Dynasty tietopalvelu
Hangon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

KH:n henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 23.03.2026/Pykälä 11


Kokousasian teksti

 

Paikallinen sopimus/ JUKO ry

 

KH:n henkilöstöjaosto 23.03.2026 § 11  

35/01.01.03/2026  

 

 

JUKO ry on järjestämässä vaalit ja tästä johtuen pääluottamusedustaja on pyytänyt neuvotteluja koskien JUKOn luottamusedustajaorganisaation paikallista sopimusta.

 

Todettakoon myös, että Tekniikka ja Terveys KTN ry liittyi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn jäseneksi 1.6.2014 lähtien. JUKO säilyi pääsopijajärjestönä.

 

Yleisen virka- ja työehtosopimuksen eli KVTES:n mukaan lukumäärästä ja toimialueesta sovittaessa otetaan huomioon kunnan tai muun yksikön koko, niissä harjoitettavan toiminnan luonne ja laajuus, sovellettavien virka- ja työehtosopimusten lukumäärä, käytössä olevat palkkausjärjestelmät ja palvelussuhde­lajit, niistä aiheutuva neuvottelujen tarve sekä yhdistysten ja yhdistyk­siin kuuluvien viranhaltijoiden/työntekijöiden lukumäärä.

 

KVTES:ssä on myös määräykset luottamusedustajan ajankäytöstä. Jollei paikallisesti toisin sovita, pääluottamusedustajalle (tai ellei sellaista ole, vastaavassa asemassa olevalle luottamusedustajalle) annettava kiinteä vapautus on vähintään keskimäärin työpäivä viikossa 105 hänen edustamaansa viranhaltijaa/työntekijää kohden kuluvalla sopimuskaudella. Tämän lisäksi on erillisiä määräyksiä koskien luottamusmiehenä toimiville opettajille sekä säännöllisen työajan käytöstä luottamusmiestehtäviin siltä osin, että tehtävän hoitamiseen tarvittava aika on alle kaksi tuntia viikossa.

 

Sivistystoimen johtaja ja henkilöstöpäällikkö ovat neuvotelleet JUKON pääluottamusmiehen ja KTK:n pääluottamusedustajan kanssa sopimuksen sisällöstä. Neuvotteluosapuolet ovat yksimielisiä sopimusehdotuksen sisällöstä.

 

Liite

-          Paikallinen sopimus JUKOn luottamusedustajien määrästä ja ajankäytöstä        Hangon kaupungilla

Ehdotus

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä, että paikallinen sopimus koskien JUKO ry:n luottamusedustajaorganisaatiota Hangossa solmitaan liitteenä olevan sopimustekstin mukaan.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Henkilöstöpäällikkö Nina Granqvist, 019 220 3240