Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 30

Hangon kaupungin talousosaston uudelleenjärjestely

Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 158 

Henkilöstöpäällikkö on 18.11.2019 lukien toiminut kaupunginkamreerin viransijaisena oman virkansa ohella. Kaupunginkamreerin palvelussuhde kaupunkiin on päättynyt 31.10.2020. Kaupunginhallitus päätti 19.12.2022 § 332 pidentää virkajärjestelyä vuoden 2023 loppuun. Päätöksessään kaupunginhallitus lisäksi edellytti, että kevään 2023 aikana selvitetään ja tehdään päätökset keskushallinnon hallinto- ja viranhaltijarakenteesta. Kaupunginhallitus asetti tavoitteeksi sen, että tuleva hallinto – ja viranhaltijarakenne on toimintakykyinen, taloudellinen ja tehokas.

Päätöksellä 11.12.2023 § 306 kaupunginhallitus päätti pidentää virkajärjestelyä 30.6.2024 asti.

Hangon kaupungin keskushallinnon toimintasäännön 4 §:n mukaan kaupunginhallituksen alaiseen kaupungin keskushallintoon kuuluvat osastot ovat talousosasto, kaupunginkanslia ja henkilöstöosasto.

Keskushallinnon toimintasäännön 5 §:n mukaan talousosaston päällikkönä toimii kaupunginkamreeri. Saman pykälän mukaan kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginkamreerin. Edelleen toimintasäännön 5 §:n mukaan kaupunginhallituksella on oikeus valita virkoihin väliaikainen hoitaja enintään yhdeksi vuodeksi.

Koska keskushallinnon toimintasäännön mukaan kaupunginhallituksella on oikeus valita kaupunginkamreerin virkaan väliaikainen hoitaja enintään yhdeksi vuodeksi, vallitseva järjestely on toimintasäännön vastainen eikä nykyistä virkajärjestelyä voida enää jatkaa 30.6.2024 jälkeen.

Tämän vuoksi kaupungin ja kaupunkikonsernin taloushallintoon ja -osastolle on tarpeen tehdä organisatorisia muutoksia huomioiden kaupunginhallituksen päätöksessään 19.12.2022 § 332 asettamat tavoitteet hallinto- ja viranhaltijarakenteen toimintakyvystä, taloudellisuudesta ja tehokkuudesta. 

Keskushallinnon toimintasäännön 4 §:n mukaan talousosaston tehtävinä on

1. huolehtia kaupungin maksuliikenteen hoidosta,

2. huolehtia kaupungin keskuskirjanpidosta,

3. huolehtia kaupungin talousarvioehdotuksen valmistelusta,

4. huolehtia kaupungin koko hallintoa palvelevan ICT-toiminnan kehittämis-, suunnittelu- ja koordinointitehtävistä,

5. toimia kaupungin keskushallinnon ja muiden erikseen määrättyjen yksiköiden kassa- ja tilitoimistona,

6. seurata yleistä taloudellista kehitystä sekä edistää ja valvoa taloudellisten tekijöiden huomioon ottamista kaupungin toiminnassa,

7. huolehtia taloushallinnon laskentapalvelutehtävistä sekä avustaa muita toimialoja ja osastoja näissä tehtävissä,

8. huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä, sekä

9. valvoa kaupungin hankintojen taloudellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta

Keskushallinnon toimintasäännön 7 §:n mukaan kaupunginkamreerin tehtävänä on muualla määrätyn lisäksi:

1. ohjata ja seurata lauta- ja johtokuntien raha- ja laskentatoimen hoitamista,

2. huolehtia kaupungin maksuvalmiussuunnittelusta ja seurata maksuvalmiuden kehitystä sekä päättää tilapäisluoton ottamisesta maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 6 000 000 € määrään saakka,

3. päättää lainojen takaisinmaksusta ennenaikaisesti ja lainaehtojen tarkistamisesta edullisempien rahoitusehtojen saavuttamiseksi,

4. päättää kaupungin rahalaitostilien avaamisesta ja lakkauttamisesta sekä oikeudesta käyttää tilejä,

5. huolehtia että kaupungin rahavarat ovat kaupungin edun mukaisesti tallennettuna,

