RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 07.11.2024/Pykälä 36
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talouden ja toiminnan seuranta 2024
ETYT 21.03.2024 § 2
Seuranta koskee tammi-helmikuuta, käyrä liitteenä.
Vuosi on alkanut suunnitelmien ja talousarvion mukaisesti. Valvonnan puitteissa on tehty 99 tarkastusta, tulot näistä nousevat 28 791 €. Perusmaksujen laskutus tältä vuodelta on aloitettu, helmikuun loppuun mennessä on perus- ja vuosimaksuja laskutettu 123 771 €. Kotisivujen uusiminen on jonkin verran vaikuttanut tiedotukseen ja työajan käyttöön.
Eläinsuojeluvalvojan jääminen pois vaikeuttaa käytännön työoloja eläinsuojelun ja eläintautien ehkäisyn piirissä ja uusia ratkaisuja on etsittävä, jotta työolot pysyvät samalla tasolla kuin aiemmin. Ratkaisuja haetaan ensisijaisesti yhteistyöstä lähiyksikköjen kanssa, mutta myös muita mahdollisuuksia voidaan selvittää. Eläintautiepäilyjen johdosta on otettu näytteitä, valtio hoitaa näiden asioiden tiedotuksen.
Anonyymi rekrytointi on jo jonkin aikaa koskenut kaikkea organisaation rekrytointia. Tämä vaikuttaa nopeaa reagointia ja lyhytaikaisia sijaisia vaativien tehtävien sujuvuuteen ja riskeihin.
Ensimmäisiä eläinlääkinnän kvartaaliraportteja odotetaan huhtikuun alussa.
Ehdotus (Kuula) Kirjataan tiedoksi
Päätös Ehdotus hyväksyttiin
Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222
ETYT 23.05.2024 § 16
Seurantaa on tehty 30.4.2024 asti, käyrä liitteenä.
Sopimuksen mukainen kokous yhteistyökuntien kanssa on pidetty 8.5.2024, PM liitteenä.
VALVONTA
Valvonnassa on tehty 199 tarkastusta huhtikuun loppuun mennessä, valvonnasta on laskutettu reilut 62 780 €. Molemmat luvut ovat jonkin verran odotettua alemmat, mutta noudattavat pääosin suunniteltua normaalin vuosivaihtelun puitteissa. Suurin osa perusmaksuista, 146 669 €, on laskutettu.
Sijaisia on otettu korvaamaan pois vapaiden vuoksi vajaaksi jäävää resurssia, joten vuodelle suunnitellut resurssit voidaan vielä toteuttaa.
Yksikkö osallistuu suuronnettomuusharjoituksiin tarvittaessa ja tekee tarpeen mukaan yhteistyötä valmiudessa kuntien kanssa. Erityistilanteiden kommunikointimenetelmiä on sopeutettu nykyisiin organisaatioihin ja niitä työstetään jatkossa tarpeen mukaan.
Eläinsuojelussa ja eläintautien ehkäisyssä on tehty 9 tarkastuspöytäkirjaa ja päätöstä kauden aikana. Työtä vaikeuttaa eläinsuojeluvalvojan poisjääminen, yllä mainittuun lukuun eivät sisälly praktikkoeläinlääkärin tekemät dokumentit. Valvontaeläinlääkärin tueksi on selvitetty mahdollisuuksia yhteistyöhön lähiyksikön kanssa, mutta tämä on hallinnollisista syistä osoittautunut mahdottomaksi. Vaihtoehtojen selvittelyä jatketaan.
ELÄINLÄÄKINTÄ
Kvartaaliraportit on saatu osittain, lisätietoja odotetaan kokoukseen. Eläinlääkintä on toiminut suunnitellusti.
| Tuotantoeläimet | Muut eläimet |
Päivystyspalvelut | 37 | 309 |
Praktikkoeläinlääkäri |
|
|
Yhteenvetona todettakoon, että talous ja toiminta noudattavat suunniteltua.
Käsittely kokouksessa Todettiin että praktikkoeläinlääkäri on tehnyt 37 tuotantoeläinkäyntiä vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana ja että toimenpidepalkkiot vuodelle 2023 ovat 28 000 €. Toimenpidepalkkioiden määrä ilmoitetaan palkanlaskentaan.
Ehdotus (Kuula) Kirjataan tiedoksi
Päätös Ehdotus hyväksyttiin
Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222
ETYT 19.09.2024 § 29
Talouden yhteenveto liitteenä
Seurantaa on tehty 31.8.2024 asti, siten kun se kirjattu ennen 2.9.2024.
