Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 53



 

Kuntosalin ja liikuntatilojen sekä liikunta-alueiden hinnantarkistus 2024

 

SIV 23.04.2024 § 53  

734/02.05.00/2023  

 

 

Liikuntatoimen hinnasto pyritään saamaan vuoden 2024 aikana selkeämmäksi kuluttajalle. Tämän lisäksi hinnoissa tapahtuu maltillisia korotuksia.

 

Hintojen tarkistus tapahtuu kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäinen osa koski uimakouluja ja liikuntaryhmiä ja se astui voimaan 1.1.2024 alkaen. Toinen osa 1.7.2024 alkaen koskee kuntosalia ja kolmas osa 1.9.2024 alkaen koskee tilavuokria

 

Kuntosalien kohdalla viimeisin hinnan tarkistus on tapahtunut 1.7.2022, jolloin hinnaksi on tullut 25,45 € + alv 10 % = 28 € (27,995 €) kuntalaisille. Vastaavasti ulkopaikkakuntalaisille hinta on ollut 50,90 € + alv 10 % = 56 € (55,99 €). Jatkossa kotisivuilla ilmoitetaan arvonlisäveron sisältämät hinnat ja ne ovat 1.7.2024 alkaen hankolaisille 35 euroa ja ulkopaikkakuntalaisille 70 euroa.

 

Sisäliikuntatilojen kohdalla hinnan tarkistus on tehty viimeksi 1.9.2022. Hinta hankolaisseuroille/kuntalaisille on ollut esimerkiksi Cupliksen kohdalla seuraavanlainen:

1/4 hallista on maksanut 9,62 € + alv 10 % = 10,58 €/h

2/4 hallista on maksanut 19,24 € + alv 10 % = 21,16 €/h

3/4 hallista on maksanut 28,86 € + alv 10 % = 31,75 €/h

4/4 hallista on maksanut 38,48 € + alv 10 % = 42,33 €/h

  

 1.9.2024 alkaen arvonlisäverollinen hinta (10 %)  tulee olemaan:

1/4 halli 12 €/h kuntalaisille ja 24 €/h ulkopaikkakuntalaisille

2/4 halli 24 €/h kuntalaisille ja 48 €/h ulkopaikkakuntalaisille

3/4 halli 36 €/h kuntalaisille ja 72 €/h ulkopaikkakuntalaisille

4/4 halli 48 €/h kuntalaisille ja 96 €/h ulkopaikkakuntalaisille

 

Jos sisäliikuntatilat ovat muussa kuin liikuntakäytössä, niin arvonlisävero on 24 %

Tällöin maksut tulevat olemaan seuraavanlaisia:

1/4 halli 10,91 € + alv 24 % = 13,53 €/h kuntalaisille

                21,82 € + alv 24 % = 27,06 €/h ulkopaikkakuntalaisille

2/4 halli 21,82 € + alv 24 % = 27,06 €/h kuntalaisille

                43,64 € + alv 24 % = 54,11 €/h ulkopaikkakuntalaisille

3/4 halli 32,73 € + alv 24 % = 40,59 €/h kuntalaisille

                65,45 € + alv 24 % = 81,16 €/h ulkopaikkakuntalaisille

4/4 halli 43,64 € + alv 24 % = 54,11 €/h kuntalaisille

                87,27 € + alv 24 % =108,21 €/h ulkopaikkakuntalaisille

       

Myös ulkoliikunta-alueiden osalta hinnan tarkistus on tehty viimeksi 1.9.2022.

Esimerkiksi uuden ruohokentän osalta hinta on ollut seuravanlainen:

1/2 alueesta on maksanut

27,04 € + alv 10 % = 29,74 €/h kuntalaisille

54,08 € + alv 10 % = 59,49 €/h ulkopaikkakuntalaisille

2/2 alueesta on maksanut

54,08 € + alv 10 % = 59,49 kuntalaisille

108,16 € + alv 10 % =118,976 ulkopaikkakuntalaisille

 

1.9. alkaen arvonlisäverollinen hinta (10 %) tulee olemaan:

1/2 alueesta 32 €/h kuntalaisille ja 64 €/h ulkopaikkakuntalasille

2/2 alueesta 64 €/h kuntalaisille ja 128 €/h ulkopaikkakuntalaisille

 

Jos ulkoliikunta-alueet ovat muussa kuin liikuntakäytössä, niin arvonlisävero on 24 %.

Tällöin maksut tulevat olemaan seuraavanlaisia:

1/2 alueesta 29,10 € + alv 24 % = 36,07 €/h kuntalaisille

                       58,18 € + alv 24 % = 72,16 €/h ulkopaikkakuntalaisille

2/2 alueesta 58,18 € + alv 24 % = 72,16 €/h kuntalaisille

                       116,36 € + alv 24 % = 144,30 €/h ulkopaikkakuntalaisille

 

Sama hinnoittelu pätee myös nuoriso- ja muihin sisätiloihin 1.9. alkaen.

 

Ehdotus (Gustafsson) Sivistyslautakunta päättää hyväksyä kuntosalin sekä sivistystoimen sisätilojen ja ulkoalueiden maksujen korotukset liittten mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Nuoriso- ja liikuntajohtaja Taru Alho, 040 518 9564