Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 41


 

Tiedotuksia; Ympäristönsuojelu

 

Ympäristölautakunta 18.04.2024 § 41  

170/11.00.00/2024  

 

Aluehallintoviraston sekä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksiä, lausuntoja ja ilmoituksia

 

1. ESAVI/1366/2024, 14.3.2024: Kaasuputken sijoittamista Suomen talousvyöhykkeelle koskevassa päätöksessä kalatalousvelvoitteelle asetetun määräajan pidentäminen. Aluehallintovirasto on muuttanut aiempaa päätöstään, niin että luvanhaltijan (Nord Stream AG) on vuoden 2028 loppuun mennessä toimitettava lupaviranomaiselle kalatalousvelvoitteen tarkistamista koskeva hakemus. Hakemukseen on liitettävä selvitys hankkeen kalataloudellisista vaikutuksista sekä esitys mahdolliseksi kalatalousvelvoitteeksi tai kalatalousmaksuksi. Taustana on, että nykyisen kaasuputken kalatalousmaksut ovat päättyneet vuonna 2018 ja hakijan tuli vuoteen 2023 mennessä teettää selvitys kalatalousvelvoitteen tarpeesta. Koska hakija ei ollut löytänyt urakoitsijaa, joka olisi valmis tekemään tällaisen selvityksen, oli asiaan pyydetty tarkkailujakson pidentämistä.

 

2. KEHA/38259/2023, 27.2.2024: Asettamispäätös Uudenmaan vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmästä vuosille 2024–2029. Vesien- ja merenhoidon tavoitteena on saavuttaa järvien, jokien ja pohjavesien sekä Itämeren hyvä tila. Laki vesien- ja merenhoidosta korostaa kansalaisten ja eri etupiirien aktiivista osallistumista itse lain toteuttamiseen. Riittävän yhteistyön ja vuorovaikutuksen järjestämiseksi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on kutsunut toimialueellaan koolle yhteistyöryhmän. Yhteistyöryhmä koostuu eri sidosryhmien edustajista kuten kansallisia, alueellisia ja kunnallisia viranomaisia, puolustusvoimat, yrityksiä, maa-, metsä- ja kalataloustahoja sekä vesien- ja luonnonsuojelutahoja. Ympäristönsuojelupäällikkö Maria Degerlund on nimetty yhteistyöryhmään Inkoon kunnan ympäristöpäällikön, Julia Scheinin, varajäseneksi.

 

Pohjavesitarkkailu ja pintavesiselvitykset

 

3. 15.12.2023: Julkaisu Hangon merialueen yhteistarkkailun laajasta yhteenvedosta vuosilta 2019–2022, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY)

Hangon merialueen yhteistarkkailun vuosi 2022 oli laaja tarkkailuvuosi, jolloin vuosittaisen tavanomaisen tarkkailun lisäksi tarkasteltiin tuloksia kootusti edeltävän neljän vuoden ajalta ja tutkittiin biologisia muuttujia pohjaeläimiä, vesikasvillisuutta ja kalastoa. Tarkkailuvelvollisten lisäksi yhteistarkkailuun osallistuivat myös vapaaehtoisina Hangon satama ja ViskoTeepak Oy Ab. Tarkkailualueen pistemäinen jätevesikuormitus kohdistuu nykyään Hankoniemen eteläpuolelle. Pohjoispuolelle lasketaan ainoastaan jäähdytysvesiä Furunäsin itäpuolelle. Lähialueilla ei esiinny laajempia maatalousalueita, joten maataloudesta johtuva hajakuormitus on pientä. Ojitetuilta suoalueilta rantavesiin valuu kuitenkin huomattava määrä humuspitoista vettä. Myös Itämeren yleistila vaikuttaa tarkkailualueen vedenlaatuun. Yhteistarkkailu jatkuu vuonna 2024 suppealla vedenlaadun ja kolmen pohjaeläintutkimuslinjan tarkkailulla.

 

4. 23.11.2023: Hulevesi -tulokset, syksy 2023, Koverharin satama, Hangon Satama-Hangö Hamn Oy Ab

Koverharin satamalla on ympäristölupa, ja ympäristöluvan noudattamista valvoo ELY-keskus. Ohjearvoja ylittäviä pitoisuuksia todettiin.

