarvitaan mahdollisesti pyörätie. Kun kouluverkko on keskitetty, pitää selvittää koulukyytien ja yhteyksien laatu ja tarve.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
YMP 09.09.2015 § 126
Keskustelu asemakaavan muutoksen ratkaisuista.
Ehdotus Ympäristölautakunta
1. käy lähetekeskustelun asemaakaavan muutoksen ratkaisuista,
2. palauttaa asian valmisteluun aineiston viimeistelyä varten.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Maankäytönsuunnittelija Johanna Laaksonen, 040 135 9285
YMP 25.01.2017 § 12
Kaava-alueen eteläosassa on tiheä kiinteistöjaotus, jossa on rakentamispaineita.
Kaavahanke on viivästynyt rakentamattoman alueen maaperäselvityksistä ja mahdollisista maanhankintaneuvotteluista johtuen.
Rakentamispaineesta johtuen esitetään kaava-alueen jakamista kahteen osaan. Rajakaari I käsittäisi tiheän kiinteistöjaotuksen alueen eteläosassa ja Rajakaari II rakentamattoman metsäalueen.
*/* Liitteenä
Kartta; kaava-alueen jakaminen
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy kaava-alueen jakamisen karttaliitteen mukaisesti.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Maankäytönsuunnittelija Johanna Laaksonen, 019 135 9285
Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
KH 27.02.2017 § 32
*/* Liitteenä
kaava-alueen jakaminen
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti hyväksyä kaava-alueen jakamisen karttaliitteen mukaisesti.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Maankäytönsuunnittelija Johanna Laaksonen, 019 135 9285
Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
YMP 08.03.2017 § 35
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty uuden kaavarajauksen johdosta.
*/* Liitteenä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.2.2017
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta päättää hyväksyä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 28.2.2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan teknisessä ja ympäristövirastossa. OAS päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Maankäytönsuunnittelija Johanna Laaksonen, 040 135 9285
Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
YMP 30.08.2018 § 118
Maankäyttöosasto on laatinut luonnoksen Rajakaari I asemakaavaksi.
Luonnoksessa esitetään mm.
25 kiinteistöä pientalojen korttelialueeksi (AP-3/pv/s), jossa rakentamistehokkuus on e=0,20
Viheralue, pinta-alaltaan n. 1700 m2.
Kaava-alueelle on tarpeen määrätä MRL 53 § mukainen rakennuskielto, jotta asemakaavoitukselle asetettuja tavoitteita ei vaaranneta.
Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus). (MRL 53 § 1 mom.)
*/* Liitteenä
Asemakaava-alueen rajaus
Kaavaluonnoskartta, pienennös per 16.8.2018
Kaavaluonnoksen selostus per 16.8.2018
Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma per 16.8.2018
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta tutustuu laadittuun kaavaluonnokseen ja päättää, että
1. luonnos Rajakaari I asemakaavaksi asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti,
2. luonnoksesta pyydetään lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta viranomaisilta ja yhteisöiltä,
3. Lautakunta hyväksyy päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 16.8.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitemaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä. OAS lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.
4. Lisäksi ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrätään rakennuskielto asemakaavan muuttamisen ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 1 momentin nojalla.
Asian käsittely Keskustelun aikana todettiin, että viheraluevarauksen osalta tulee käydä keskustelu maanomistajan kanssa ennen luonnoksen nähtäville asettamista.
Kaavaselostuksen ruotsinkielinen version kieliasu tulee korjata.
Käydyn keskustelun perusteella muutti esittelijä ehdotustaan seuraavasti:
Ympäristölautakunta hyväksyy päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 16.8.2018. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä. OAS lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Lisäksi ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrätään rakennuskielto muuttamisen ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 1 momentin nojalla.
Ennen luonnoksen nähtäville asettamista tulee maanomistajan kanssa käydä keskustelu viheraluevarauksen osalta. Kaavaselostuksen ruotsinkielinen version kieliasu tulee korjata.
Päätös Hyväksyttiin esittelijän muutettu ehdotus.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Maankäytönsuunnittelija Anna Hellén, 040 1359 285
KH 24.09.2018 § 203
*/* Liitteenä
Asemakaava-alueen rajaus
Kaavaluonnoskartta, pienennös per 16.8.2018
Kaavaluonnoksen selostus per 16.8.2018
Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma per 16.8.2018
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti merkitä OAS:n per 16.8.2018 tiedoksi ja että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrätään rakennuskielto muuttamisen ajaksi maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 1 momentin nojalla.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Maankäytönsuunnittelija Anna Hellén, 040 1359 285
YMP 27.08.2020 § 123
Rajakaari I kaava-alueelle on voimassa MRL 53 § mukainen rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Kaupunginhallitus päätti asiasta 24.9.2018 § 203 ja rakennuskielto tuli voimaan kuulutuksella 4.10.2018.
MRL 53 § 1 ja 2 mom.
Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus).
Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan. Kunnan määräämä rakennuskielto kaava-alueen laajentamiseksi voi kuitenkin kestää enintään kahdeksan vuotta.
Rakennuskieltoa on tarpeen jatkaa, koska alueen asemakaavoitus on kesken.
Rajakaari I kaavaluonnos on ollut nähtävillä 5.11 - 7.12.2018. Täktomintien pohjoispuolisten alueiden kaavoitus on kaavoitusohjelmassa.
*/* Liitteenä
rakennuskieltoalueen rajaus
sijaintikartta
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.
Päätös Hyväksyttiin ehdotus.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Maankäytönsuunnittelija Anna Johanson, 040 1359 285
KH 21.09.2020 § 201
*/* Liitteet
rakennuskieltoalueen rajaus
sijaintikartta
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.
Asian käsittely Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen informoi asiasta tarkemmin kokouksen yhteydessä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Maankäytönsuunnittelija Anna Johanson, 040 1359 285
YMP 20.10.2022 § 166
Rajakaari I kaava-alueelle on voimassa MRL 53 § mukainen rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Kaupunginhallitus päätti asiasta 24.9.2018 § 202 ja rakennuskielto tuli voimaan kuulutuksella 4.10.2018. Rakennuskieltoa jatketiin uudella päätöksellä 24.9.2020. Se on umpeutunut 3.10.2022.
MRL 53 § 1 ja 2 mom.
Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus).
Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan. Kunnan määräämä rakennuskielto kaava-alueen laajentamiseksi voi kuitenkin kestää enintään kahdeksan vuotta.
Rakennuskieltoa on tarpeen jatkaa, koska alueen asemakaavoitus on kesken.
*/* Liitteenä
rakennuskieltoalueen rajaus
sijaintikartta
Ehdotus Ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
KH 07.11.2022 § 281
*/* Liitteet
rakennuskieltoalueen rajaus
sijaintikartta
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti jatkaa Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.
Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
KH 19.12.2022 § 317 Pöydälle pantu asia. Asian jatkokäsittely.
*/* Liitteet
rakennuskieltoalueen rajaus
sijaintikartta
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti jatkaa Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on kesken.
Asian käsittely Kaupungingeodeetti Luukkonen informoi asiasta tarkemmin kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Ympäristölautakunta 13.06.2024 § 84
293/50.502/2013
Luonnos Rajakaari I asemakaavaksi on ollut julkisesti nähtävillä 5.11.-7.12.2018 välisen ajan.
Lausunnot pyydettiin 31.12.2018 mennessä seuraavilta tahoilta:
• Uudenmaan ELY-keskus
• Uudenmaan liitto
• Museovirasto
• Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo
• Eteläkärjen ympäristöterveys
• Hangon kaupunki, Tekninen lautakunta
• Hangon kaupunki, Rakennusvalvonta
• Hangon kaupunki, Ympäristönsuojelu
• Hangon Vesi
• Hangon omakotiyhdistys
• Hangon ympäristöyhdistys
• Täcktom samfällighet
Lausunnon antoivat:
Uudenmaan ELY-keskus, Museovirasto, Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo, Eteläkärjen ympäristöterveys, Hangon kaupungin tekninen lautakunta, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja Hangon Vesi.
Lisäksi jätettiin kolme mielipidettä.
Maankäyttöosasto on laatinut ehdotuksen vastineiksi saatuun palautteeseen.
*/* Liitteenä
Ehdotus vastineiksi saatuun palautteeseen
Kaavaluonnoskartta 12.10.2018
Kaavaselostus 12.10.2018
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta hyväksyy vastineet saatuun palautteeseen sekä niissä esitetyt toimenpiteet.
Asian käsittely Käydyn keskustelun pohjalta esittelijä ehdotti että asia palautetaan lisäselvennyksiä ja tarkennuksia varten.
Päätös Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian lisävalmisteluun.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Suunnitteluavustaja Jaana Sarnikorpi, 040 135 9283
Ympäristölautakunta 29.08.2024 § 97
Asian jatkokäsittely. Maankäyttöosasto on laatinut ehdotuksen vastineiksi saatuun palautteeseen.
*/* Liitteet
Ehdotus vastineiksi saatuun palautteeseen
Kaavaluonnoskartta 12.10.2018
Kaavaselostus 12.10.2018
Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma per 29.8.2024
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta hyväksyy vastineet saatuun palautteeseen sekä niissä esitetyt toimenpiteet.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin lisäyksellä, että kaavaselostuksen päivittämisen yhteydessä selvennetään kevyen liikenteen väylän suunniteltua paikkaa.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Suunnitteluavustaja Jaana Sarnikorpi, 040 135 9283
Ympäristölautakunta 31.10.2024 § 135
689/10.02.00/2023
Rajakaari I kaava-alueelle on voimassa MRL 53 § mukainen rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Kaupunginhallitus määräsi alueelle rakennuskiellon 24.9.2018 § 202 ja rakennuskielto tuli voimaan kuulutuksella 4.10.2018. Sitä on jatkettu v. 2020 ja 2022. Rakennuskielto umpeutui 3.10.2024
MRL 53 § 1 ja 2 mom.
Alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä, kunta voi määrätä rakennuskiellon. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus).
Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan. Kunnan määräämä rakennuskielto kaava-alueen laajentamiseksi voi kuitenkin kestää enintään kahdeksan vuotta.
Rakennuskieltoa on tarpeen jatkaa, koska alueen asemakaavoitus on edelleen kesken.
*/* Liitteenä
rakennuskieltoalueen rajaus
sijaintikartta
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Rajakaari I asemakaava-alueelle määrättyä rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla, koska alueen asemakaavoitus on edelleen kesken.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |