RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hangon Veden johtokunta
Pöytäkirja 28.08.2025/Pykälä 41
Hyvitys vuodosta johtuneesta suuresta vesilaskusta
HVL 28.08.2025 § 41
234/14.05.00/2025
Eräässä Tvärminnen vapaa-ajan asunnossa on ollut vesivuoto, ja kun omistaja huomasi vuodon, siitä oli jo vuotanut suuri määrä vettä. Vesi ei ollut vuotanut viemäriverkostoon, vaan suodattunut maahan. Johtokunta on aiemman käytännön mukaisesti päättänyt hyvittää 15 % viemärimaksun kustannuksista, kun vuotanut vesi ei ole kuormittanut viemäriverkostoa tai puhdistamoa. Maksamattoman laskun määrä on kuitenkin 16 121,50 € ja siihen lisätään viivästyskorkoja 4600,14 €. Asiakas on maksanut talousvesimaksun kaikesta vuotaneesta vedestä. Asiakas on kiistänyt laskun alusta lähtien, mutta maksanut kaikki uudet laskut normaalista kulutuksesta. Asiakas on oikeudellisen edustajansa välityksellä vaatinut, ettei hänen tarvitse maksaa viemärivesimaksua vuotaneesta vedestä, eikä viivästyskorkoja. Neuvottelujen jälkeen asiakas on nyt suostunut maksamaan laskun 16 121,50 € kokonaisuudessaan, mutta ei viivästyskorkokuluja 4600,14 €.
Ehdotus (Eklund) Hangon Veden johtokunta päättää, ettei Hangon Vesi vaadi viivästyskorkojen maksamista, koska merkittävä osa viivästyskoroista on syntynyt sen johdosta, että vettä ei suljettu koronaviruspandemian aikana, eikä muistutuslaskuja myöskään lähetetty.
Päätös Hangon Veden johtokunta päätti, ettei Hangon Vesi vaadi viivästyskorkojen maksamista, koska merkittävä osa viivästyskoroista on syntynyt sen johdosta, että vettä ei suljettu koronaviruspandemian aikana, eikä muistutuslaskuja myöskään lähetetty koronaviruspandemian aikana, (muistutuslaskut lähetettiin ennen koronaviruspandemiaa).
Lisätiedot Vt. Hangon Vesi liikelaitoksen johtaja Henrik Eklund, 040 135 9378