RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vastaus valtuutettu Teemu Köpän ym. aloitteeseen energianeuvojan palkkaamiseksi määräaikaiseen työsuhteeseen
Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 313
Valtuutettu Teemu Köppä on tehnyt valtuustoaloitteen energianeuvojan palkkaamisesta kaupungin palvelukseen määräaikaiseen työsuhteeseen 15.11.2022. Aloitteen on allekirjoittanut yhteensä 11 valtuutettua.
Aloitteessa todetaan, että kaupunki on edelleen kaukana Hinku-tavoitteistaan, ja että erillislämmitykseen vaikuttaminen olisi yksi tavoista vaikuttaa hiilidioksidi-päästöjen määrään. Aloitteessa todetaan, että tukea kiinteistöjen energiaremontteihin on saatavissa monessa eri muodossa, mikä madaltaa kynnystä ryhtyä toimeen oman lämmitysjärjestelmän uusimiseksi ja siten päästöjen vähentämiseksi. Energiaremontista hyötyy eniten kiinteistön omistaja säästyneinä kustannuksina mutta myös kiinteistön arvon nousuna. Lisäksi hyötyvät alan yrittäjät, ja kaupunkilaiset ilmanlaadun parantuessa erityisesti talvella.
Aloitteessa ehdotetaan, että koska tietoa energiaremonteista on vaikeaa löytää ja aiheesta liikkuu väärää tietoa, tulisi kaupungin palkata energianeuvoja määräaikaiseen työsuhteeseen vähintään vuoden ajaksi, neuvomaan ja opastamaan energiakysymyksissä niin yksityisiä henkilöitä, taloyhtiöitä kuin yrityksiäkin. Aloitteessa on esitetty, että rahoitus palkkaamiseen olisi varattu jo vuodelle 2023.
Liitteenä aloite lyhentämättömänä tutustuttavissa.
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen seuraavan vastauksen, ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsisi aloitteen loppuun käsitellyksi:
Aloitteessa esitetyille kohderyhmille on saatavilla maksutonta energianeuvontaa sekä Motivan että Energiaviraston kautta.
Kuluttajat voivat ottaa energiakysymyksissä yhteyttä valtakunnalliseen Asiaa energiasta -neuvontaan. Palvelua ylläpitää Motiva Oy ja se on kotitalouksille ja taloyhtiöille maksutonta.
Lisäksi jokaisessa maakunnassa toimii oma energianeuvoja. Uudellamaalla palvelun tarjoaa Ramboll Finland Oy, ja toiminnan rahoittaa Energiavirasto. Energianeuvoja antaa puolueetonta ja maksutonta tietoa energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian lisäämisen keinoista, jotka kullakin alueella ovat mahdollisia. Neuvonnan kohderyhmänä ovat kuluttajat, taloyhtiöt, kunnat ja pk-yritykset.
Koska maksutonta neuvonta on saatavilla useamman kanavan kautta, ei perustetta energianeuvojan palkkaamiseen kaupungin palvelukseen ole. Sen sijaan kaupunki voi jakaa tietoa omissa kanavissaan saatavilla olevista maksuttomista neuvontakanavista, ja kannustaa kuntalaisia tarkastelemaan omia lämmitysjärjestelmiään.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, 040 135 9599
Kaupunginvaltuusto 10.12.2024 § 81
513/00.01.06/2024

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti merkitä valtuutettu Teemu Köpän ym. aloitteen energianeuvojan palkkaamiseksi määräaikaiseen työsuhteeseenloppuun käsitellyksi.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, 040 135 9599
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |