RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 235
Vuokra-alueen laajennus / Hangon Satama – Hangö Hamn Oy Ab
Kaupunginhallitus 12.10.2026 § 235
4/10.00.02/2026
Hangon Satama – Hangö Hamn Oy Ab (jäljempänä Satama) on ollut kesäkuussa yhteydessä Tekniseen ja ympäristövirastoon tarvittavan alueen vuokraamisesta öljyntorjuntaveneen laiturin sijoittamista varten.
Kysymyksessä oleva alue sijaitsee Kleppgrunnetin kärjessä ja on noin 0,1 ha suuruinen; se rajoittuu Sataman nykyiseen vuokrasopimukseen. Alueella on voimassa vuoden 1977 asemakaava satama-aluemerkinnällä (LS). Lisäksi aluetta koskee merkintä ”ohjeellisen vesialueena säilytettävä satama-alueen osa (lsw)”. Alueen liittämiselle Sataman vuokrasopimukseen ei ole estettä. Merkitään tiedoksi, että voimassa oleva vuokrasopimus kohdistuu Kleppgrunnetin kohdalla vuoden 2013 asemakaavan satama-alueeseen (LS).
Kyseessä oleva alue ehdotetaan liitettäväksi vuokrasopimukseen vesialueena. Tällöin vuokrasopimuksen mukainen Länsisataman vesialueen pinta-ala muuttuu 63,6 ha ja Länsisataman vesialueen perusvuokra nousee 82.680 €:on. Indeksitarkistettuna laajennettu Länsisataman vesialueen vuosivuokra on 101.565,84 €.
Liitteenä
- sijaintikartta
- kartta muutoksesta
- päivitetty Länsisatamaa koskeva vuokrasopimuksen liitekartta (tarkistettu 30.9.2026)
Oheismateriaalina
- vuokrasopimus ja Länsisatamaa koskeva vuokrasopimuksen liitekartta (tarkistettu 24.9.2021)
- kuva haetusta laajennuksesta
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää
1. laajentaa Hangon Satama – Hangö Hamn Oy Ab:n vuokrasopimusta 0,1 ha 1.11.2026 alkaen,
2. tarkistaa Hangon Satama – Hangö Hamn Oy Ab:n Länsisataman vesialueen pinta-alaksi 63,6 ha ja Länsisataman vesialueen perusvuokraksi 82.680 euroa ja
3. hyväksyä vuokrasopimukseen päivitetty liitekartta (tarkistettu 30.9.2026)
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Maankäyttösihteeri Aki Uusitalo, 040 135 9287