Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 16

150-juhlavuosirahaston sääntöjen muutos

Kaupunginhallitus 03.01.2024 § 1 

Liite

-          rahaston säännöt

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa, että kaupunginvaltuusto
1. 
perustaa 150-juhlavuosirahaston, jonka tarkoituksena on hankolaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen. Lisäksi rahastosta voidaan palkita hankolaisten lasten ja nuorten tekemiä innovaatioita.
2.
hyväksyy rahaston säännöt (liite).

Asian käsittely Keskustelun aikana esittelijä muutti ehdotustaan siten, että ehdotukseen lisättiin kohdat 3. ja 4.

 3.

 kaupunki sijoittaa 15.000 euroa perustettavan rahaston alkupääomaan.

 4.

kaupunginvaltuuston jäsenet ja valtuuston kokoukseen osallistuvat virkamiehet luopuvat juhlakokouksen kokouspalkkioista rahaston hyväksi ja vastaavan suuruinen rahamäärä sijoitetaan perustettavaan rahastoon.

Päätös Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että 

1.kaupunginvaltuusto perustaa 150-juhlavuosirahaston, jonka tarkoituksena on hankolaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen. Lisäksi rahastosta voidaan palkita hankolaisten lasten ja nuorten tekemiä innovaatioita.

2. kaupunginvaltuusto hyväksyy rahaston säännöt (liite).

3. kaupunki sijoittaa 15.000 euroa perustettavan rahaston alkupääomaan.

4.kaupunginvaltuuston jäsenet ja valtuuston kokoukseen osallistuvat virkamiehet luopuvat juhlakokouksen kokouspalkkioista rahaston hyväksi ja vastaavan suuruinen rahamäärä sijoitetaan perustettavaan rahastoon.

Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212

Kaupunginvaltuusto 10.01.2024 § 2 

Liite

-          rahaston säännöt

Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa, että 

1.kaupunginvaltuusto perustaa 150-juhlavuosirahaston, jonka tarkoituksena on hankolaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen. Lisäksi rahastosta voidaan palkita hankolaisten lasten ja nuorten tekemiä innovaatioita.
2. kaupunginvaltuusto hyväksyy rahaston säännöt (liite).
3. kaupunki sijoittaa 15.000 euroa perustettavan rahaston alkupääomaan.
4.kaupunginvaltuuston jäsenet ja valtuuston kokoukseen osallistuvat virkamiehet luopuvat juhlakokouksen kokouspalkkioista rahaston hyväksi ja vastaavan suuruinen rahamäärä sijoitetaan perustettavaan rahastoon.

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti, että 

Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 95 

Asian jatkokäsittely.

Hangon kaupungin 150-juhlavuosirahaston sääntöjen 4 § kuuluu seuraavasti:

Rahaston varojen käyttämisestä päättää kaupunginhallitus. Rahaston rahasto toimii itsenäisenä taseyksikkönä ja sen tilinpäätös yhdistellään kaupungin tilinpäätökseen.

Rahaston toimiminen itsenäisenä taseyksikkönä on kirjanpidollisesti tarpeettoman raskas menettely. Rahaston hallinnoimisen kannalta olisi joustavampaa, jos varat hoidettaisiin erityisenä rahastona.

Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hangon kaupungin 150-juhlavuosirahaston sääntöjen 4 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:  Rahaston varojen käyttämisestä päättää kaupunginhallitus. Rahaston varat hoidetaan erityisenä rahastona.

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212

Kaupunginvaltuusto 16.04.2024 § 16  

473/02.02.00/2023  

Liite

-          150 juhlavuosirahaston säännöt

Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hangon kaupungin 150-juhlavuosirahaston sääntöjen 4 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:  Rahaston varojen käyttämisestä päättää kaupunginhallitus. Rahaston varat hoidetaan erityisenä rahastona.

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti,  että Hangon kaupungin 150-juhlavuosirahaston sääntöjen 4 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:  Rahaston varojen käyttämisestä päättää kaupunginhallitus. Rahaston varat hoidetaan erityisenä rahastona.

     Liite §:ään 16