 

5. 24.11.2023: Vesientarkkailu syyskuu 2023 ja vuosiyhteenveto 2023, Santalan Betoni, Oy Santalan Betoni – Sandö Betong Ab

Santalan Betonitehdas on sijoittunut soranottoalueelle, joka on vedenhankinnan kannalta tärkeää pohjavesialuetta. Toiminnalla on ympäristölupa ja pohjaveden tarkkailuohjelma, jonka toteutumista valvoo kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen. Betonitehtaan toimintojen vaikutus alueen pohjaveteen näkyy havaintoputkien pohjaveden tuloksissa.

 

6. 12.1.2024: Pohjavesitarkkailuraportti, Koverharin metsästys- ja ampumaseuran ampumarata, Koverharin Metsästys- ja ampumaseura ry

Ampumaradalla on ympäristölupa, jonka noudattamista valvoo kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen. Ampumarata sijaitsee pohjavesialueella. Tarkkailuraportissa ei ole erityistä huomauttamista. 

 

7. 17.1.2024: Pohjavesitarkkailu, Hangon moottoriradat, Hangon urheiluautoilijat ry ja Hanko Racing Team ry

Moottoriradoilla on eri ympäristöluvat, jonka noudattamista valvovat kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen. Pohjavedentarkkailua suoritetaan molempien ratojen osalta samanaikaisesti. Motocross-radan näytteenottopisteillä jotkin tarkkailupitoisuudet ylittivät pohjaveden ympäristönlaatunormit ja talousveden laatusuositukset. Karting-radan tuloksissa ei huomautettavaa.

 

8. 19.1.2024: Pohjavesitarkkailun vuosiyhteenveto 2023, ViskoTeepakin lämpökeskus, Adven Oy

Lämpökeskuksella on ympäristölupa, ja ympäristöluvan noudattamista valvoo ELY-keskus. Teollisuusalue sijaitsee pohjavesialueella.

 

9. 19.1.2024: Pohjavesiseurannan vuosiraportti 2023, ABC Hanko Santalantie, Osuuskauppa Varuboden-Osla Andelslag

Polttoaineen jakelutoiminta on loppunut kyseisessä kohteessa, mutta jatkotarkkailua edellytetään vielä. Yhdessä näytepisteessä ylittyivät pohjaveden ympäristönlaatunormit ja ELY on hyväksynyt raportin 2023 mukaiset jatkotoimenpiteet.

 

10. 20.2.2023: Pohjavesitarkkailu 2023, Printal Hangon tehdas ja Nevel pellettilämpölaitos, Printal Oy ja Nevel Oy

Tehdasalueella toimii Printalin tehdas sekä ohessa Nevelin lämpölaitos. Molemmilla on ympäristöluvat ja niiden noudattamista valvovat kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen.  Tehdasalue sijaitsee tärkeällä Hangon pohjavesialueen muodostumisalueella. Tarkkailussa havaittiin raja-arvosuosituksia ylittäviä arvoja, ja sen kehitystä seurataan tarkkailuohjelman mukaisesti. 

 

11. 28.2.2024: Pohjavesitarkkailun vuosiyhteenveto 2023, Hangon räjähdysainetehdas, Oy Forcit Ab

Tehtaalla on ympäristölupa, ja ympäristöluvan noudattamista valvoo ELY-keskus. Teollisuusalue sijaitsee pohjavesialueella.

 

Tarkkailu-, vuosi- ja loppuraportteja

 

12. 31.10.2023: Loppuraportti säiliönvaihto/uudisrakennustyön yhteydessä tehdystä pilaantuneen maan kunnostamisesta Shell Express Hanko, St1 Oy

Raportti odottaa vielä ELY-keskuksen tarkastelua ja lausuntoa.

 

13. 16.1.2024: Vuosiraportti Santalan Betoni Oy Santalan Betoni – Sandö Betong Ab

Toiminnalla on ympäristölupa ja pohjaveden tarkkailuohjelma, jonka noudattamista valvoo kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen.

 

14. 7.2.2024: Vuosiraportti 2023, Russarön ampumarata, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta. Ampumaradalla on ympäristölupa, mutta toimintaa ei vielä ole ollut vuonna 2023.

