Dynasty tietopalvelu
Hangon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.03.2026/Pykälä 29



Kokousasian teksti

 

Hangon kaupungin kattavan metsänhoitosuunnitelman laatiminen – hankintamenettelyn käynnistäminen

 

Tekninen lautakunta 21.05.2025 § 51 

 

 

Hangon kaupungin talousmetsien hoitosuunnitelma 2022 – 2032

 

192/55.552/2018

 

Tekninen lautakunta 15.6.2022 § 70

 

Hangon metsäsuunnitelmaa on tehty vuodesta 2017 lähtien, jolloin

inventoitiin ne metsäkuviot, jotka oli tarkoitus laittaa mukaan suunnitelmaan,

jota kutsuttiin silloin talousmetsäsuunnitelmaksi. Inventoinnin tulosten

käsittelyn yhteydessä 2018 laadittiin talousmetsäsuunnitelmaa Metsäreviirin

toimesta, jonka jälkeen se laitettiin nähtäville. Tällöin pidettiin mm.

yleisötilaisuus suunnitelman sisällöstä. Lopputuloksena päätettiin poistaa

suunnitelmasta Märsan alueen kuviot ja muuttaa jäljelle jääneiden

metsäkuvioiden suunnitelman sisältöä enemmän jatkuvan kasvatuksen mallin

mukaiseksi. Poistuille kuvioille Märsan alueella päätettiin tehdä erillinen

hoito- ja käyttösuunnitelma, joka työ on vielä kesken.

 

Muutettu suunnitelma laitettiin toistamiseen nähtäville keväällä 2021, josta

tulleita palautteita on tarkoitus nyt käsitellä tässä kokouksessa. Yleisesti

voidaan arvioida, että muutettu suunnitelma tuo mukanaan tasaisempaa

tulonmuodostusta, parantaa kaupungin hiilitasetta, pienentää

metsätuhoriskejä sekä edistää virkistys – ja luontoarvoja.

 

Tässä pykälässä on tarkoitus hyväksyä vastineiden käsittely ja sen myötä

hyväksyä tämä metsäsuunnitelma vuosille 2022-2032. Lisäksi on tarkoitus

antaa virastolle lupa valmistella FSC standardiin liittymistä sekä pyytää

tarjous ELY-keskukselta Metso-ohjelman mukaisista suojelukohteista.

 

*/*          Liitteet

1. Nähtäville laitettu metsäsuunnitelma

2. Vastineiden käsittely

3. Vastineiden läpikäynnin jälkeen muutettu ja nyt hyväksyttäväksi esitetty

metsäsuunnitelma

 

Ehdotus (Takala)        Tekninen lautakunta päättää:

1. Hyväksyä esityslistan liitteessä esitetyn metsäsuunnitelman vastineiden

käsittelyn ja metsäsuunnitelman.

2. Antaa virastolle lupa valmistella FSC standardiin liittymistä

3. Antaa virastolle lupa pyytää tarjous ELY-keskukselta Metso-ohjelman mukaisista suojelukohteista.

 

Asian käsittely         Keskustelun pohjalta esittelijä muutti ehdotusta kohdan 3 osalta niin että

siihen kirjoitetaan:

Antaa virastolle lupa pyytää tarjous ELY-keskukselta Metso-ohjelman

mukaisista suojelukohteista ja esittää että Täktomin kappelin vieressä oleva

kuvio 192 esitetään liitettäväksi Metso-ohjelmaan.

 

Päätös         Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot        Maanrakennuspäällikkö Jukka Takala, 040 135 9280

 

 

 

Talousmetsien hoitosuunnitelma 2022 – 2032, täydennys

 

15.6.2022 käydyssä teknisen lautakunnan kokouksessa §70 käsiteltiin ja hyväksyttiin silloin esitetyn talousmetsäsuunnitelman vastineiden käsittelyn tulokset.  Nyt jälkeenpäin tehdyn tarkastelun perusteella silloin 15.6.2022 käydyn kokouksen liitemateriaalissa olivat mukana vain ne metsäkuviot, joihin oli kohdistunut palautteita ja joiden käsittely siis hyväksyttiin tällöin tässä kokouksessa.