6. huolehtia kaupungin talousarvioehdotuksen valmistelusta,

7. huolehtia kaupungin ICT-toiminnan koordinoinnista,

8. huolehtia kaupungin maksuliikenteestä, laina-asiakirjoista ja arvopapereiden hoitamisesta,

9. huolehtia kaupungin keskuskirjanpidosta ja kaupungin hoidossa olevien rahastojen erityiskirjanpidosta sekä niihin liittyvien taseiden ja raporttien laatimisesta sekä päättää kaupungin rahastoista ja erikoisvarauksista otettujen lainojen korkokannoista,

10. seurata verotilityksiä ja huolehtia veroprosenttien hinnan määräämistä varten tarvittavien laskelmien ja selvitysten valmistelusta,

11. huolehtia osastolle kuuluvien valtionosuus- ja avustusasioiden hoidosta sekä seurata, että valtionosuuksia ja -avustuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi, sekä

12. suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

13. päättää sellaisten saamisten poistamisesta, joita ei ulosottomenettelyssäkään ole pystytty perimään tai joiden 6 periminen muista syistä ei ole mahdollinen. Kaupunginkamreerilla on päätösvalta silloin, kun saamisten määrä on korkeintaan 4.000 euroa/henkilö.

Kaupunginhallituksen päätöksessään 19.12.2022 § 332 esittämät tavoitteet huomioiden kansliapäällikön ja kaupunginjohtajan tekemässä selvityksessä on päädytty siihen, että kaupunginkamreerin virka olisi tarkoituksenmukaista lakkauttaa ja jakaa nykyiset talousosaston ja kaupunginkamreerin tehtävät kahdelle viranhaltijalle.

Talousosaston tehtävistä kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätöksen sekä talousarvion laadinta, kaupungin taloudellisen tilan aktiivinen seuranta sekä analyysi konsernitasolla ja konserniohjaukseen liittyvät tehtävät siirrettäisiin kaupunginkansliaan. Edellä mainittuja tehtäviä hoitamaan olisi tarkoituksenmukaista perustaa kaupunginkansliaan uusi konsernitalouspäällikön virka. Konsernitalouspäällikkö ei olisi osastopäällikkö, vaan virka perustettaisiin kansliapäällikön alaisuuteen.

Edellä mainittujen tehtävien siirtyessä kaupunginkansliaan, nykyiselle talousosastolle jäisivät kaupungin taloushallinnon päivittäiseen hoitamiseen liittyvät tehtävät ja IT-toiminnot, joten osaston nimi olisi tarkoituksenmukaista muuttaa talous- ja IT-osastoksi. Talous- ja IT-osaston esihenkilötehtävät eivät vaadi kokopäiväistä työpanosta. Tämän vuoksi henkilöstöpäällikkö toimisi talous- ja IT-osaston osastopäällikkönä oman virkansa ohella.

Taloushallinnon uudelleenjärjestelyn jälkeen kaupunginhallituksen alaiseen kaupungin keskushallintoon kuuluvat osastot olisivat kaupunginkanslia, talous- ja IT-osasto sekä henkilöstöosasto. 

Ehdotus 1. 
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginkamreerin virka lakkautetaan 30.6.2024.

2. 
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallituksen alainen keskushallintoon kuuluva talousosasto muutetaan talous- ja IT-osastoksi. Talous- ja IT-osaston tehtäviin kuuluu:
- huolehtia kaupungin maksuliikenteen hoidosta,
- huolehtia kaupungin keskuskirjanpidosta ja kaupungin hoidossa olevien rahastojen erityiskirjanpidosta sekä niihin liittyvien taseiden ja raporttien laatimisesta sekä päättää kaupungin rahastoista ja erikoisvarauksista otettujen lainojen korkokannoista,
- huolehtia kaupungin koko hallintoa palvelevan ICT-toiminnan kehittämis-, suunnittelu- ja koordinointitehtävistä,
- toimia kaupungin keskushallinnon ja muiden erikseen määrättyjen yksiköiden kassa- ja tilitoimistona,
- huolehtia taloushallinnon laskentapalvelutehtävistä sekä avustaa muita toimialoja ja osastoja näissä tehtävissä,
- huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä; sekä
- valvoa kaupungin hankintojen taloudellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

