RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 237
Sammaltien ympäristön asemakaavoitus / Maa-alueen osto ja kaavoituksesta luopuminen / kvo-asia
KH 19.12.2022 § 320
1889/50.502/2022
Maanomistaja pyytää kaupunginhallitusta käynnistämään asemakaavan laatimisen omistamillaan kiinteistöillä Sammaltien varressa Täktomissa.
Tavoitteena on rakentaa korkeatasoinen asuinalue, jota palvelevat monipuoliset harrastemahdollisuudet niin aikuisille kuin lapsille. Uuden asuinalueen on tarkoitus tukeutua hevostilaan ja alueella jo olevaan toimintaan. Tavoitteena on muodostaa alueesta yhtenäinen kokonaisuus. Sisäisten toimintojen lisäksi alueelta pääsee maastoon, jossa kulkevat niin pyöräily-, ratsastus- kuin vaellusreititkin. Talojen läheisyyteen rakennetaan yhteistä oleskelu- ja puistoaluetta. Tavoitteena on, että jokainen asuintontti rajoittuu puistoon tai metsään.
Oheismateriaali
Kaavoitushakemus
Karttaliite
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää asemakaavoituksen karttaliitteen mukaisella alueella. Maanomistaja vastaa kaavoituskustannuksista ja esittää hankkeeseen kaavan laatijaa.
Asia lähetetään ympäristölautakunnalle valmisteltavaksi. Ympäristölautakunta hyväksyy kaavan laatijan.
Asian käsittely Kaupungingeodeetti Luukkonen informoi asiasta tarkemmin kokouksessa.
Keskustelun aikana esittelijä täydensi ehdotusta seuraavalla tavalla: Kaavoitukseen liittyen laaditaan maankäyttösopimus.
Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen siten täydennettynä kuin esittelijä oli ehdottanut.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen esittelijän ehdottamalla täydennyksellä.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Ympäristölautakunta 20.04.2023 § 65
Maanomistajan kanssa on neuvoteltu kaavoituksesta ja kaavoituksen käynnistämissopimuksen sisällöstä.
Liikennöinti alueelle on tarpeen suunnitella riittävän kattavin vaihtoehdoin.
Oheismateriaali
tarkastelualueen rajaus
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta päättää, että valmisteluvaiheen tarkastelua varten suunnittelualuetta laajennetaan niin, että se käsittää maanomistajan alueiden lisäksi ns. Rajakaaren asemakaava-alueet (1 ja 2) sekä kiinteistön 78-403-2-512.
Asian käsittely Kaupungingeodeetti ilmoitti, että kiinteistön Lilltorp omistaja on kiinnostunut tulemaan mukaan kaavahankkeeseen. Alueen rajausta muutetaan siten, että tarkastelualueeseen lisätään kiinteistö 78-403-2-897.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Ympäristölautakunta 06.02.2025 § 37
Tarkastelualueella on laadittu kaavataloudellinen selvitys sekä selvitys verotulovaikutuksista. Lisäksi kiinteistöjen 78-403-2-323 maanomistajan kanssa on sovittu liittymisestä kaava-alueeseen tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden saavuttamiseksi.
Maanomistajien kanssa laaditaan kaavoituksenkäynnistämissopimus. Siinä sovitaan mm. kaavoituskustannusten jaosta sekä mahdollisesta maankäyttökorvauksen periaatteista.
Liite:
- ehdotus kaava-alueen rajaukseksi
Oheismateriaali
- Kaavataloudellinen selvitys liitteineen
- Selvitys verotulovaikutuksista
Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että ns. Sammaltien asemakaava-aluetta laajennetaan siten, että se käsittää liitteen mukaisen alueen.
Asian käsittely Iina Hedback ehdotti, että maapoliittinen ohjelma laaditaan ennen päätöstä kaava-alueen laajentamisesta. Päätöstä ei kannatettu, joten se raukesi.
Päätös Esittelijän ehdotus hyväksyttiin.
Iina Hedback jätti päätökseen eriävän mielipiteen (liite).
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 42
Liite:
- ehdotus kaava-alueen rajaukseksi
Oheismateriaali
- Kaavataloudellinen selvitys liitteineen
- Selvitys verotulovaikutuksista
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, että ns. Sammaltien asemakaava-aluetta laajennetaan siten, että se käsittää liitteen mukaisen alueen.
Asian käsittely Keskustelun aikana Tom Rönnblad teki vastaehdotuksen, että Sammaltien asemakaava-alueen laajennusta ei hyväksytä. Vastaehdotus raukesi kannattamattomana.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Kaupunginhallitus 18.08.2025 § 215
Asian jatkokäsittely.
Asian liitteenä oli virheellinen kartta. Liitteenä korjattu kaava-alueen rajaus.
Liite:
- korjattu kaava-alueen rajaus
Ehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy korjatun kaava-alueen rajauksen ja lähettää sen tiedoksi ympäristölautakunnalle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Kaupunginhallitus 12.10.2026 § 237
359/10.02.00/2023
Kiinteistöistä 78-403-2-140, 78-403-2-369 sekä 78-403-2-605 on kustakin myyty määräalat. Näistä on jo muodostettu uusi kiinteistö, jonka pinta-ala on 5,1459 ha.
Kiinteistöjen 78-403-2-140, 78-403-2-369 sekä 78-403-2-605 jäljelle jääneiden osien omistaja on tarjonnut näitä kaupungille ostettavaksi. Tarjoushinta käsittää maapohjahinnan 2 e/m2 sekä puuston arvon 22 500 e. Puuston arvon arvioinnin on suorittanut metsäalan ammattilainen syyskuussa 2025.
Tarjouksessa todetaan, että kaavahankkeesta voidaan luopua, mikäli kaupoista päästään sopimukseen.
Ostettavaksi tarjottu maa-alue rajoittuu idässä kaupungin omistamaan kiinteistöön 78-403-2-512. Aluekokonaisuuden pinta-ala on kiinteistörekisterin mukaan n. 8 ha. Puiden arvon arviointia on tarkennettu 5.10.2026 saman metsäalan ammattilaisen toimesta 20 000 euroon.
Alue soveltuu virkistykseen ja on pitkällä tähtäimellä laajentumisvarantoa.
Talousarviossa ei ole määrärahaa maanhankintaan osoitettua määrärahaa.
Oheismateriaalina
- sijaintikartta
- tarjous
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se myöntää 180 000 euron määrärahan kiinteistöjen 78-403-2-140, 078-403-2-369 sekä 78-403-2-605 ostoa varten.
Summa vastaa kauppahintaa, joka on maapohja ja puuston arvo huomioiden 180 000 e. Kauppahinta perustuu kiinteistöjen kiinteistörekisteriin kirjattuun n. 8 ha yhteispinta-alaan, eikä sitä muuteta, vaikka mahdollisen lohkomistoimituksen tai rajankäynnin tv. yhteydessä pinta-ala tarkentuisi. Mikäli valtuusto myöntää määrärahan, valtuutetaan maankäyttöosasto yhdessä kansliapäällikön kanssa sopimaan kaupan ehdoista ja laatimaan kauppakirja.
Kaupunginhallitus päättää samalla, että Sammaltien ympäristön asemakaavahankkeesta luovutaan ja kaavahanke lopetetaan.
Asian käsittely
Keskustelun aikana Mikael Lindqvist ehdotti Janne Sarpoman ja Kurt Böckermanin kannattamana, että kiinteistöjä 78-403-2-140, 078-403-2-369 sekä 78-403-2-605 ei osteta.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että kiinteistöjä 78-403-2-140, 078-403-2-369 sekä 78-403-2-605 ei osteta.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281