Dynasty tietopalvelu
Hangon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 113


Kokousasian teksti

 

Toimenpidepyyntö. Rakennusvalvonta

 

Ympäristölautakunta 24.09.2026    

346/10.03.00.01/2026  

 

Rakennusvalvontaan on 13.7.2026 jätetty toimenpidepyyntö. Toimenpidepyyntö koskee rakennustarkastajan rakennustyön aikana hyväksymiä RAM 6 muutoksia.

 

Toimenpidepyynnön tekijä pyytää ensisijaisesti hallintolain 50 §:n nojalla, että rakennusvalvonta poistaa virheellisen päätöksensä RAM6 -asiakirjojen hyväksymisestä rakentamislain 117 §:n mukaisena suunnitelmasta poikkeamisena rakennustyön aikana.

Se, että rakennusvalvonta on hyväksynyt RAM6 -asiakirjat rakentamislain 117 §:n mukaisena suunnitelmasta poikkeamisena rakennustyön aikana, on perustunut hallintolain 50 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdissa tarkoitetulla tavalla selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen sekä ilmeisen väärään lain soveltamiseen.

Päätöstä tehtäessä on myös tapahtunut hallintolain 50 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Lisäksi toimenpidepyynnön tekijä on nyt tällä kirjelmällä hallintolain 50 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesti esittänyt sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen.

 

Toissijaisesti, jos rakennusvalvonta ei vastoin toimenpidepyynnön käsitystä poista päätöstään hyväksyä RAM6 -asiakirjat rakentamislain 117 §:n mukaisena suunnitelmasta poikkeamisena rakennustyön aikana, toimenpidepyynnön tejkijä pyytää, että hänelle annetaan asiasta muutoksenhaku kelpoinen päätös valitusosoituksineen.

 

Kaikissa tapauksissa toimenpidepyynnön tekijä vaatii rakentamislain 146 §:n nojalla, että  rakennusvalvonta välittömästi keskeyttää taloyhtiön rakennustyöt.

 

Oheismateriaali

        toimenpidepyyntö liitteineen

 

Vastine toimenpidepyyntöön:

Kuten toimenpideyynnön liitteistä ilmenee niin kyseessä on kuudes muutos kohteessa. Kyseinen muutos koskee pihamuurin tarkennuksia ja terassin tarkennuksia vastaavasti (katso liite RAM 6 selostusliite päivätty 4.2.2026). Vastaavia muutoksia on taloyhtiö (rakennusluvan haltia) esittännyt viisi kappaletta aiemmin ja niitä on aiemmin myös hyväksytty RakL 117 § mukaisesti.

 

117 §

Suunnitelmasta poikkeaminen rakennustyön aikana

Rakennustarkastaja tai muu kunnan määräämä rakennustarkastajan tehtäviä hoitava viranhaltija voi rakennustyön aikana antaa suostumuksen poiketa lupapäätöksessä hyväksytyistä suunnitelmista, jos poikkeaminen ei sen laatu ja lupaharkintaa koskevat säännökset ja määräykset huomioon ottaen merkitse luvan olennaista muuttamista eikä vaikuta naapurien asemaan. Muutoksen sisältö ja siihen suostumuksensa antaneen viranhaltijan nimi on merkittävä hyväksyttyihin suunnitelmiin. Muutettu suunnitelma on toimitettava pyydettäessä rakennusvalvontaviranomaiselle.

 

Jos lupapäätöksessä hyväksytyistä suunnitelmista poikkeaminen sen laatu ja lupaharkintaa koskevat säännökset huomioon ottaen merkitsee luvan olennaista muuttamista tai vaikuttaa naapurien asemaan, suunnitelmasta poikkeamiselle on haettava rakennusvalvontaviranomaiselta rakentamislupa.

 

Rakennustyön aikana erityissuunnitelmiin tehdyt merkittävät muutokset on toimitettava erityissuunnittelijan allekirjoittamina rakennusvalvontaviranomaiselle ennen kyseessä olevien työvaiheiden aloittamista.

 

Kyseiset muutokset, myös kyseessä oleva RAM 6 muutos, ei merkitse luvan olennaista muuttamista eikä muutoksilla ole vaikutusta naapurien asemaan.

Ei poiketa rakentamislain tai sen nojalla annetuista säännöksistä tai määräyksistä. Muutokset koskee pihamuurien sijaintien tarkennuksia ja terassien tarkennuksia vastaavasti. Rakennusvalvonta ei ole menetellyt virheellisesti kun on hyväksynnyt näitä rakennusaikaisina muutoksina.

 

Toimenpidepyynön tekijä ei ole rakentamislain mukainen viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistaja ja haltia. Toimenpidepyynnön tekijä omistaa taloyhtiön osakkeita ja toimenpidepyynnön liitteistä käy ilmi että  samainen taloyhtiö on kokouksessa 23.1.2026 hyväksyneet RAM 6 muutokset.

 

Rakennusvalvontaviranomainen ei puutu eikä ole puuttunnut taloyhtiön sisäisiin erimielisyyksiin, van rakennusvalvonta on hyväksynnyt RAM 6 muutoksia joka taloyhtiö on itse päättännyt esittää hyväksyttäväksi.

 

Ehdotus (Welander)

Ympäristölautakunta toteaa että toimenpidepyyntö ei anna aihetta toimenpiteisiin.

 

Päätös

 

 

Lisätiedot Rakennustarkastaja Anders Welander, 019 220 3390