3. 
Henkilöstöpäällikkö toimii talous- ja IT-osaston osastopäällikkönä oman virkansa ohella. Edellä mainittujen osaston tehtävien lisäksi talous- ja IT-osaston osastopäällikön tehtävät ja ratkaisuvalta ovat seuraavat:
- huolehtia kaupungin maksuvalmiussuunnittelusta ja seurata maksuvalmiuden kehitystä sekä päättää tilapäisluoton ottamisesta maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 6 000 000 € määrään saakka,
- päättää lainojen takaisinmaksusta ennenaikaisesti ja lainaehtojen tarkistamisesta edullisempien rahoitusehtojen saavuttamiseksi,
- päättää kaupungin rahalaitostilien avaamisesta ja lakkauttamisesta sekä oikeudesta käyttää tilejä,
- huolehtia että kaupungin rahavarat ovat kaupungin edun mukaisesti tallennettuna,
- huolehtia kaupungin maksuliikenteestä, laina-asiakirjoista ja arvopapereiden hoitamisesta,
- huolehtia osastolle kuuluvien avustusasioiden hoidosta sekä seurata, että avustuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi;
- päättää sellaisten saamisten poistamisesta, joita ei ulosottomenettelyssäkään ole pystytty perimään tai joiden 6 periminen muista syistä ei ole mahdollinen. Talous- ja IT-osaston osastopäälliköllä on päätösvalta silloin, kun saamisten määrä on korkeintaan 4.000 euroa/henkilö; sekä
- suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

4. 
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle konsernitalouspäällikön viran perustamista kaupunginkansliaan. Konsernitalouspäällikön tehtäviä ovat:
- vastata kaupungin ja kaupunkikonsernin talousarvioehdotuksen valmistelusta,
- huolehtia kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätöksen valmistelusta,
- seurata yleistä taloudellista kehitystä sekä edistää ja valvoa taloudellisten tekijöiden huomioon ottamista kaupungin toiminnassa,
- huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä; sekä
- osallistua kaupunkikonsernin taloudelliseen konserniohjaukseen,
- ohjata ja seurata lauta- ja johtokuntien raha- ja laskentatoimen hoitamista,
- seurata verotilityksiä ja huolehtia veroprosenttien hinnan määräämistä varten tarvittavien laskelmien ja selvitysten valmistelusta,
- huolehtia valtionosuusasioiden hoidosta sekä seurata, että valtionosuuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi; sekä
- suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

Konsernitalouspäällikkö ei olisi osastopäällikkö, vaan toimisi kansliapäällikön alaisuudessa kaupunginkansliassa. Konsernitalouspäällikkö osallistuisi kaupungin johtoryhmätyöskentelyyn tarpeellisin osin.

5.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että edellä kuvatut muutokset päivitetään Hangon kaupungin hallintosääntöön sekä keskushallinnon johtosääntöön ja päivitetty hallintosääntö saatetaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Asian käsittely Keskustelun aikana esittelijä muutti ehdotustaan siten, että kohtaan 4. lisätään seuraava kappale:

Konsernitalouspäällikön viran kelpoisuusvaatimukset: konsernitalouspäällikön virkaan valittavalta vaaditaan virkaan soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva tutkinto ja käytännössä osoitettu vahva perehtyneisyys ja kokemus kunnallisesta konsernitaloushallinnosta

Päätös 1. 
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginkamreerin virka lakkautetaan 30.6.2024.

2. 
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallituksen alainen keskushallintoon kuuluva talousosasto muutetaan talous- ja IT-osastoksi. Talous- ja IT-osaston tehtäviin kuuluu:
- huolehtia kaupungin maksuliikenteen hoidosta,
- huolehtia kaupungin keskuskirjanpidosta ja kaupungin hoidossa olevien rahastojen erityiskirjanpidosta sekä niihin liittyvien taseiden ja raporttien laatimisesta sekä päättää kaupungin rahastoista ja erikoisvarauksista otettujen lainojen korkokannoista,
- huolehtia kaupungin koko hallintoa palvelevan ICT-toiminnan kehittämis-, suunnittelu- ja koordinointitehtävistä,
- toimia kaupungin keskushallinnon ja muiden erikseen määrättyjen yksiköiden kassa- ja tilitoimistona,
- huolehtia taloushallinnon laskentapalvelutehtävistä sekä avustaa muita toimialoja ja osastoja näissä tehtävissä,
- huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä; sekä
- valvoa kaupungin hankintojen taloudellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

