RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 06.05.2025/Asianro 26
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Drottningstranden ranta-asemakaava; Ranta-asemakaavan hyväksyminen
Kaupunginhallitus 27.01.2025 § 15
1526/50.503/2022
YMP 27.01.2022 § 15
Hangon Tvärminnen alueella on ollut käynnissä useaa tilaa koskeva ranta-asemakaava, jonka kaavoitus on edelleen kesken. Maanomistajat ovat toimittaneet Hangon kaupungille ehdotuksen kaava-alueen uudelleen rajaamisesta. Uusi kaava-alue koskee osaa käynnissä olevan ranta-asemakaavan kiinteistöistä. Maanomistajat esittävät Hangon kaupungille, että aiemmin käynnistynyt ranta-asemakaava lopetetaan niiden tilojen osalta, joiden maanomistajat ovat mukana uudessa ehdotuksessa (Liite 2). Tiloja Drottningstrand 78-401-3-27 ja Nygård I 78-401-3-11 koskeva alue viedään eteenpäin omana ranta-asemakaavana liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Suunnittelualueen nimi on Drottningstrandin ranta-asemakaava.
Ranta-asemakaava laatijana toimii DI Seppo Lamppu / Kiinteistökehitys ja Kaavoitus SKLM OY.
*/* Liitteenä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.9.2021
Vanhan kaavan osittainen lopetus -kirjelmä
Liite 1 Maanomistajien aloite
Liite 2 Aluekartta
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta
- toteaa, että käynnissä ollut ranta-asemakaavoitus lopetetaan kiinteistöjen 78-401-3-27 ja 78-401-3-11 osalta.
- merkitsee tiedoksi ranta-asemakaavatyön käynnistymisen kiinteistöillä 78-401-3-27 ja osalle tilasta 78-401-3-11. Kaavan vireille tulosta tiedotetaan kuuluttamalla,
- hyväksyy ranta-asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 2.9.2021. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutetaan tiedoksi ja se on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan teknisessä ja ympäristövirastossa. Suunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
YMP 12.05.2022 § 85
Drottningstranding ranta-asemakaavan ehdotus on laadittu kaavakonsultin toimesta. Ranta-asemakaava koskee osaa tilasta Drottningstrand 78-401-3-27 ja osaa tilasta Nygård I 787-401-3-11.
*/* Liitteenä
Kaavaehdotus per 22.4.2022
Kaavaselostus per 22.4.2022
Selostuksen Liite 1 Seurantalomake
Selostuksen Liite 2 Kartta ja määräykset (pienennös)
Kaavan muu materiaali: www.hanko.fi/drottningstrand_rak
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta tutustuu laadittuun ehdotukseen Drottningstrandin ranta-asemakaavaksi ja päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että
se asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville kaupungin kotisivuille sekä tekniseen ja ympäristövirastoon vähintään 30 päivän ajaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti.
kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta viranomaisilta ja yhteisöiltä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Maankäytönsuunnittelija Anna Johanson, 040 1359 285
KH 23.05.2022 § 142
*/* Liitteenä
- Kaavaehdotus per 22.4.2022
- kaavaselostus per 22.4.2022
- Selostuksen Liite 1 Seurantalomake
- Selostuksen Liite 2 Kartta ja määräykset (pienennös)
Kaavan muu materiaali: www.hanko.fi/drottningstrand_rak
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti , että
- se asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville kaupungin kotisivuille sekä tekniseen ja ympäristövirastoon vähintään 30 päivän ajaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti ja
- kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta viranomaisilta ja yhteisöiltä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Maankäytönsuunnittelija Anna Johanson, 040 1359 285
Kaupunginhallitus 27.01.2025 § 15
Asian jatkokäsittely
Drottningstrandin ranta-asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä 15.9. – 15.10.2022 välisen ajan. Muistutuksia ei jätetty.
Lausunnon antoivat Länsi-Uudenmaan museo, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Uudenmaan ELY-keskus, Puolustusvoimat, Caruna Oy, Eteläkärjen ympäristöterveys, Hangon veden johtokunta sekä rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu. Museovirasto ja Uudenmaan liitto ilmoittivat, etteivät anna lausuntoa.
