RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuokrasopimus Tulliniemi perusalue / Suomen Vapaasatama | ||
Vuokrasopimus ns Railshipin alue / Suomen Vapaasatama |
Hangon kaupungin ja Suomen Vapaasatama Oy:n välisten maanvuokrasopimusten uusiminen
Kaupunginhallitus 18.11.2024 § 287
Suomen Vapaasatama Oy on vuodesta 1960 lähtien vuokrannut Hangon kaupungilta Hangon Tulliniemessä maa-aluetta, joka toimii Suomen ajoneuvologistiikan osaamiskeskittymänä ja tarjoaa alueelle satoja työpaikkoja. Yhtiön hallinnoimalle alueelle on vuosien saatossa mittavilla investoinneilla rakennettu ajoneuvologistiikkaan soveltuva infrastruktuuri. Mahdollistaakseen Suomen ajoneuvologistiikan osaamiskeskittymän pysyvyyden Hangossa, yhtiö tarvitsee pitkäaikaiselle maanvuokrasopimussuhteelleen jatkuvuutta, jolla mahdollistetaan toiminnan edellyttämien jatkuvien ylläpito- ja kehitysinvestointien toteuttaminen.
Suomen Vapaasatama Oy:n tämän hetkiset vuokrasopimukset ovat seuraavat:
• Tulliniemi: 66,3 Ha, nykyinen voimassaoloaika 1.3.2006-31.12.2035, siihen kuuluvine 0,465 Ha:n lisäyksineen
• Osa tilasta 78-408-15-0: 1,6721 Ha, nykyinen voimassaoloaika 1.9.2002-31.12.2032
Uusimista haetaan ehdoiltaan samansisältöisinä, 30 vuoden vuokrasopimuksina.
Oheismateriaalina
- hakemus liitteellä
Ehdotus Hangon kaupunki uusii hakemuksen kohteena olevat vuokrasopimukset muutoin ehdoiltaan samansisältöisinä, mutta perusvuokran määrä tarkistettuna allekirjoitushetken tasolle. Uudet vuokrasopimukset astuvat voimaan niiden allekirjoitushetkellä jo ovat voimassa allekirjoitushetkestä alkaen 30 vuoden määräajan. Sopimukset allekirjoitetaan valtuuston sopimusten uusimista koskevan päätöksen tultua lainvoimaiseksi, kuitenkin viimeistään 31.1.2025.
Asian käsittely Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sture Söderholm ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Aila Pääkkö ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta. Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Sami Laine toimi puheenjohtajana asiassa.
Keskustelun aikana esittelijä teki seuraavan teknisen muutoksen ehdotukseen:
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hangon kaupunki uusii hakemuksen kohteena olevat vuokrasopimukset muutoin ehdoiltaan samansisältöisinä, mutta perusvuokran määrä tarkistettuna allekirjoitushetken tasolle. Uudet vuokrasopimukset astuvat voimaan niiden allekirjoitushetkellä jo ovat voimassa allekirjoitushetkestä alkaen 30 vuoden määräajan. Sopimukset allekirjoitetaan valtuuston sopimusten uusimista koskevan päätöksen tultua lainvoimaiseksi, kuitenkin viimeistään 31.1.2025.
Päätös Kaupunginhallitus päätti muutetun ehdotuksen mukaan.
Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212
Kaupunginvaltuusto 26.11.2024 § 69
Oheismateriaalina
- hakemus liitteellä
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hangon kaupunki uusii hakemuksen kohteena olevat vuokrasopimukset muutoin ehdoiltaan samansisältöisinä, mutta perusvuokran määrä tarkistettuna allekirjoitushetken tasolle. Uudet vuokrasopimukset astuvat voimaan niiden allekirjoitushetkellä jo ovat voimassa allekirjoitushetkestä alkaen 30 vuoden määräajan. Sopimukset allekirjoitetaan valtuuston sopimusten uusimista koskevan päätöksen tultua lainvoimaiseksi, kuitenkin viimeistään 31.1.2025.