Kesä on ollut verrattain rauhallinen, yksi suositus välttää uimista annettiin Lagmanin uimarannalle elokuussa, muuten on valvonnassa ja eläinlääkinnässä saatu keskittyä rutiiniasioihin.
VALVONTA
Tarkastelujakson aikana on tehty 415 tarkastusta, valvonnan tulot nousevat 274 000 €, joista reilut 120 400 € tarkastuksista. Tämä vastaa odotuksia. Lähes kaikki perusmaksut on nyt laskutettu.
Tämän vuoden sisäisessä auditoinnissa tarkasteltiin tehtyjen pakkotoimien prosesseja. Tulosten mukaan tapausten välillä ei ole suuria eroja. Joitakin parannusehdotuksia kuitenkin annettiin ja niitä tullaan noudattamaan.
Alueen ravintoiloista otettiin näytteitä jauhelihasta ja tartarpihvien raaka-aineista elokuun alussa. Yhteensä otettiin yhdeksän näytettä, jotka kaikki saivat hyväksytyn arvosanan E. Colin ja STEC:n (shigatoksiinia tuottava E. Coli) osalta. Aerobisten bakteerien määriä tarkasteltaessa havaittiin suuria vaihteluita ja kaksi näytteistä todettiin huonolaatuisiksi aerobisten bakteerien suuren määrän vuoksi. Tulokset on välitetty ravintoloilla ja tarvittaessa on käyty läpi toiminnan prosesseja. Eteläkärjen ympäristöterveys käyttää tuloksia riskinarvioinnissaan.
Syksyn aikana kokeillaan valvontaeläinlääkäriyhteistyötä Lohjan yksikön kanssa, jotta selvitetään voidaanko tehtävästä näin saada vähemmän rasittava. Valvontaeläinlääkäri on elokuun loppuun mennessä tehnyt 28 tarkastuspöytäkirjaa ja päätöstä eläinsuojelun ja eläintautien ehkäisyn piirissä.
ELÄINLÄÄKINTÄ
Eläinlääkinnän potilasmäärät ensimmäisen puolen vuoden aikana:
| Tuotantoeläimet | Muut eläimet |
Päivystyspalvelut | 88 | 612 |
Praktikkoeläinlääkäri | 128 |
|
Yksikön toiminta ja talous noudattaa kokonaisuutena suunniteltua.
Ehdotus (Kuula) Kirjataan tiedoksi
Päätös Ehdotus hyväksyttiin
Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222
ETYT 07.11.2024 § 36
598/02.02.02/2023
Seurantaa on tehty 15.10.2024 siten kun se on kirjattu 28.10.2024. Talouden yhteenveto liitteenä.
VALVONTA
Valvonnassa on tehty 485 tarkastusta, mikä vastaa odotuksia. Tarkstustyöstä on veloitettu reilut 139 990 € mikä vastaa odotuksia.
Rutiinivalvonnan lisäksi yksikkö on osallistunut valmiuteen liittyviin harjoituksiin sekä myös osallistunut teemaan liittyviin koulutuksiin. Yksikön valmiussuunnitelman perusteellisempi läpikäynti tehdään vuoden 2025 alussa.
Valvontaeläinlääkäri on tehnyt lokakuun puoliväliin mennessä 31 päätöstä ja pöytäkirjaa eläinsuojeluun ja eläintautien ehkäisyyn liittyen, mikä on jonkin verran odotettua vähemmän. Määrään vaikuttavat yleisesti ottaen käytettävät resurssit sekä tapaustyypit.
ELÄINLÄÄKINTÄ
Kvartaaliraportteja on seurattu syyskuun loppuun asti alla olevassa taulukossa. Lisätietoja odotetaan kokoukseen.
Taulukko 1: Potilaat tammikuu-syyskuu 2024
| Tuotantoeläimet | Muut eläimet |
Päivystyspalvelut | 152 | 1125 |
Praktikkoeläinlääkäri | 163 |
|
Kaiken kaikkiaan todettakoon, että toiminta noudattaa suunniteltua ja talousarviota melko hyvin. Kuten tavallista laskutetaan viimeinen kvartaali yhteistyökunnilta mahdollisimman myöhään, jotta toteuma saadaan mahdollisimman tarkaksi.
Ehdotus (Kuula) Merkitään tiedoksi
Päätös Ehdotus hyväksyttiin
Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |