Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 49


 

Laavu- ja grillipaikkojen sijoitus virkistysalueiden läheisyyteen
Ympäristölautakunnan lausunto

 

Ympäristölautakunta 18.04.2024 § 49  

102/10.03.01.02.00/2024  

 

Ympäristölautakunnalta pyydetään lausuntoa laavu- ja grillipaikkojen sijoittamisesta virkistysalueiden läheisyyteen. Lausuntoa pyydetään 26.4.2024 mennessä.

 

Olemassa olevia, kaupungin toteuttamia laavuja ja tulistelupaikkoja on Gunnarsörenissä iso laavu, Furunäsissä laavu Peikonpolulla ja Tvärminnessä esteetön grillitasanne.

 

Uusien laavujen ja tulistelupaikkojen tarve on hankesuunnitelman mukaan ollut toiveena erilaisissa keskusteluissa, palautteissa ja siitä on tehty aloite.

 

Uusia ehdotettuja tulenteko- ja laavupaikkoja on kantakaupungin alueella Tulliniemessä, Stenuddenin luonnonsuojelualueella sekä Stormärsanissa. Lisäksi Lappohjaan on suunnitteilla laavu. Näistä ensisijaisesti toteutettavia olisivat laavut Tulliniemessä ja Lappohjassa.

 

Oheismateriaalina

        Lausuntopyyntö

        Hankesuunnitelma liitteineen

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta ottaa kantaa Tulliniemen ja Lappohjan laavuun, koska ne ovat hankesuunnitelman mukaan ensisijaisesti toteutettavia, ja toteaa niistä lausuntonaan tekniselle lautakunnalle seuraavaa:

 

Retkeilyn tukeminen on tärkeää. Laavut ja tulistelupaikat on luontevaa sijoittaa paikkoihin, joissa jo nyt on tällaista toimintaa. Siksi Tulliniemen luontopolun alkupään, ns. vanha autokenttä on luonteva paikka. Lautakunta katsoo, että läntisempi vaihtoehto olisi esitetyistä vaihtoehdoista parempi. Siinä kohdassa on jo nyt pöytä/penkki-yhdistelmä.

 

Lappohjaan on laavu ajateltu rantaan tanssilavan eteläpuolelle. Tanssilava-alue on ollut vuokrattuna ja siihen on ilmeisesti tulossa nyt uusi toimija. Reitti rantaan kulkee vuokra-alueen läpi, mitä ei voida pitää toivottavana. Rinne on myös melko jyrkkä.

 

Lautakunta katsoo, että olisi hyvä arvioida mahdollisuutta sijoittaa Lappohjan laavu- ja/tai tulistelupaikka uimarannan yhteyteen kiinteistön 78-406-2-264 alueelle, jonka kaupunki omistaa. Alueelle voitaneen järjestää pysäköinti liikkumisesteisille, jolloin paikka olisi myös paremmin saavutettava.

 

Lautakunta muistuttaa myös, että mikäli laavut halutaan paikkoihin, joissa asemakaava ei mahdollista rakentamista, saattaa toteuttaminen – riippuen sijainnista ja kokonaisuudesta - edellyttää poikkeuslupaa ennen asianmukaista rakentamisen lupaa.

 

Lautakunta ei ota kantaa paloriskiin, eikä mahdollisuuteen voida tehdä tuli luonnonsuojelualueelle, koska vastuuviranomaisilta (ELY-keskus ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) on pyydetty lausuntoa.

 

Asian käsittely Jouko Kavander teki seuraavan ehdotuksen:

 ”Ympäristölautakunta katsoo, että tanssilavan alueelle sijoitettavan laavun paikka on toimiva, jolloin myös kotieläimet voivat olla mukana.” Tämä teksti korvaa esittelijän ehdotuksen kappaleet 3 ja 4.

 

 Jukka Väisänen kannatti ehdotusta.

 Asiassa änestettiin.

 Äänestyksessä esittelijän ehdotus sai 0 ääntä ja Jouko Kavanderin ehdotus 9 ääntä (Jouko Kavander, Mats Dannberg, Janina Heina, Tuula Huldin, Marja-Liisa Hovi, Rolf Nyström, Kaisa-Marja Sirviö, Jukka Väisänen ja Stephan Horn).

 

Päätös Ympäristölautakunta ottaa kantaa Tulliniemen ja Lappohjan laavuun, koska ne ovat hankesuunnitelman mukaan ensisijaisesti toteutettavia, ja toteaa niistä lausuntonaan tekniselle lautakunnalle seuraavaa:

 

 Retkeilyn tukeminen on tärkeää. Laavut ja tulistelupaikat on luontevaa sijoittaa paikkoihin, joissa jo nyt on tällaista toimintaa. Siksi Tulliniemen luontopolun alkupään, ns. vanha autokenttä on luonteva paikka. Lautakunta katsoo, että läntisempi vaihtoehto olisi esitetyistä vaihtoehdoista parempi. Siinä kohdassa on jo nyt pöytä/penkki-yhdistelmä.

 

 Ympäristölautakunta katsoo, että tanssilavan alueelle sijoitettavan laavun paikka on toimiva, jolloin myös kotieläimet voivat olla mukana.

 

 Lautakunta muistuttaa myös, että mikäli laavut halutaan paikkoihin, joissa asemakaava ei mahdollista rakentamista, saattaa toteuttaminen – riippuen sijainnista ja kokonaisuudesta - edellyttää poikkeuslupaa ennen asianmukaista rakentamisen lupaa.

 

 Lautakunta ei ota kantaa paloriskiin, eikä mahdollisuuteen voida tehdä tuli luonnonsuojelualueelle, koska vastuuviranomaisilta (ELY-keskus ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) on pyydetty lausuntoa.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281