 

15. 16.2.2024: Vuosiraportti 2023, Hangon jäteveden puhdistamo, Hangon Puhdistamo Oy

Jäteveden puhdistamolla on ympäristölupa ja ympäristöluvan noudattamista valvoo ELY-keskus. Orioninkadun pohjavesien yhteistarkkailun vuosiraportti valmistunee kevään 2024 aikana.

 

16. 16.2.2024: CO2-raportti 2024 Hanko, Sitowise 

Suomi tavoittelee fossiilisen öljyn lämmityskäytöstä luopumista 2030-luvun alkuun mennessä. Raportissa on esitetty Hangon kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2007 ja vuosina 2017–2022. Lisäksi on esitetty ennakkotieto vuoden 2023 päästöistä. Mukana laskennassa ovat seuraavat sektorit: kuluttajien sähkönkulutus, sähkölämmitys, maalämpö, kaukolämmitys, erillislämmitys, tieliikenne, maatalous ja jätehuolto. Lisäksi on tarkasteltu teollisuuden sähkönkulutuksen päästöjä.

Yhteenlaskettuna päästöt ovat laskeneet tasaisesti vuodesta 2007 lähtien, alustavat tulokset vuodelle 2023 ovat 26,9 t CO2-ekv (vuonna 2022 28,5 t CO2-ekv). 

 

17. 20.2.2023: Vuosiraportti 2023, Printal Hangon tehdas, Printal Oy

Tehtaalla on ympäristölupa, jonka toteutumista valvoo kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen.

 

18. 21.2.2024: Vuosiraportti 2023, Hangon entsyymituotetehdas, Genencor International Oy

Entsyymituotetehtaalla on ympäristölupa ja ympäristöluvan noudattamista valvoo ELY-keskus. Orioninkadun pohjavesien yhteistarkkailun vuosiraportti valmistunee kevään 2024 aikana.

 

19. 26.2.2024: Vuosiraportti 2023, Hanko Printalin pellettilämpökeskus, Nevel Oy

Pellettilämpökeskuksella on ympäristölupa, ja ympäristöluvan noudattamista valvoo kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen.

 

20. 28.2.2024: Ympäristöraportti 2023, Hangon räjähdysainetehdas, Oy Forcit Ab

Hangon räjähdysainetehtaalla on ympäristölupa, ja ympäristöluvan noudattamista valvoo ELY-keskus.

 

21. 29.2.2024: Ympäristöraportti 2023, Lappohjan lämpölaitos, Loviisan lämpö

Lämpölaitoksella on ympäristölupa, jonka noudattamista valvoo kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen. Vuonna 2023 lämpölaitoksen toiminnanharjoittaja muuttui. Uudesta raportoinnista on sovittu vuoden 2023 tarkastuksen yhteydessä. Lämpölaitos on siten raportoinut toiminnastaan PiPo-asetuksen mukaisella vuosiraportilla vuoden 2023 ajalta.  

 

22. 29.2.2024: Ympäristöraportti 2023, Hangon lääkeainetehdas, Fermion Oy

Lääkeainetehtaalla on ympäristölupa, ja ympäristöluvan noudattamista valvoo ELY-keskus.

Orioninkadun pohjavesien yhteistarkkailun vuosiraportti valmistunee kevään 2024 aikana.

 

23. 29.2.2024: Vuosiraportti 2023, Hangon jäteasema, Rosk'n Roll Oy Ab

Jäteasemalla on ympäristölupa, ja ympäristöluvan noudattamista valvoo ELY-keskus. Jäteasema sijaitsee Suursuon alueella, jonka toiminnan vaikutusta pohjaveteen seurataan alueen yhteistarkkailussa. Yhteistarkkailun vuosiraportti 2023 valmistunee vuoden 2024 aikana.

 

24. 1.3.2024: Vuosiraportti 2023, Syndalenin ampuma- ja harjoitusalue, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta

Ampuma- ja harjoitusalueella on ympäristölupa, jonka noudattamista valvoo ELY-keskus.

 

Asiakirjat nähtävillä sähköisesti ympäristönsuojeluosaston välityksellä ja kokouksessa.

 

Ehdotus (Degerlund) Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Lisätiedot Ympäristönsuojelutarkastaja Henna Björkqvist, puh. 040 169 3523