Asian käsittely Asiassa käydyn keskustelun aikana valtuutettu Rolf Nyström ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.
Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212
Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 304
Palautettu asia. Asian jatkokäsittely.
Kaupunginhallitus täydentää esitystään liitteenä olevilla vuokrasopimusluonnoksilla.
Tulliniemen perusalueen vuosivuokraa on korotettu seuraavasti:
Perusvuokra 0,305 /m2 indeksitarkistetaan vuodesta 2006 vuoteen 2024, jolloin yksikköhinnaksi tulee 0,444 €/m2 (ek-indeksi 1595 (tammikuu 2006) -> 2322 (tammikuu 2024)). Kun edellisessä huomioidaan vuoden 2010 maapohjahintojen tasokorotus n. 14,5 %, saadaan yksikköhinnaksi 0,509 €/m2. Indeksitarkistuksella ja tasokorotuksella perusvuokraksi tulee 340.000,- € (339.859,30 €). Voimassaolevan vuokrasopimuksen perusvuokra on 200.000 euroa. Tulliniemen perusalueen vuokrasta laskutetaan vain puolet niin kauan kuin aluetta käytetään pääasiallisesti autojen varastointiin. . Kuluvan vuoden vuosivuokra on ollut 144 970,62 €.
Ns. Railshipin alueen vuokra on vuonna 2002 perustunut teollisuustontin hintaan. Kun vuokra korotetaan voimassaolevaan vastaavaan (T4) teollisuustontin hintaan, alueen perusvuokraksi tulee 12.582,55 €. Kuluvan vuoden vuosivuokra on ollut 10.234,94 €
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hangon kaupunki uusii hakemuksen kohteena olevat vuokrasopimukset liitteiden mukaisin ehdoin. Vuokrasopimuksissa perusvuokran ja vuosivuokran määrät on tarkistettu allekirjoitushetken tasolle. Uudet vuokrasopimukset astuvat voimaan niiden allekirjoitushetkellä jo ovat voimassa allekirjoitushetkestä alkaen korkeintaan 30 vuoden määräajan. Sopimukset allekirjoitetaan valtuuston sopimusten uusimista koskevan päätöksen tultua lainvoimaiseksi, kuitenkin viimeistään 31.1.2025.
Asian käsittely Sture Söderholm ja Aila Pääkkö ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta.
Sami Laine toimi puheenjohtajana tämän pykälän käsittelyn ajan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212
Kaupunginvaltuusto 10.12.2024 § 84
2/10.00.02/2024
Liitteenä
- vuokrasopimusluonnokset
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hangon kaupunki uusii hakemuksen kohteena olevat vuokrasopimukset liitteinden mukaisin ehdoin. Vuokrasopimuksissa perusvuokran ja vuosivuokran määrät on tarkistettu allekirjoitushetken tasolle. Uudet vuokrasopimukset astuvat voimaan niiden allekirjoitushetkellä jo ovat voimassa allekirjoitushetkestä alkaen korkeintaan 30 vuoden määräajan. Sopimukset allekirjoitetaan valtuuston sopimusten uusimista koskevan päätöksen tultua lainvoimaiseksi, kuitenkin viimeistään 31.1.2025.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti että Hangon kaupunki uusii hakemuksen kohteena olevat vuokrasopimukset liitteiden mukaisin ehdoin.
Vuokrasopimuksissa perusvuokran ja vuosivuokran määrät on tarkistettu allekirjoitushetken tasolle. Uudet vuokrasopimukset astuvat voimaan niiden allekirjoitushetkellä jo ovat voimassa allekirjoitushetkestä alkaen korkeintaan 30 vuoden määräajan. Sopimukset allekirjoitetaan valtuuston sopimusten uusimista koskevan päätöksen tultua lainvoimaiseksi, kuitenkin viimeistään 31.1.2025.
Liitteet §:ään 84
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl. 040 13595 99
Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |