RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 22.10.2025/Asianro 116
Ehdotus investointiohjelmaksi 2026–2028; Sisäisten palvelujen yksikkö
Tekninen lautakunta 20.08.2025 § 80
Investointiohjelma vuosille 2026 - 2028 on laadittu ehdotetun kuntasuunnitelman
2025–2027 mukaan. Muutoksia on tehty sekä määrärahoissa, että hankkeissa.
Ruotsinkielisen yläasteen, Metsämajan ja Kaupungintalon korjaustyöt jatkuvat.
Terveyskeskuksen itäsiiven saneerausta ei ole aloitettu. Neuvottelut hyvinvointialueen kanssa jatkuvat.
*/* Liitteenä ehdotus investointiohjelmaksi vuosina 2026–2028.
Ehdotuksessa on esitetty sekä uudet, että suunnitelman mukaiset investointikohteet, määrärahan tarve vuosittain, sekä lyhyet kommentit tehtävistä töistä.
Hankkeet, joihin yhtiöittäminen vaikuttaa, on merkattu keltaisella värillä taulukossa. Nämä kohteet poistetaan investointiohjelmasta mikäli yhtiöittäminen toteutuu. Muutos koskien Norrberga on epäselvä mutta hanke on kumminkin merkattu vihreällä värillä.
Useat työt on aloitettu vuonna 2025. Tietyt kohteet on siirretty vuodelta 2025 aikataulu- ja määrärahamuutoksista johtuen.
Ehdotus (Lappeteläinen) Tekninen lautakunta päättää hyväksyä alustavan investointiohjelman vuosille 2026–2028.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin ja se esitetään kaupunginhallitukselle.
Lisätiedot Sisäisten palvelujen päällikkö Tony Lappeteläinen, 040 504 6272
Tekninen lautakunta 22.10.2025
374/02.02.00/2025
Sisäisten palvelujen investointiesitykseen ei ole edellisen lautakunnan hyväksymisen (kokous 20.8.2025) jälkeen tehty mitään muutoksia.
Ehdotus (Laine)
Lautakunta merkitsee tilanteen tiedoksi ja päättää laittaa investointiesityksen edelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös
Lisätiedot Tekninen johtaja Timo Laine, 040 135 9280