RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 243
Avustusanomus / Svenska Finlands folkting
Kaupunginhallitus 12.10.2026 § 243
51/02.05.01.00/2025
Svenska Finlands folkting anoo Hangon kaupungilta avustusta vuoden 2026 toimintaansa. Folkting on lakisääteinen yhteistyöelin, jonka tehtävänä on edistää Suomen ruotsinkielisen väestön kielellisiä, kulttuurisia ja yhteiskunnallisia oikeuksia ja etuja.
Folkting tukee kuntia muun muassa kielellisiin oikeuksiin, ruotsinkielisiin palveluihin ja kielisuunnitteluun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjoaa kunnille neuvontaa ja koulutusta.
Folkting anoo vuosittain avustusta kunnilta, joissa on yli 250 ruotsinkielistä asukasta. Anottavan avustuksen määrä on 30 euroa jokaista 250:tä ruotsinkielistä asukasta kohden, kuitenkin vähintään 100 euroa kuntaa kohden.
Folkting anoo Hangon kaupungilta 383 euroa avustusta vuodelle 2026.
Oheismateriaali
- Svenska Finlands folktingin avustushakemus 2026
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää myöntää hakemuksen mukaisen avustuksen Svenska Finlands folktingille. Varat otetaan kaupunginhallituksen määrärahoista.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Simon Store, 040 135 9500