Dynasty tietopalvelu
Hangon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 18.03.2026/Pykälä 35


Kokousasian teksti

 

Katuvalaistus

 

Tekninen lautakunta 18.03.2026 § 35  

123/10.03.01.03.00/2026  

 

 

Suomessa on tehty katuvalaistuksen osalta erilaisia ulkoistusratkaisuja omana toimintana tehtävän kehittämisen vaihtoehtoina. Osassa kuntia koko katuvaloverkko on myyty paikalliselle energiayhtiölle. Joissain kunnissa on tehty palveluratkaisuja, missä katuvaloverkko on annettu esim. 10 vuoden sopimuksella saneerattavaksi ja operoitavaksi kiinteään palveluhintaan.

 

Ehdotus (Laine)

Tekninen johtaja avaa erilaisia vaihtoehtoja tarkemmin, tekninen lautakunta käy keskustelun ja evästää johtoa jatkotoimenpiteisiin.

 

Asian käsittely

Tekninen lautakunta keskusteli katuvalaistuksesta ja kannusti teknistä johtajaa selvittämään mahdollisuudet tehostaa ja kehittää ratkaisuja energiankulutuksen pienentämiseksi sekä tukemaan Hangon kaupungin ympäristötavoitteita.

 

Päätös

Tekninen johtaja avasi erilaisia vaihtoehtoja tarkemmin, tekninen lautakunta kävi keskustelun ja evästi johtoa jatkotoimenpiteisiin.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Timo Laine, 040 135 9280