RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kulttuurilautakunta
Esityslista 04.11.2026/Asianro 59
Talousarviomuutosesitys, kulttuuritoimi
Kulttuurilautakunta 14.10.2026 § 52
Ennusteen mukaan kulttuuritoimen vuoden 2026 talousarvio on ylittymässä noin 50 000 eurolla. Ylitys johtuu pääasiassa kasvaneista henkilöstökuluista sekä palvelujen ostoista.
Kulttuuritoiminnan osalta talousarvion arvioidaan ylittyvän 12 000 eurolla. Ylitys kohdistuu henkilöstökuluihin. Kuukausipalkkoihin varattu määräraha on osoittautunut hieman alimitoitetuksi. Näyttelyvalvonnan työtehtävät ovat laajentuneet, mikä on aiheuttanut arvioitua suuremmat palkkakustannukset. Kulttuuritoiminnan tulojen ennakoidaan olevan hieman talousarviossa arvioitua suuremmat. Ylityksen hillitsemiseksi on ryhdytty toimenpiteisiin.
Kirjastotoiminnan osalta talousarvion arvioidaan ylittyvän noin 34 000 eurolla. Myös tässä tapauksessa ylitys johtuu pääasiassa talousarviossa arvioitua suuremmista henkilöstökuluista. Kirjastotoimenjohtaja on ryhtynyt toimenpiteisiin menojen vähentämiseksi ja arvioi, että vuoden lopullinen ylitys voi jäädä noin 10 000 euroon.
Museotoiminnan osalta talousarvion arvioidaan ylittyvän ensisijaisesti markkinointi- ja henkilöstökustannusten kasvun vuoksi. Museon kolmantena toimintavuotena nykyisissä tiloissaan markkinointiin on panostettu erityisesti. Painatus-, ilmoitus- ja markkinointikulujen arvioidaan ylittävän talousarvion noin 28 000 eurolla. Samanaikaisesti pääsylipputulojen ennakoidaan ylittävän talousarvion noin 21 000 eurolla. Henkilöstökulujen arvioidaan ylittävän talousarvion noin 15 000 eurolla henkilöstötilanteessa tapahtuneiden muutosten seurauksena. Leiran kokoelmavaraston tilojen vähentämiseen perustuvia suunniteltuja säästöjä ei ole vielä voitu toteuttaa, koska sopivaa korvaavaa ratkaisua ei ole löytynyt.
Kansalaisopiston ennusteen mukaan toiminta pysyy talousarvion puitteissa ja saattaa jopa alittaa talousarvion.
Kaikki yksiköt jatkavat sellaisten menojen karsimista, joita on mahdollista vähentää vuoden jäljellä olevien kuukausien aikana.
Ehdotus
Kulttuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle lisämäärärahaa 53 000 euroa henkilöstökustannusten ylittymistä sekä palvelujen ostamista varten.
Päätös
Kulttuurilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle lisämäärärahaa 53 000 euroa henkilöstökustannusten ylittymistä sekä palvelujen ostamista varten.
Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070
Kaupunginhallitus 26.10.2026 § 255
Oheismateriaali
- Kulttuuritoimen tuloslaskelma 2026
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se myöntää kulttuuritoimelle 53 000 euron lisämäärärahan henkilöstökustannusten ylittymistä sekä palvelujen ostamista varten.
Pykälä tarkastetaan välittömästi.
Asian käsittely
Keskustelun aikana Mikael Lindqvist ehdotti Janne Sarpoman kannattamana, että asia palautetaan kulttuurilautakunnalle valmisteltavaksi.
Asiassa järjestettiin äänestys, jossa Mikael Lindqvistin ehdotus voitti pohjaehdotuksen äänin 6-3. Äänestyslista löytyy pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Asia palautettiin kulttuurilautakunnan valmisteltavaksi.
Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070
Kulttuurilautakunta 04.11.2026
439/02.02.00/2025
Kulttuuritoimen talousarvio tarkastellaan uudestaan tarkoituksena pienentää ennustettua ylitystä. Asia esitellään kokouksessa.
Lisäys valmisteluun 4.11.
Kaupunginhallitus palautti asian uudelleen valmisteltavaksi ja pyysi selvittämään mahdollisuudet pienentää ennakoitua talousarvion ylitystä.
Kulttuurijohtaja on yhdessä konsernitalouspäällikön kanssa tarkastellut kulttuuritoimen talousarvioennustetta. Aiemman ennusteen mukaan talousarvio olisi ylittynyt noin 53 000 eurolla. Kirjasto- ja museotoiminnan kustannuspaikkojen tulojen ja menojen tarkemman tarkastelun sekä edellisvuoden toteuman vertailun perusteella ylityksen arvioidaan nyt olevan noin 20 400 euroa.
Tämä ennuste perustuu siihen, että loppuvuodelle arvioidut tulot toteutuvat ennusteen mukaisesti ja että menot pysyvät arvioidulla tasolla. Ennusteeseen liittyy siten edelleen epävarmuustekijöitä.
Ennusteessa kansalaisopiston Erasmus+ -avustus on huomioitu vuoden 2026 tulona. Erillisessä asiassa esitetään kuitenkin avustuksen siirtämistä vuoden 2027 talousarvioon, koska valtaosa avustuksella rahoitettavasta toiminnasta toteutetaan vuonna 2027. Mikäli siirto hyväksytään, kulttuuritoimen vuoden 2026 tulot vähenevät 23 300 eurolla.
Myös kulttuuritoiminnan (kustannuspaikka 4101) ennustettuja tuloja voidaan pitää liian optimistisina. Juhlasalin ja lämpiön loppuvuodelle tehtyjen varausten perusteella on todennäköistä, ettei ennustettu tulokertymä (39 000 euroa) toteudu. Talousarvioon sisältyvä tulotavoite, 30 000 euroa, arvioidaan kuitenkin saavutettavan.
Edellä esitetyt tekijät huomioon ottaen realistisempi arvio on, että kulttuuritoimen talousarvio ylittyy noin 30 000 eurolla.
Ehdotus
Kulttuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle 30 000 euron lisämäärärahan myöntämistä kulttuuritoimelle. Pykälä tarkastetaan välittömästi.
Päätös
Lisätiedot Kulttuurijohtaja Jennika Friman, 040 139 1070