RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta
Esityslista 17.09.2026/Asianro 39
Talousvesivalvonnan seuranta 2026
ETYT 17.09.2026
267/11.06.00/2026
Kaikilla 12 jakelualueilla, joita valvotaan sosiaali- ja terveysministeriön talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesiasennusten riskienhallinnasta annetun asetuksen 1352/2015 (talousvesiasetuksen) nojalla on ajantasaiset valvontatutkimusohjelmat. Suurimmat, Raaseporin Vesi ja Hangon Vesi, ovat päivittäneet ne tänä vuonna. Terveystarkastajat ovat osallistuneet niiden kanssa tehtyyn työhön sekä vesihuoltolaitosten riskinarviointien päivittämiseen mikä on ollut suhteellisen paljon aikaa vievää. Näillä alueilla talousvettä jaetaan lähes 34 000 ihmiselle, yhteensä noin 6 000 m3/d.
Valvontaan kuuluu myös 15 pientä vesilaitosta, joita valvotaan sosiaali- ja terveysministeriön pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun asetuksen 401/2001 (pieni talousvesiasetus) mukaisesti. Niillä on näytteenottosuunnitelmat ja riskinarvioinnit, joita päivitetään suunnitellun valvonnan puitteissa tarpeen mukaan. Näistä vettä jaetaan arviolta noin 500 henkilölle, yhteensä noin 60 m3/d.
Rakennuksen vesilaitteistosta otettavan veden laadun varmistamiseksi tietyille nk. ensisijaisille rakennuksille on tehtävä legionellabakteerin ja lyijyn riskinarviointi. Kiinteistöjen omistajien ja toiminnanharjoittajien on tehtävä tämä riskinarviointi sekä mahdolliset tarvittavat toimenpiteet 12.1.2029 mennessä. Kaikille terveydensuojeluvalvonnan piiriin kuuluville palveluasuntoyksiköille on jo lähetetty tiedote. Muita rakennuksia, joille on tehtävä tämä riskinarviointi, ovat sairaalat ja vuodeosastolliset terveyskeskukset, majoitustilat sekä yleisölle avoimet uimahallit ja saunat.
Inkoossa syntyi heinäkuussa erikoistilanne, kun talousvedestä löydettiin bakteereja. Ylitykset olivat niin suuria, että annettiin keittokehotus. Saastunutta vettä jaettiin vain osaan jakelualuetta. Sairastumisepäilyjä ei ole tullut terveystarkastajan tietoon. Vesihuoltolaitos toimi nopeasti ja yhteistyö sujui hyvin. Bakteeriesiintymän aiheuttajaa ei ole voitu varmuudella vahvistaa. (Grünn-Maja)
Ehdotus(Kuula)
Kirjataan tiedoksi.
Päätös
Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula 040 1359 222