 

Tällöin esityslistan päätösliitteissä ei ollut mukana niitä kuvioita, joihin palautteita ei kohdistunut. Nämä listalta poissa olleet kuviot kuitenkin käytiin läpi samalla tavoin kuin palautteiden kuviot, joissa alkuperäisen suunnitelman metsänhoidollisia toimenpiteitä muutettiin selkeästi poimintahakkuu tyyppiseksi. 

 

Esityslistan liitteessä on nyt esitetty hoitosuunnitelma kokonaisuudessaan sisältäen sekä 15.6.2022 hyväksytyt kuviot että hyväksymättä jääneet kuviot.

 

*/*  Liitteenä hoitosuunnitelma kokonaisuudessa, johon on erikseen merkattu 15.6.2022 hyväksytyt kuviot.

 

Ehdotus (Lindholm) Tekninen lautakunta päättää hyväksyä hoitosuunnitelman kuviot, joihin palautteita ei kohdistunut ja jotka eivät hyväksytty 15.6.2022.

 

Päätös Palautettiin.

 

Lisätiedot Metsäalan ammattityöntekijä Sami Laine, 040 725 7805

 

Tekninen lautakunta 18.03.2026 § 29  

299/10.03.01.05/2025  

 

 

Hangon kaupungille on vuosien 2018–2025 aikana valmisteltu ja laadittu useita talousmetsien hoitoon ja luontoarvoihin liittyviä suunnitelmia ja selvityksiä. Aiemmissa käsittelyissä on ilmennyt tarve yhdistää nämä materiaalit yhdeksi, kattavaksi ja rakenteeltaan selkeäksi metsänhoitosuunnitelmaksi, joka kattaa kaikki kaupungin metsät — erityisesti noin 367 ha hoitoa vaativia alueita, joille ei ole hyväksyttyä metsäsuunnitelmaa.

Tekninen lautakunta palautti 21.5.2025 § 51 Silmun metsäsuunnitelman jatkovalmisteluun ja edellytti konkreettisia karttaliitteitä ja tarkennettua suunnitelmarakennetta.

Jotta kaupungille voidaan tuottaa selkeä, hyväksyttävä ja kokonaisvaltainen metsänhoitosuunnitelma, esitetään, että suunnittelu kilpailutetaan vaiheistetulla menettelyllä. Menettelyssä valitaan ensin 3–5 pätevää osallistujaa ja tämän jälkeen pyydetään heiltä lopulliset tarjoukset täydellisen aineiston perusteella.

 

*/* Liite

                Kilpailutussuunnitelma

 

Ehdotus (Laine)

Tekninen lautakunta päättää käynnistää kilpailutuksen Hangon kaupungin kattavan metsänhoitosuunnitelman laatimiseksi liitteen kilpailuohjelman mukaisesti sekä tuoda hankintapäätösesitys lautakunnan hyväksyttäväksi, kun tarjoukset on saatu ja tarjousvertailu tehty.

 

Asian käsittely

Kokouksessa kutsuttuna olleista Helena Boström-Mäkelästä ja Sami Laineesta, Sami Laine kertoi metsäsuunnitelmien eri vaiheista. Käytiin laajaa keskustelua aiemmista kokemuksista ja kaupunkilaisten tahtotilasta. Todettiin yksimielisesti, että nyt on tärkeää saada ammattilaisten hoidollinen näkemys siitä, mikä on metsän parhaaksi, mutta että se ei suinkaan tarkoita, että kaikki ehdotukset sellaisenaan toteutetaan, vaan toteutuksista tulleen tekemään erilliset päätökset kun asiantuntijoiden näkemys on suunnitelman muodossa käytössä. Todettiin myös, että laajaan pinta-alaan ja monipuolisiin kuvioihin perehtyminen sekä suunnitelman laatiminen vie aikaa, joten metsäsuunnitelma on todennäköisesti arvioitavana 2027 lopulla, joten suunnitelmakausi olisi n. 2028–2038.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Timo Laine, 040 135 9280

 Puistoesimies Helena Boström-Mäkelä, 040 083 5337

 Metsäalan ammattityöntekijä Sami Laine, 040 725 7805