RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunta
Esityslista 17.09.2026/Asianro 28
Lausunto Nybergin ym. aloitteesta
ETYT 17.09.2026
266/11.06.00/2026
Liite: Raaseporin kaupunginhallituksen pöytäkirjanote 25.5.2026, 242 §
Raaseporin kaupunginhallitus on pyytänyt lausuntoa Eteläkärjen ympäristöterveydeltä aloitteen johdosta (ks. liite). Asia käsittelemiseksi Eteläkärjen ympäristöterveyslautakunnassa on asiassa annettu lisäaikaa.
Aloitteessa Eteläkärjen ympäristöterveyttä kritisoidaan ongelmista, näitä kuitenkin lähemmin määrittelemättä. Tästä syystä annetaan myös vastaus yleisellä tasolla. Raaseporin kaupunginhallitus on käsittelyssään todennut, että Raaseporin kaupungilla ei ole resursseja eikä aikeita ottaa hoidettavakseen Eteläkärjen ympäristöterveyden tänä päivänä hoitamia tehtäviä.
Eteläkärjen ympäristöterveys on valvonta- ja eläinlääkintäviranomainen, jolla on laeissa annetut tehtävät. Toimintaa ohjaavat jatkuvan parantamisen periaatteet ja suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa noudatetaan PDCA-periaatteita (suunnittele, tee, tarkista korjaa). Laatu- ja valmiusjärjestelmä huolehtii sisäisesti laadun ja toiminnan tavoitteiden täyttymisestä. Toimintaa ohjaavat ja valvovat myös useat valtakunnalliset viranomaiset. Osaa valvonnasta ja toimenpiteistä seurataan EU-tasolle asti. Yksikkö tiedottaa myös avoimesti toiminnastaan ja pyrkii aina dialogiin valvonnassa ja yhteistyössä. Tarvearvioinnin pohjalta on myös mahdollistettu koulutusta, jotta varmistetaan asioiden yhdenvertainen ja puolueeton käsittely sekä ylläpidetään viranomaistyön asiantuntemus.
Tarkasteluissa, auditoinneissa tai toiminnan arvioinneissa ei ole todettu vakavia, merkittäviä tai jatkuvia puutteita. Yksikään osapuoli ei ole vaatinut parannuksia. Vuotuisen toteutumaraportoinnin kautta arvioidaan tulevien toimenpiteiden tarve avoimesti ja jatkuvan parantamisen hengessä. Viimeisten vuosien aikana on tyytymättömyyttä esiintynyt vain yhdessä valvonta-asiassa, jossa kansallisen viranomaisen kannanotto osoitti, että esittelyn ehdotus oli yhteneväinen lainsäädännön vaatimuksiin nähden. Kuten myös muussa kunnallisessa toiminnassa, on mahdollisuutta hallintokanteluun ohjaavalle ja valvovalle viranomaiselle käytetty joitakin kertoja. Myöskään näiden käsittelyssä ei ole todettu merkittäviä puutteita ja annetut parannusehdotukset on huomioitu toiminnan kehittämisessä. Yllä esitetyn perusteella voidaan todeta, että valvontakohteet ovat saaneet riippumattoman ja yhdenvertaisen kohtelun. Yleisöltä saatu palaute, ei myöskään ole viitannut merkittäviin puutteisiin toiminnassa.
Kaiken kaikkiaan todetaan, että yksikkö toimii hyvin viranomaistoimijana, jolla on valvonta-, eläinlääkintä ja valmiustehtäviä. Yksikkö omaa merkittävän paikallistuntemuksen sekä ymmärryksen maantieteellisistä olosuhteista ja riskeistä, mikä tulee paikallisia tarpeita. Yhteistyökumppaneiden viestejä kuunnellaan herkällä korvalla ja eri osapuolen kanssa käydään jatkuvaa dialogia. Huomioiden yrityksille ja yksityishenkilöille annettavat paikalliset palvelut, ei nykytilassa ole tarvetta ryhtyä tarkastelemaan yksikön toiminta-aluetta. Näin ollen voi Eteläkärjen ympäristöterveys yhtyä Raaseporin kaupunginhallituksen aloitevastaukseen ja todeta, että resursseja vaativat selvitykset eivät ole ajankohtaisia. Koska toiminnalle ja yhteistyölle asetettavat vaatimukset ovat laajat, on kuitenkin tärkeää että mahdolliset selvitykset tehdään yhteistyössä kuntien kanssa Eteläkärjen ympäristöterveyden myötävaikutuksella.
Ehdotus(Kuula)
Eteläkärjen ympäristölautakunta toteaa yllä sanotun lausuntonaan Raaseporin kaupunginhallitukselle.
Päätös
Lisätiedot Terveysvalvonnan johtaja Katianna Kuula, 040 1359 222