3. 
Henkilöstöpäällikkö toimii talous- ja IT-osaston osastopäällikkönä oman virkansa ohella. Edellä mainittujen osaston tehtävien lisäksi talous- ja IT-osaston osastopäällikön tehtävät ja ratkaisuvalta ovat seuraavat:
- huolehtia kaupungin maksuvalmiussuunnittelusta ja seurata maksuvalmiuden kehitystä sekä päättää tilapäisluoton ottamisesta maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 6 000 000 € määrään saakka,
- päättää lainojen takaisinmaksusta ennenaikaisesti ja lainaehtojen tarkistamisesta edullisempien rahoitusehtojen saavuttamiseksi,
- päättää kaupungin rahalaitostilien avaamisesta ja lakkauttamisesta sekä oikeudesta käyttää tilejä,
- huolehtia että kaupungin rahavarat ovat kaupungin edun mukaisesti tallennettuna,
- huolehtia kaupungin maksuliikenteestä, laina-asiakirjoista ja arvopapereiden hoitamisesta,
- huolehtia osastolle kuuluvien avustusasioiden hoidosta sekä seurata, että avustuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi;
- päättää sellaisten saamisten poistamisesta, joita ei ulosottomenettelyssäkään ole pystytty perimään tai joiden 6 periminen muista syistä ei ole mahdollinen. Talous- ja IT-osaston osastopäälliköllä on päätösvalta silloin, kun saamisten määrä on korkeintaan 4.000 euroa/henkilö; sekä
- suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

4. 
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle konsernitalouspäällikön viran perustamista kaupunginkansliaan. Konsernitalouspäällikön tehtäviä ovat:
- vastata kaupungin ja kaupunkikonsernin talousarvioehdotuksen valmistelusta,
- huolehtia kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätöksen valmistelusta,
- seurata yleistä taloudellista kehitystä sekä edistää ja valvoa taloudellisten tekijöiden huomioon ottamista kaupungin toiminnassa,
- huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä; sekä
- osallistua kaupunkikonsernin taloudelliseen konserniohjaukseen,
- ohjata ja seurata lauta- ja johtokuntien raha- ja laskentatoimen hoitamista,
- seurata verotilityksiä ja huolehtia veroprosenttien hinnan määräämistä varten tarvittavien laskelmien ja selvitysten valmistelusta,
- huolehtia valtionosuusasioiden hoidosta sekä seurata, että valtionosuuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi; sekä
- suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

Konsernitalouspäällikkö ei olisi osastopäällikkö, vaan toimisi kansliapäällikön alaisuudessa kaupunginkansliassa. Konsernitalouspäällikkö osallistuisi kaupungin johtoryhmätyöskentelyyn tarpeellisin osin. Konsernitalouspäällikön viran kelpoisuusvaatimukset: konsernitalouspäällikön virkaan valittavalta vaaditaan virkaan soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva tutkinto ja käytännössä osoitettu vahva perehtyneisyys ja kokemus kunnallisesta konsernitaloushallinnosta.

5.
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että edellä kuvatut muutokset päivitetään Hangon kaupungin hallintosääntöön sekä keskushallinnon toimintasääntöön ja päivitetty hallintosääntö saatetaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212

Kaupunginvaltuusto 11.06.2024 § 30  

51/01.03.00/2024  

Ehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginkamreerin virka lakkautetaan 30.6.2024.

2. 
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallituksen alainen keskushallintoon kuuluva talousosasto muutetaan talous- ja IT-osastoksi. Talous- ja IT-osaston tehtäviin kuuluu:
- huolehtia kaupungin maksuliikenteen hoidosta,
- huolehtia kaupungin keskuskirjanpidosta ja kaupungin hoidossa olevien rahastojen erityiskirjanpidosta sekä niihin liittyvien taseiden ja raporttien laatimisesta sekä päättää kaupungin rahastoista ja erikoisvarauksista otettujen lainojen korkokannoista,
- huolehtia kaupungin koko hallintoa palvelevan ICT-toiminnan kehittämis-, suunnittelu- ja koordinointitehtävistä,
- toimia kaupungin keskushallinnon ja muiden erikseen määrättyjen yksiköiden kassa- ja tilitoimistona,
- huolehtia taloushallinnon laskentapalvelutehtävistä sekä avustaa muita toimialoja ja osastoja näissä tehtävissä,
- huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä; sekä
- valvoa kaupungin hankintojen taloudellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