Lisäksi pidettiin viranomaisneuvottelu 12.12.2023.
Kaavakonsultti on laatinut vastineet saatuun palautteeseen.
Sekä ELY-keskus että Puolustusvoimat suhtautuvat kriittisesti meluvaikutuksiin ranta-asemakaavan alueella. Maakuntakaavassa on alueelle osoitettu ”Puolustusvoimien toiminnasta johtuvat melualueet”. Puolustusvoimat katsookin, että kaavassa voidaan esittää olemassa olevaa loma-asutusta sisältävä korttelialue, mutta ei uutta rakentamista mahdollistavaa loma-asuntojen korttelialuetta. ELY-keskus korostaa omassa lausunnossaan, että kaavaratkaisussa tulee ottaa huomioon, mitä Puolustusvoimat lausuu uusien loma-asuntojen sijoittamisesta ampumamelun melualueelle.
Kaavoitustyön yhteydessä on laadittu useita melumallinnuksia, viimeisimmät vuosina 2023 ja 2025. Näistä saatujen tulosten perusteella on ollut mahdollista osoittaa kaavassa riittävästi melulta suojattua aluetta loma-asuntojen rakentamisen tarpeisiin, jolla melutaso jää alle 55 dB. Selvitykset perustuvat Puolustusvoimilta saatuihin, aiemmin toteutuneisiin laukaisumääriin.
MRL 4 a §
Kansallinen turvallisuus alueiden käytössä
Alueidenkäytön suunnittelussa on turvattava maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden ja rajavalvonnan, väestönsuojelun sekä huoltovarmuuden edellyttämät kehittämistarpeet ja varmistettava, ettei niistä vastaavien tahojen toimintamahdollisuuksia heikennetä.
Liitteet:
- Vastineet ranta-asemakaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen 31.10.2024
- Ranta-asemakaava per 31.10.2024
- Kaavaselostus liitteineen per 31.10.2024
Oheismateriaali
- Vesikasvillisuusselvitys (2. – A.)
- Luontoselvitys (2. – B.)
- Muinaisjäännösinventointi (2. – C.)
- Ampumameluselvitys (2. – D.)
- Luontoselvitys (2. E.)
- Rakennusoikeuden Määrittely (2. – F.)
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). (2. – G.)
- Uusi Ampumamelumallinnus: (2. – H)
- Kooste-pdf ympäristölupapäätöksistä: AVI, HAO ja KHO. (2. – K.)
- Päivitetty rakennusoikeuden mitoitus. (2. – L.)
- Viranomaisneuvottelun 12.12.2023 muistio-osa A. (2. – M.)
- Drottningstrand, Ekologiset yhteydet. (2. – N)
Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy laaditut vastineet ja niissä esitetyt toimenpiteet muilta osin, mutta ei meluvaikutusten johtopäätösten osalta. Viitaten saatuihin lausuntoihin sekä AKL 4 a pykälään, ei ole mahdollista osoittaa uutta loma-asumisen mahdollistavaa rakentamista alueelle. AKL 4 a §:n mukaan alueiden käytössä on turvattava muun muassa maanpuolustuksen edellyttämät kehittämistarpeet.
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se
-merkitsee edellä mainitun tiedoksi
- ja hyväksyy Drottningstrandin ranta-asemakaavan per 31.10.2024 ilman läntistä RA-korttelia nro 1.
Päätöksestä aiheutuu kaavakartan lisäksi päivitystarvetta mm. kaavaselostuksen sisältöön.
Asian käsittelyt Keskustelun aikana esittelijä muutti ehdotustaan siten, että asia palautetaan takaisin valmisteluun
Päätös Kaupunginhallitus päätti muutetun ehdotuksen mukaisesti.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, 040 135 9599
Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Kaupunginhallitus 07.04.2025 § 96
Palautettu asia. Asian jatkokäsittely
Edellisen käsittelyn jälkeen maankäyttö- ja rakennuslain pykälän 4a tulkintaan on saatu lisäselvitystä. Lisäksi konsultti on toimittanut lisäselvitystä meluvaikutuksista.
