Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 31.10.2024/Pykälä 136



 

Korttelin 544 asemakaavan muutos; Kaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville

 

Tekninen lautakunta 12.06.2024 § 65 

 

 

Asematorin sekä vanhan paloaseman ja sen lähiympäristön asemakaavan jäi korttelin 544 rautatien puoleiseen reunaan ohjeellinen yleiselle jalankululle varattu alueen osa. Kortteliin muodostuu vain yksi tontti, joka on nykyisin yksityisomistuksessa. Tontin omistaja on ilmaissut halukkuutensa siihen, että varaus muutetaan kevyen liikenteen väyläksi ja se sen jälkeen siirtyy kaupungin omistukseen ja ylläpitoon.

 

*/* Liite

                Kartta

 

Ehdotus (Horttanainen) Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se käynnistää asemakaavan muutoksen entisen rautatieaseman ympäristössä liitekartan osoittamalla alueella. Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 544 eteläreunassa kulkeva yleiselle kävelylle varattu alue kevyen liikenteen väyläksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Jukka Horttanainen, 040 135 9280

 

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 169 

 

 

 Liite

-          Kartta

 

Ehdotus Kaupunginhallitus käynnistää asemakaavan muutoksen entisen rautatieaseman ympäristössä liitekartan osoittamalla alueella. Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 544 eteläreunassa kulkeva yleiselle kävelylle varattu alue kevyen liikenteen väyläksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Jukka Horttanainen, 040 135 9280

 

 

Ympäristölautakunta 29.08.2024 § 98 

 

 

Suunnittelualue sijaitsee 5. kaupunginosassa. Alueen rajaa lännessä ja pohjoisessa Pitkäkatu, idässä Palokunnankatu ja etelässä rautatie. Alue käsittää korttelin 544. Alue on pinta-alaltaan noin 3000 m². 

 

Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 544 eteläreunassa kulkeva yleiselle kävelylle varattu alue kevyen liikenteen väyläksi.

 

Kaava tehdään kaupungin omana työnä. Hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus hyväksyy muut kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetut merkittävät asemakaavan muutokset edellyttäen, ettei asemakaavan muutosehdotuksesta ole jätetty muistutusta.

 

*/* Liitteenä

        Osallistumis- ja arviointisuunnitelma per 29.8.2024

        Valmisteluvaiheen vuorovaikututusmateriaali

        Suunnittelualueen rajaus

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta

        asettaa vireille korttelin 544 asemakaavan muutoksen

        hyväksyy, että kaava tehdään kaupungin omana työnä.

        hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 29.8.2024.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) kuulutetaan tiedoksi ja se on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan kaupungin kotisivuille sekä teknisessä ja ympäristövirastossa. OAS päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 Suunnitteluavustaja Jaana Sarnikorpi, 040 1359 283

 

Ympäristölautakunta 31.10.2024 § 136  

310/10.02.00/2024  

 

Maankäyttöosasto on laatinut ehdotuksen korttelin 544 asemakaavan muutokseksi.

 

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa korttelin 544 eteläreunassa kulkeva yleiselle kävelylle varattu alue kävelyn ja pyöräilyn väyläksi (ent. kevyen liikenteen väylä).

 

*/* Liitteenä

        Kaavaehdotuskartta ja määräykset, per 23.10.2024

        Kaavaselostus, per 23.10.2024

        Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, per 29.8.2024

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta tutustuu laadittuun ehdotukseen korttelin 544 asemakaavan muutokseksi ja päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että
- se asettaa kaavaehdotuksen liitteineen julkisesti nähtäville kaupungin kotisivuille sekä tekniseen ja ympäristövirastoon vähintään 14 päivän ajaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 Suunnitteluavustaja Jaana Sarnikorpi, 040 1359 283