Dynasty tietopalvelu
Hangon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 45


Kokousasian teksti

 

Vakuutusten kilpailuttaminen

 

Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 50 

 

 

 

Hangon kaupunki kilpailutti vakuutuksensa viimeksi vuonna 2015. Vakuutukset tulivat voimaan vuodesta 2016 alkaen. Riskien kartoitus, vakuutusten riittävyys, sisältö, kattavuus ja hintataso on syytä tarkastella säännöllisin väliajoin.

 

Vakuutusturvaa on tarkoitus kilpailuttaa pääosin nykyisessä laajuudessaan. Vakuutuspalvelujen hankinta ylittää EU-kynnysarvot.

 

Hankintaa on tarkoitus toteuttaa siten, että hankintapäätös tehdään vuoden 2025 aikana ja vakuutusturva astuu voimaan vuoden 2025 loppupuolella tai vuoden 2026 alkupuolella.

 

Kilpailutus hoidetaan yhdessä kaupungin vakuutusmeklarin NK Vakuutusmeklarit Oy:n kanssa.

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat omaisuuden vakuuttamisperusteita sekä kaupungin käyttämän vakuutusyhtiön valintaa.

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää seuraavasti:
1. 
Hangon kaupungin vakuutukset kilpailutetaan vuoden 2025 aikana.

2. 
Kilpailutus hoidetaan yhdessä kaupungin vakuutusmeklarin NK Vakuutusmeklarit Oy:n kanssa.

3. 
Vakuutusturva kilpailutetaan pääsääntöisesti nykyisessä laajuudessaan.

4. 
Henkilöstöpäällikölle annetaan valtuudet tehdä vähäisempiä muutoksia tarjouspyyntömateriaalin yhteistyössä vakuutusmeklarin kanssa.

5. 
Vakuutusturvan sopimusaika on 1 vuosi, jonka jälkeen sopimus on voimassa toistaiseksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Henkiöstöpäällikkö Nina Granqvist, 019 2230 240

 

Kaupunginhallitus 02.03.2026    

140/02.05.06/2025  

 

 

Asian jatkokäsittely

Vakuutusturva on kilpailutettu ajalla 23.12.2025-9.2.2026. Kilpailutuksen on valmistellut Söderberg & Partners Oy (yritys johon NK Vakuutusmeklarit Oy fuusioitiin 31.12.2025) yhteistyössä henkilöstöpäällikön kanssa.

 

Kilpailutus suoritettiin avoimella menettelyllä EU-hankintana julkisen hankintalain mukaan. Tarjouskilpailun kohteena olevat vakuutukset keskitetään kolmeen eri vakuutuskoriin seuraavasti: kori 1 henkilövakuutukset, kori 3 ajoneuvovakuutukset ja kori 2 muut vakuutuslajit.

 

Tarjoukset kilpailutettiin toistaiseksi voimassa olevalle kaudelle niin, että ensimmäinen vakuutuskausi on 1.7.2026 – 31.12.2026, sen jälkeen kalenterivuosittain. Hinnat pyydettiin vuosihintoina.

 

Työtapaturmavakuutuksen osalta tarjousvertailussa on käytetty painotettuja vakuutusmaksuja.

 

Hankittavien vakuutusten sisältö on tarjouspyynnössä määritelty. Laatunäkökulma on siten huomioitu jo tarjouspyynnön määrittelyissä ja kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous valitaan koreittain halvimman hinnan perusteella.

 

Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jätti korista 1 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva, korista 2 If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike ja korista 3 If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike.

 

Hankintaprosessi ja tarjousten vertailu on kuvattu tarkemmin liitteissä.

Hankintasopimusten arvo on 134 358 euroa vuodessa.

 

Oheismateriaali:

 

- Tarjouspyyntö Hangon kaupunki (Obs! Salassapidettävä, vakuutusmeklarin osalta liikesalaisuus)

- Avauspöytäkirja Hangon kaupunki

- Vertailumuistio ja päätösehdotus Hangon kaupunki

 

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää

1.       hankkia kaupungin vakuutukset kokonaistaloudellisesti edullisimman hinnan perusteella korista 1 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva, korista 2 If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike ja korista 3 If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike siten, että vakuutussopimukset ovat voimassa 1.7.2026 alkaen

ja

 2.       tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös

 

 

Lisätiedot Henkilöstöpäällikkö Nina Granqvist, 019 2203 240