Puolustusvoimat ja ELY-keskus ovat katsoneet, että MRL 4 a §:ää tulee soveltaa kokonaisuudessaan nyt käsiteltävän ranta-asemakaavan vaikutuksiin. Siis sekä kehittämistarpeiden turvaamisen että sen osalta, ettei toimintamahdollisuuksia heikennetä. Hallituksen esityksessä pykälän 4 a osalta kuitenkin todetaan seuraavaa:
”Alueidenkäytön suunnittelussa olisi varmistettava, ettei maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden ja rajavalvonnan, väestönsuojelun tai huoltovarmuuden toimintamahdollisuuksia heikennetä. Pykälän tarkoituksena olisi korostaa tarvetta ennakollisesti ottaa huomioon kaavoituksessa kansallisen turvallisuuden turvaamiseen tarvittavien alueiden kehittämismahdollisuudet sekä estää muulla alueidenkäytöllä edellä mainittujen toimintamahdollisuuksien heikentäminen.
Alueidenkäytön suunnittelussa olisi kaavoitusviranomaisen selvitettävä maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n mukaisesti yhteistyössä asianomaisten erityisviranomaisten kanssa laadittavan kaavan merkittävät vaikutukset kansalliseen turvallisuuteen.”
Nyt arvioitavana olevassa tilanteessa maakuntakaavan merkinnöillä ja määräyksillä on alueidenkäyttölain 4 a §:n mukaisesti otettu huomioon ja turvattu kehittämistarpeet ja nyt ranta-asemakaavalla olisi varmistettava, ettei toimintamahdollisuuksia heikennetä. 4a §:n johtava ajatus on siis ennakolta turvata alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän keinoilla mm. maanpuolustuksen tarpeet. Kun ne ovat asianmukaisella kaavatasolla turvattu ja huomioitu, muulla maankäytöllä niitä ei saisi heikentää. Nyt kun pohditaan Drottningstrandin kaavoitusta, korostuu 4 a §:ssä mainittu velvollisuus ottaa huomioon se, ettei puolustusvoimien edellytyksiä heikennetä siten, kun ne on mm. maakuntakaavassa haluttu turvata.
Ranta-asemakaavalla ei suunnitella puolustusvoimien tai muun 4 a §;ssä mainitun tahon alueita. Meluselvityksin on lisäksi voitu osoittaa, että meluraja-arvot alittuvat alueelle suunnitelluilla rakennuspaikoilla jopa korotetuilla laukaisumäärillä.
Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy laaditut vastineet ja esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyisi Drottningstranden ranta-asemakaavan kaavaselostuksen sekä kaavakartan merkintöinen per 31.10.2024
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, 040 135 9599
Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Kaupunginvaltuusto 06.05.2025
501/10.02.00/2024
Liitteet:
- Vastineet ranta-asemakaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen 31.10.2024
- Ranta-asemakaava per 31.10.2024
- Kaavaselostus liitteineen per 31.10.2024
Oheismateriaali
- Vesikasvillisuusselvitys (2. – A.)
- Luontoselvitys (2. – B.)
- Muinaisjäännösinventointi (2. – C.)
- Ampumameluselvitys (2. – D.)
- Luontoselvitys (2. E.)
- Rakennusoikeuden Määrittely (2. – F.)
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). (2. – G.)
- Uusi Ampumamelumallinnus: (2. – H)
- Kooste-pdf ympäristölupapäätöksistä: AVI, HAO ja KHO. (2. – K.)
- Päivitetty rakennusoikeuden mitoitus. (2. – L.)
- Viranomaisneuvottelun 12.12.2023 muistio-osa A. (2. – M.)
- Drottningstrand, Ekologiset yhteydet. (2. – N)
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Drottningstranden ranta-asemakaavan kaavaselostuksen sekä kaavakartan merkintöinen per 31.10.2024.
Päätös
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, 040 135 9599
Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |