Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

KH:n henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 12



 

Liikuntapalveluiden organisaatiomuutoksen johdosta tehtyjä nimikemuutoksia

 

SIV 23.01.2024 § 15 

 

 

 

*/* Hangon kaupungin liikuntapalveluiden organisaatiokaavio on tehty 1.3.2011 (liite) ja se vaatii päivitystä.

 

Liikuntapalvelut tulee jatkossa olemaan kahdessa eri yksikössä, jotka ovat liikuntapaikkayksikkö ja liikunnallisen elämäntavan yksikkö.

 

Liikuntapaikkayksikössä on kolme liikuntapaikkahoitajaa, joista yksi tulee jatkossa toimimaan vastaavana liikuntapaikkahoitajana. Liikuntapaikkahoitajan työnkuvaan kuuluvat päivittäiset ulko- ja sisäliikuntapaikkojen hoito-, ylläpito- ja kunnostustehtävät, asiakaspalvelu, valvontatehtävät sekä kaluston ylläpito ja huolto. Vastaavan liikuntapaikkahoitajan työtehtäviin kuuluvat kaikki edellä mainitut tehtävät sekä käytännön yhteistyö seurojen ja muiden toimijoiden kanssa, työtehtävien suunnittelu, organisointi ja toteutus, varausjärjestelmiin liittyvät työt yhdessä nuoriso- ja liikuntajohtajan kanssa sekä työryhmiin osallistuminen.

 

Vaativampien työtehtävien vuoksi on myös tehtävä vastaavalle liikuntapaikkahoitajalle palkantarkistus.

 

Liikunnallisen elämäntavan yksikössä erityisliikunnan suunnittelija nimeke vaihtuu liikuntapalveluvastaavaksi. Lisäksi yksikössä on tällä hetkellä kaksi liikuntaneuvojaa. Liikuntapalveluvastaavalla on päävastuu toiminnan suunnittelusta, koordinoinnista ja tehokkaasta toteuttamisesta.  Lisäksi hän vastaa yhteistyöverkostoista, tapahtumien suunnittelusta, vapaaehtoistoiminnasta, tekee liikunta- ja elintapaneuvontaa ja tarvittaessa ryhmäohjauksia sekä osallistuu erilaisiin työryhmiin. Liikuntapalveluvastaava toimii myös nuoriso- ja liikuntajohtajan sijaisena.

 

Vakituisille työntekijöille on järjestetty asian osalta kuulemistilaisuudet 28.11.2023 ja 3.1.2024.

 

Myös jatkossa esihenkilötehtävät kuuluvat kummankin yksikön osalta nuoriso- ja liikuntajohtajalle.

 

Nuorisopalveluiden organisaatiomuutos tehtiin keväällä 2022 paremmin vastaamaan nykyajan tarpeita.

 

Nuorisopalveluiden alla on kolme eri yksikköä, avoin nuorisotyö (talotoiminta), etsivä nuorisotyö ja nuorisotyöpaja Via. Nuorisopalveluiden vastaavana toimii nuorisopalveluiden esimies.

 

Ehdotus (Gustafsson) Sivistyslautakunta päättää hyväksyä edellä mainitun liikuntapalveluiden organisaatiomuutoksen. Muutos tehdään 1.3.2024 alkaen esityksen mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Nuoriso- ja liikuntajohtaja Taru Alho, 040 518 9564

 

 

KH:n henkilöstöjaosto 23.04.2024 § 12  

37/00.01.02/2024  

 

 

Ehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto merkitsee tiedoksi, että

1. liikuntapaikkahoitajan, vakanssinumero 4135 03,  nimike on muutettu vastaavaksi liikuntapaikkahoitajaksi,

2. erityisliikunnan suunnittelijan nimike muuttuu liikuntapalveluvastaavaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Nuoriso- ja liikuntajohtaja Taru Alho, 040 518 9564