3. 
Henkilöstöpäällikkö toimii talous- ja IT-osaston osastopäällikkönä oman virkansa ohella. Edellä mainittujen osaston tehtävien lisäksi talous- ja IT-osaston osastopäällikön tehtävät ja ratkaisuvalta ovat seuraavat:
- huolehtia kaupungin maksuvalmiussuunnittelusta ja seurata maksuvalmiuden kehitystä sekä päättää tilapäisluoton ottamisesta maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 6 000 000 € määrään saakka,
- päättää lainojen takaisinmaksusta ennenaikaisesti ja lainaehtojen tarkistamisesta edullisempien rahoitusehtojen saavuttamiseksi,
- päättää kaupungin rahalaitostilien avaamisesta ja lakkauttamisesta sekä oikeudesta käyttää tilejä,
- huolehtia että kaupungin rahavarat ovat kaupungin edun mukaisesti tallennettuna,
- huolehtia kaupungin maksuliikenteestä, laina-asiakirjoista ja arvopapereiden hoitamisesta,
- huolehtia osastolle kuuluvien avustusasioiden hoidosta sekä seurata, että avustuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi;
- päättää sellaisten saamisten poistamisesta, joita ei ulosottomenettelyssäkään ole pystytty perimään tai joiden 6 periminen muista syistä ei ole mahdollinen. Talous- ja IT-osaston osastopäälliköllä on päätösvalta silloin, kun saamisten määrä on korkeintaan 4.000 euroa/henkilö; sekä
- suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

4. 
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle konsernitalouspäällikön viran perustamista kaupunginkansliaan. Konsernitalouspäällikön tehtäviä ovat:
- vastata kaupungin ja kaupunkikonsernin talousarvioehdotuksen valmistelusta,
- huolehtia kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätöksen valmistelusta,
- seurata yleistä taloudellista kehitystä sekä edistää ja valvoa taloudellisten tekijöiden huomioon ottamista kaupungin toiminnassa,
- huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä; sekä
- osallistua kaupunkikonsernin taloudelliseen konserniohjaukseen,
- ohjata ja seurata lauta- ja johtokuntien raha- ja laskentatoimen hoitamista,
- seurata verotilityksiä ja huolehtia veroprosenttien hinnan määräämistä varten tarvittavien laskelmien ja selvitysten valmistelusta,
- huolehtia valtionosuusasioiden hoidosta sekä seurata, että valtionosuuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi; sekä
- suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

Konsernitalouspäällikkö ei olisi osastopäällikkö, vaan toimisi kansliapäällikön alaisuudessa kaupunginkansliassa.

Konsernitalouspäällikkö osallistuisi kaupungin johtoryhmätyöskentelyyn tarpeellisin osin.

Konsernitalouspäällikön viran kelpoisuusvaatimukset: konsernitalouspäällikön virkaan valittavalta vaaditaan virkaan soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva tutkinto ja käytännössä osoitettu vahva perehtyneisyys ja kokemus kunnallisesta konsernitaloushallinnosta.

5.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että edellä kuvatut muutokset päivitetään Hangon kaupungin hallintosääntöön sekä keskushallinnon toimintasääntöön ja päivitetty hallintosääntö saatetaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Asian käsittely Puheenjohtaja avasi keskustelun. Keskustelun aikana valtuutettu Rolf Nyström ehdotti, että konsernitalouspäällikkö-nimikkeen sijaan perustettavan viran nimike olisi talousjohtaja.

 Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti,

1.
että kaupunginkamreerin virka lakkautetaan 30.6.2024.

2.
että kaupunginhallituksen alainen keskushallintoon kuuluva talousosasto muutetaan talous- ja IT-osastoksi.

