RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.07.2025/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Konserniohjeen muutos
Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 205
Hangon kaupungin konserniohjeiden (hyväksytty kaupunginvaltuustossa 13.10.2020 päätöksellä § 42) kohdassa 3 § 3.2 todetaan seuraavaa:
Konsernijohdon muodostavat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Konsernijohto vastaa kuntakonsernin ohjauksesta sekä niiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen asianmukaisuudesta ja tuloksellisuuden valvonnasta.
Tytäryhtiöiden hallitusten kokouksissa on kaupunginjohtajalla, kaupunginhallituksen puheenjohtajalla, kaupunginhallituksen varapuheenjohtajalla ja kaupunginjohtajan nimeämällä johtavalla viranhaltijalla aina läsnäolo- ja puheoikeus.
Konsernijohto ei osallistu tytäryhtiöiden toiminnalliseen päätöksentekoon eikä päivittäisjohtamiseen muutoin kuin yhtiökokouksissa ja konserniohjeessa erikseen määritellyissä konsernijohdon ennakkokäsityksen selvittämisen piiriin kuuluvissa asioissa.
Viimeisen kappaleen sisällön tulkinnasta on syntynyt eriäviä näkemyksiä. Selvyyden vuoksi kappaletta on tarpeen selventää.
Ehdotus Kaupunginhallitus ottaa käsiteltäväkseen muutoksen konserniohjeeseen. Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hangon kaupungin konserniohjeeseen lisättäisiin seuraava kappale: Edellä sanotun estämättä kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä kaupunginjohtaja voivat toimia tytäryhteisöjen hallituksen jäseninä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 0400 918 034
Kaupunginvaltuusto 01.07.2025 § 63
346/00.01.01/2025
Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hangon kaupungin konserniohjeeseen lisättäisiin seuraava kappale: Edellä sanotun estämättä kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä kaupunginjohtaja voivat toimia tytäryhteisöjen hallituksen jäseninä.
Tämä pykälä tarkastetaan välittömästi.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti lisätä Hangon kaupungin konserniohjeeseen seuraavan kappaleen: Edellä sanotun estämättä kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä kaupunginjohtaja voivat toimia tytäryhteisöjen halituksen jäseninä.
Pykälä tarkastettiin välittömästi.
Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Planting, 0400 918 034
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |