Dynasty tietopalvelu
Hangon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.09.2025/Pykälä 136



Kokousasian teksti

 

Lausunto liikuntareiteistä

 

Ympäristölautakunta 25.09.2025 § 136  

296/10.03.01.02.00/2025  

 

Tekninen lautakunta on pyytänyt ympäristölautakunnan lausuntoa liikuntareiteistä. Lausunnon antamiselle on saatu jatkoaikaa 30.9.2025 saakka.

 

*/* Liite

        Lausuntopyyntö

 

Oheimateriaali:

        muistio, huomioita reiteistä

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta antaa asiassa seuraavan lausunnon:

  1. Siltä osin kuin reitti ei sijaitse kaupungin omistamalla maalla, tulee olla asianmukaiset maanomistajan suostumukset pyydetty ja saatu. Tämä koskee kaikkia reittejä.
  2. Furuvikin ratsastusreitti kulkee lähellä alueen omakotitaloja. Voisi olla tarpeen ohjeistaa asukkaita ja muita alueella liikkujia siitä, miten toimitaan kohdattaessa hevonen/ratsukko. Reitti tulee myös merkitä riittävän selkeästi. Karttakuvan perusteella se ei kulje luonnonsuojelualueella.
  3. Kaavallisesti reittien linjaukset eivät näytä ongelmallisilta, koska siltä osin kuin ne ovat asemakaavoitetulla alueella, ne sijoittuvat pääasiassa asemakaavan lähivirkistysalueille.
  4. Maastopyöräreitti ja Furuvikin ratsastusreitti kulkevat osittain samoja reittejä kuin talvella hiihtoladut. Aikataulutus sekä eri käyttömuotojen mahdollisesti ristiriitaisten tarpeiden yhteensovittaminen on luonnollisesti tärkeää.
  5. Mikäli reittiä joudutaan siirtämään tai joltain osin rakentamaan/parantamaan, tulee välttää puiden kaatamista.

 

Pykälä tarkistetaan välittömästi.

 

Päätös Keskustelun aikana esittelijä muutti ehdotustaan (24.9.2025 siten, että

        kohtaan 2. lisätään ”Hevosten jätöksiä ei saa jättää reitille”

        kohdan 4. toinen virke muutetaan ” Aikataulutus sekä eri käyttömuotojen keskinäinen priorisointi ja mahdollisesti ristiriitaisten tarpeiden yhteensovittaminen on luonnollisesti tärkeää. ”

        lisätään kohta 6: ”Myös maastopyöräreitti tulee merkitä selkeästi maastoon, koska alueella on mm. paljon koiran ulkoiluttajia”

 

Hyväksyttiin ja tarkastettiin välittömästi

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281