RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 10.02.2026/Asianro 24
Sivistystoimen tilinpäätös 2025
SIV 10.02.2026
362/02.02.00/2024
Sivistyslautakunta on laatinut tavoitesuunnitelman vuodelle 2025 ja tavoitteiden toteutuminen on merkitty tiedoksi (SIV § 98, 11.11.2025). Sivistystoimi on myös vuoden aikana seurannut talousarviota säännöllisesti viemällä talousarvion toteutumavertailun tiedoksi lautakunnalle.
Henkilötyövuosien määrä väheni vuoden 2025 aikana 3,3 henkilöllä.
Valmistavaa luokkaopetusta tarjottiin vielä kevätlukukaudella 2025, mutta vähäisten oppilasmäärien takia toiminta ei jatkunut syyslukukaudella. Kielellinen yhteistyö on jatkunut kouluissa.
Raaseporin kulttuuriopisto (musiikkikoulu- ja musiikkiopistotoiminta) on tarjonnut tasokasta musiikkikoulu- ja musiikkiopistokoulutusta. Musiikkiopiston kustannukset eivät kuitenkaan ole pysyneet annetuissa raameissa.
Vuoden aikana suurimmat korjaustyöt on tehty Metsämajan päiväkodissa, sekä Hangö högstadiumin koulukiinteistössä Koulukadulla, missä kemian luokkatilat uusittiin.
Esi- ja perusopetuksen tuen uudistus astui voimaan 1.8.2025. Paikallinen työ opetussuunnitelmien päivittämiseksi aloitettiin helmikuussa ja uudet opetussuunnitelmat hyväksyttiin sivistyslautakunnassa toukokuussa.
Paikallinen kouluverkkoselvitystyö aloitettiin marraskuussa ja työ valmistunee keväällä 2026.
Alueellinen peruskoulujen HILS-hanke alkoi elokuussa 2025. Hankkeella kehitetään ja tuetaan oppilaiden hyvinvointia. Hanke tarjoaa perusopetukseen kouluhenkilöstölle koulutusta kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan ennaltaehkäisyyn sekä tukee koulujen yhteisiä käytäntöjä turvallisen toimintakulttuurin vahvistamisessa.
Kisakallion urheiluopiston järjestämä pilottiprojekti ”Kasva urheilijaksi” -hanke jatkui keväällä 2025, mutta Kisakallion vetäydyttyä hankkeesta, on vastaavaa hanketta järjestetty paikallisesti liikuntaohjaajien toimesta. Harrastuksen Suomenmalli -toiminta on jatkunut Hangossa noin kymmenellä kerholla perusopetusikäisille.
Perusopetuksen tuntikehys on suhteutettu oppilasmäärään. Kun uusi lukuvuosi alkoi elokuussa 2025, oli oppilasmäärä noin 40 oppilasta pienempi verrattuna kevääseen. Perusopetus ei ole pysynyt annetuissa talousarvioraameissa johtuen muun muassa henkilöstökuluista, muihin kuntiin sijoitettujen oppilaiden opetuksen järjestämisen kustannuksista sekä kuljetuspalvelujen lisääntyneistä kustannuksista.
Molemmat lukiot ovat osallistuneet aktiivisesti kansainvälisiin hankkeisiin (Erasmus+) ja hankkeet jatkuvat vuoden 2026 puolella.
Tvärminnen eläintieteellinen asema (Helsingin yliopisto), yhteistyössä Hangon lukioiden opettajien kanssa, toteutti, toisena vuotena, valinnaisen syventävän lukion meribiologian kenttäkurssin (Functional Coastal Ecology) syyskuussa 2025. Kurssi tarjottiin myös muille, alueella toimiville lukioiden opiskelijoille.
Hangon lukioiden ja Hangon tenniskerhon (HTK) tarjoama tennislinja jatkui, ja sai lukuvuodelle 2025-26 viisi uutta opiskelijaa. Ratsastuslinja, yhteistyössä paikallisen seuran HUNR:in kanssa, aloitti toimintansa elokuussa, ja siihen ilmoittautui kolme opiskelijaa. Yhteistyö NBI-yrityksen ja lukioiden välillä toteutettiin myös, ja elokuussa 2025 neljä opiskelijaa Vietnamista saapui Hangon lukioihin.
Opiskelijoilla on opiskeluissaan oikeus saada tuki- ja erityisopetusta uuden lain astuttua voimaan 1.8.2025 alkaen. Lainuudistuksen myötä päivitettiin paikallinen opetussuunnitelma, mikä hyväksyttiin ja otettiin käyttöön syksyllä 2025.
Vaikka perusopetuksen oppilaiden lukumäärä on Hangossa vuosittain vähentynyt, niin lukioiden opiskelijamäärä nousi selvästi lukuvuodelle 2025-26.
Lukiokoulutus on pysynyt annetussa talousarvioraamissa.
Varhaiskasvatuksessa kielisuihkutandem toiminnan tavoitteena on toisen kotimaisen kielen luonnollinen oppiminen. Lapset ja henkilökunta ovat innokkaita oppimaan toista kotimaista kieltä.
Kaikki varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimipaikat ovat laatineet tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Suunnitelmat laadittiin toimintasuunnitelmien yhteydessä ja niitä arvioitiin toimintakertomuksen yhteydessä.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistukset 1.8.2024 alkaen vähensivät asiakasmaksutuloja koko vuoden 2025 osalta. Vuonna 2025 60 % huoltajista ei maksanut asiakasmaksuja lainkaan.
Varhaiskasvatus on alittanut selkeästi annetut talousarvioraamit.
Liikuntatoimi on tukenut kuntalaisten terveyttä ja yleistä hyvinvointia huomioiden eri kohderyhmien kehitystehtävät ja tarpeet. Vuodelle 2025 asetetut tavoitteet ovat olleet realistiset ja toteutuneet suunnitellusti. Kuntalaisten hyvien elintapojen tukemiseen ja monipuolisten harrastus- ja ryhmätoimintojen järjestämiseen on voitu panostaa.
Hangon kaupunki sai vuonna 2025 AVI:lta kehittämisavustuksen Suomi liikkeelle -ohjelman liikkuva koulu ja Move! -toimintaan. Projekti käynnistyi syyskuussa 2025 ja jatkuu vuonna 2026. Hankkeen tavoitteena on aktivoida erityisesti liikkumattomia ja harrastamattomia ala-asteikäisiä lapsia ja luoda pohja osallistavaan ja aktiiviseen elämään.
Osana yhteistyötä koulujen kanssa toteutettiin kolmansien ja neljänsien luokkien koululaisuinteja Regatta Spassa. Uimataidon edistäminen nähdään jatkossakin tärkeänä ja siihen tullaan edelleen panostamaan. Ensimmäisen luokan oppilaille on jaettu 50 euron arvoinen liikuntaseteli, jonka tavoitteena on ollut saada lapset liikkumaan enemmän ja saada heidät mukaan seuratoimintaan.
Liikuntapaikkaverkostoa kehitetään ja korjataan tarpeen mukaan. Vuonna 2025 kehitettiin Lillmärsanin aluetta ulkokuntoilulaitteita lisäämällä ja parantamalla kyltityksiä. Hangon urheilutalon kuntosalille hankittiin useita uusia laitteita. Liikuntapaikkojen kehittäminen on edellytys sille, että Hanko säilyy myös tulevaisuudessa viihtyisänä paikkana asua ja kaupunki tarjoaa asukkaille monipuolisia ja nykyaikaisia liikunta- ja urheilumuotoja.
Liikuntatoimen omaa investointisuunnitelmaa 2026-2029 päivitettiin keväällä 2025. Vuoropuhelu kaupungin liikuntatoimen ja paikallisten seurojen kanssa on jatkunut ja vuoden 2025 aikana on mietitty uusia yhteistyömuotoja. Vuonna 2022 laadittua liikuntapalveluiden liikuntasuunnitelmaa (2022-2025) on seurattu myös kuluneena vuonna.
Liikuntatoimi on pysynyt annetussa talousarvioraamissa.
Nuorisotoimi on osallistunut moniammatilliseen yhteistyöhön monella rintamalla. Tästä esimerkkinä yhteistyö koulujen ja toisen asteen oppilaitosten kanssa sekä hankolaisnuorten työllistäminen. Nuorisopalvelut sai valtionavustusta (AVI) nuorisotyöpajaan, koulunuorisotyöhön, etsivään nuorisotyöhön sekä lasten ja nuorten kerhotoimintaan.
Etsivä nuorisotyö on osa alle 29-vuotiaille järjestettyä palvelukokonaisuutta. Keskeiset työtehtävät ovat koostuneet yhteydenotoista, yhteistyöstä, nuoren omaa elämäntilannetta vastaavan tuen ja palveluiden etsimisestä, niihin ohjaamisesta ja tarvittaessa rinnalla kulkemisesta.
Työpajatoiminta on tarkoitettu 16-28-vuotiaille nuorille, joilta puuttuu opiskelu-, työkokeilu- tai työpaikka. Toimintamuotoina ovat olleet mm. yksilö- ja ryhmävalmennus sekä työvalmennus ja soveltuvat työsuoritteet.
Kerhotoiminta on jatkunut vilkkaana. Toimintaa on tehty ja kehitetty nuorten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Kerhotarjonta on ollut laajaa painottuen läksy-, välipala-, harraste- ja kohdennettuihin kerhoihin.
Nuorisotalo Hyllis on ollut auki viitenä päivänä viikossa. Kesällä 2025 oli kesätyöleiri, joka oli tarkoitettu niille nuorille, joiden oli vaikea ikänsä puolesta saada kesätöitä muualta. Nuoriso-ohjaajat järjestivät viikon mittaisen kesäleirin alakouluikäisille. Lisäksi he osallistuivat säännöllisesti koulussa tehtävään nuorisotyöhön.
Vuonna 2025 Lappohjan nuorisotalolla järjestettiin sekä avointa toimintaa että perhekahvilaa. Nuorisotalo oli avoinna kerran viikossa keskiviikkoisin, sekä kerran kuussa perjantaisin.
Nuorisoraati on osallistunut edelleen aktiivisesti paikalliseen vaikuttamistyöhön sekä ajankohtaisten yhteiskunnallisten asioiden käsittelyyn kunnallishallinnossa. Raadin tavoitteena on yhä suuremmassa määrin tuoda esille hankolaisnuorten mielipiteitä eri asioissa. Nuorisoraadilla oli vuoden 2025 aikana edustaja myös hyvinvointialueen nuorisovaltuustossa.
Nuorisotoimi on pysynyt annetussa talousarvioraamissa.
Sivistystoimi on pysynyt annetuissa talousarvioraameissa vuonna 2025. Toimintakate alitettiin 63.913 eurolla.
Ehdotus (Gustafsson)
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätöksen (liite).
Päätös
Lisätiedot Sivistystoimen johtaja Karl-Erik Gustafsson, 040 596 3249
Varhaiskasvatusjohtaja Ellen Engdal-Dannbäck, 040 135 9439
Nuoriso- ja liikuntajohtaja Taru Alho, 040 518 9564