RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 93
Hiihtolatujen ja luistelukenttien hoito kaudella 2026-2027
SIV 07.10.2026 § 93
429/12.04.02/2026
Liikuntatoimi on 1970-luvun lopusta maksanut eri toimijoille kaupungin hiihtolatujen ja luistelukenttien hoidosta.
Kaudella 2025-2026 maksettiin kantakaupungin hiihtolatujen kunnossapidosta 3 300 euroa palkka Teppo Puputille ja Lappohjan hiihtolatujen ja luistelukentän hoidosta 5315 euroa (ilman arvonlisäveroa) elinkeinonharjoittaja Mikael Röbergille. Leif Sandblomille maksettiin palkkana 1 800 euroa Hangonkylän luistelukentän hoidosta.
Toimijalta, joka vastaa Lappohjan hiihtoladuista, edellytetään mm. omia työkoneita ja -välineitä. Kaupungilla on omat koneet ja varusteet kantakaupungin hiihtolatuja ja kaikkia luistelukenttiä (myös Lappohja) varten. Kaupunki vastaa mahdollisista materiaalihankinnoista ja -kustannuksista niitä toimijoita varten, jotka vastaavat Hangonkylän ja Lappohjan luistelukenttien hoidosta.
Liikuntapaikkojen hoitajilla on päävastuu ja he vastaavat kokonaisuudessaan Hangethe Sportcenterin kaukalon ja Keskuskoulun luistelukentän jäädytyksestä ja auraamisesta. Liikuntapaikkojen hoitajat vastaavat myös Hangonkylän luistelukentän auraamisesta sekä kaikista muista lisäjärjestelyistä.
Eri toimijoiden kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen, nuoriso- ja liikuntajohtaja päätti tehdä seuraavat sopimukset koskien hiihtolatujen ja luisteluratojen hoitoa kaudelle 2026-2027:
• Kantakaupungin hiihtoladut: Teppo Puputti, maks. työkorvaus 5 000 euroa (palkka)
• Hangonkylän luistelukenttä: Leif Sandblom, työkorvaus 1 800 euroa (palkka)
• Lappohjan luistelukenttä ja hiihtoladut: elinkeinonharjoittaja Mikael Röberg, maks. korvaus 6 000 euroa (summa on ilman arvonlisäveroa)
*/* Sopimukset liitteenä.
Korvauksen enimmäismäärän ylittäminen edellyttää lisäneuvotteluja.
Ehdotus (Gustafsson)
Sivistyslautakunta päättää merkitä sopimukset tiedoksi.
Päätös
Merkittiin tiedoksi.
Lisätiedot Nuoriso- ja liikuntajohtaja Taru Alho, 040 518 9564