Dynasty tietopalvelu
Hangon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

KH:n henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 37


Kokousasian teksti

 

KVTES 1.10.2026 paikalliset erät

 

KH:n henkilöstöjaosto 05.10.2026 § 37  

35/01.01.03/2026  

 

 

Kunta-alan sopimuskorotukset 1.10.2026 koostuvat kahdesta paikallisesta erästä. Paikallinen järjestelyerä 0,2 % ja kehittämisohjelmaerä 0,4 % KVTESin palkkasummasta.

 

KT:n yleiskirjeen 15/2025 mukaan paikallisia järjestelyeriä kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkaryhmien ulkopuolisten tehtävien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.  Paikallisia järjestelyeriä käytetään tasopalkkojen ja toistaiseksi voimassa olevien tasolisien korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin. 

 

Lisäksi yleiskirjeessä todetaan, että paikallisten järjestelyerien kohdentamisessa työnantajan tulee ottaa huomioon, että paikallisen järjestelyerän käyttö jakaantuu mahdollisimman tasapuolisesti liitteiden palkkasummat huomioiden eri palkkaliitteiden välillä. Palkkaryhmien ulkopuoliset tehtävät muodostavat tässä tarkastelussa oman ryhmänsä. Palkkausluvun 19 §:n mukaisille työnantajan edustajille on myös mahdollista jakaa korotuksia osana tätä ryhmää.

 

Tasopalkkajärjestelmän käyttöönoton myötä vuonna 2025 on syntynyt tarve yhdenmukaistaa palkkoja. Tämä on ollut lähtökohtana neuvotteluissa paikallisten erien kohdentamisesta.

 

Työnantajan edustaja ja pääluottamusedustajat ovat neuvotelleet paikallisten järjestelyerien kohdentamisesta.

 

Neuvotteluissa päädyttiin yksimielisyyteen henkilöstöjaostolle esitettävästä ehdotuksesta.

 

Oheismateriaali

- Neuvottelupöytäkirja KVTES 1.10.2026 paikallisten erien kohdentamisesta

- Neuvottelutulos KVTES 1.10.2026 paikallinen järjestelyerä 0,2 %

- Neuvottelutulos KVTES 1.10.2026 kehittämisohjelman mukainen paikallinen järjestelyerä 0,4 %

 

Ehdotus

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää vahvistaa työnantajan edustajan ja paikallisen pääsopijajärjestön edustajien neuvottelutuloksen KVTES 1.10.2026 paikallisten erien kohdentamisesta.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Henkilöstöpäällikkö Nina Granqvist, 019 2203 240