Talous- ja IT-osaston tehtäviin kuuluu:

- huolehtia kaupungin maksuliikenteen hoidosta,
- huolehtia kaupungin keskuskirjanpidosta ja kaupungin hoidossa olevien rahastojen erityiskirjanpidosta sekä niihin liittyvien taseiden ja raporttien laatimisesta sekä päättää kaupungin rahastoista ja erikoisvarauksista otettujen lainojen korkokannoista,
- huolehtia kaupungin koko hallintoa palvelevan ICT-toiminnan kehittämis-, suunnittelu- ja koordinointitehtävistä,
- toimia kaupungin keskushallinnon ja muiden erikseen määrättyjen yksiköiden kassa- ja tilitoimistona,
- huolehtia taloushallinnon laskentapalvelutehtävistä sekä avustaa muita toimialoja ja osastoja näissä tehtävissä,
- huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä; sekä
- valvoa kaupungin hankintojen taloudellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

3.
Henkilöstöpäällikkö toimii talous- ja IT-osaston osastopäällikkönä oman virkansa ohella.

Edellä mainittujen osaston tehtävien lisäksi talous- ja IT-osaston osastopäällikön tehtävät ja ratkaisuvalta ovat seuraavat:

- huolehtia kaupungin maksuvalmiussuunnittelusta ja seurata maksuvalmiuden kehitystä sekä päättää tilapäisluoton ottamisesta maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 6 000 000 € määrään saakka,
- päättää lainojen takaisinmaksusta ennenaikaisesti ja lainaehtojen tarkistamisesta edullisempien rahoitusehtojen saavuttamiseksi,
- päättää kaupungin rahalaitostilien avaamisesta ja lakkauttamisesta sekä oikeudesta käyttää tilejä,
- huolehtia että kaupungin rahavarat ovat kaupungin edun mukaisesti tallennettuna,
- huolehtia kaupungin maksuliikenteestä, laina-asiakirjoista ja arvopapereiden hoitamisesta,
- huolehtia osastolle kuuluvien avustusasioiden hoidosta sekä seurata, että avustuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi;
- päättää sellaisten saamisten poistamisesta, joita ei ulosottomenettelyssäkään ole pystytty perimään tai joiden 6 periminen muista syistä ei ole mahdollinen. Talous- ja IT-osaston osastopäälliköllä on päätösvalta silloin, kun saamisten määrä on korkeintaan 4.000 euroa/henkilö; sekä
- suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

4.
että konsernitalouspäällikön virka perustetaan kaupunginkansliaan.

Konsernitalouspäällikön tehtäviä ovat:

- vastata kaupungin ja kaupunkikonsernin talousarvioehdotuksen valmistelusta,
- huolehtia kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätöksen valmistelusta,
- seurata yleistä taloudellista kehitystä sekä edistää ja valvoa taloudellisten tekijöiden huomioon ottamista kaupungin toiminnassa,
- huolehtia toimialaansa liittyvistä suunnittelu-, tutkimus- ja seurantatehtävistä; sekä
- osallistua kaupunkikonsernin taloudelliseen konserniohjaukseen,
- ohjata ja seurata lauta- ja johtokuntien raha- ja laskentatoimen hoitamista,
- seurata verotilityksiä ja huolehtia veroprosenttien hinnan määräämistä varten tarvittavien laskelmien ja selvitysten valmistelusta,
- huolehtia valtionosuusasioiden hoidosta sekä seurata, että valtionosuuksia koskevat tehtävät muutoinkin tulevat hoidetuksi; sekä
- suorittaa muut kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan hänelle antamat tehtävät.

Konsernitalouspäällikkö ei olisi osastopäällikkö, vaan toimisi kansliapäällikön alaisuudessa kaupunginkansliassa.

Konsernitalouspäällikkö osallistuisi kaupungin johtoryhmätyöskentelyyn tarpeellisin osin.

Konsernitalouspäällikön viran kelpoisuusvaatimukset:

konsernitalouspäällikön virkaan valittavalta vaaditaan virkaan soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva tutkinto ja käytännössä osoitettu vahva perehtyneisyys ja kokemus kunnallisesta konsernitaloushallinnosta.

5.
että edellä kuvatut muutokset päivitetään Hangon kaupungin hallintosääntöön sekä keskushallinnon toimintasääntöön ja päivitetty hallintosääntö saatetaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.