Dynasty tietopalvelu Haku RSS Hangon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 165



 

Mannerheimintien 10, 12, 14 asemakaavan muutos; Kaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville

 

YMP 31.01.2019 § 13

402/50.502/2019

Suunnittelualue sijaitsee kantakaupungissa Mannerheimintien eteläpuoleisella pientaloalueella korttelissa 1004. Alue käsittää osan korttelista 1004 sekä Mannerheimintien ja tonttien välisen puistoalueen.

 

Alueella on voimassa asemakaava 2000 vuodelta 2005, jossa tonttien 78-10-1004-2 ja 78-10-1004-4 sekä tien väliin on jätetty viheralue. Osa alueella olevista rakennuksista on suojeltu sr-merkinnällä.

 

Kaavamuutoksen käynnistämistä ovat toivoneet tonttien 78-10-1004-2 ja 78-10-1004-3 omistajat korttelin ja tien välisen puistoalueen käyttötarkoituksen sekä eräiden rakennusten suojelutarpeen tarkistamiseksi. Kaava-alueeseen on liitetty myös tontti 78-10-1004-4, jotta samalla voidaan ratkaista kyseisen tontin ja tien välisen viheralueen käyttö.

 

Kaava tehdään kaupungin omana työnä ja siitä veloitetaan taksan mukainen maksu, joka tulee kiinteistöjen 78-10-1004-2 ja 78-10-1004-3 maksettavaksi siten kuin tarkemmin sovitaan.

 

*/* Liitteet

 - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma per 15.1.2019

 - Suunnittelualueen rajaus

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta

 - asettaa vireille korttelin 1004 tonttien 2-4 asemakaavan muutoksen.

 - hyväksyy, että kaava tehdään kaupungin omana työnä ja että siitä veloitetaan taksan mukainen maksu, joka tulee kiinteistöjen 1004-2 ja 1004-3 omistajien maksettavaksi.

 - hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 15.1.2019. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) kuulutetaan tiedoksi ja se on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan teknisessä ja ympäristövirastossa. OAS päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä.

 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 Maankäytönsuunnittelija Anna Hellén, 040 1359 285

 

 

Ympäristölautakunta 07.12.2023 § 191 

 

 

Kiinteistön 78-10-1004-11 (Mannerheimintie 8) omistaja on esittänyt, että kiinteistö liitettäisiin kaavahankkeeseen. Tällä hetkellä on vireillä kaava-alueen hanke, joka koskee aluetta Mannerheimintie 10, 12 ja 14. Kaavoituksella on tavoitteena ratkaista tien ja tonttien väliin jäävien puistoalueiden käyttö, rakennusten suojelutarve sekä talousrakennusten sijainti ympäristön asettamat vaatimukset huomioiden.

 

*/* Liitteenä

        Sijaintikartta

        Sijainti Ajantasa-asemakaavalla

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Asemakaavamuutos Mannerheimintie 10, 12, 14 laajennetaan koskemaan myös osoitteessa Mannerheimintie 8 sijaitsevaa tonttia 78-10-1004-11

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

Kaupunginhallitus 15.01.2024 § 4 

 

Liitteenä

  • Sijaintikartta
  • Sijainti Ajantasa-asemakaavalla

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ympäristölautakunnan ehdotukesn mukaisesti, että Asemakaavamuutos Mannerheimintie 10, 12, 14 laajennetaan koskemaan myös osoitteessa Mannerheimintie 8 sijaitsevaa tonttia 78-10-1004-11

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti ympäristölautakunnan ehdotuksen mukaisesti, että Asemakaavamuutos Mannerheimintie 10, 12, 14 laajennetaan koskemaan myös osoitteessa Mannerheimintie 8 sijaitsevaa tonttia 78-10-1004-11.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

Ympäristölautakunta 01.02.2024 § 14 

 

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty.

 

Kaava tehdään kaupungin omana työnä ja siitä veloitetaan taksan mukainen maksu, joka tulee kiinteistöjen 78-10-1004-2, 78-10-1004-3 ja 78-10-1004-11 maksettavaksi siten kuin tarkemmin sovitaan.

 

*/* Liitteenä

        Sijaintikartta

        Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.2.2024

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 1.2.2024. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan kaupungin kotisivuilla sekä teknisessä ja ympäristövirastossa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön edetessä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 75 

 

 

 

Osapuolet ovat neuvotelleet 28.3.2024 sopimuksesta liittyen asemakaavan laatimiseen ja kustannusten jakoon. Neuvottelun aikana päädyttiin (omistajan edustajan toiveesta) sellaiseen ratkaisuun, että tontti 78-10-1004-11 kuitenkin poistettaisiin kaava-alueesta ja kaavatyötä jatkettaisiin alkuperäisessä laajuudessa.

 

Oheismateriaali

- Sopimus kaavoituksen laatimisesta Mannerheimintie 10,12 ja 14 per 2.4.2024

- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.2.2024

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää poistaa tontin 78-10-1004-11 kaava-alueesta; kaavatyötä jatketaan alkuperäisessä laajuudessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetään tältä osin.               Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan oheisen sopimuksen asemakaavan laatimisesta ja kustannusjaosta koskien asemakaavan muutosta osoitteissa Mannerheimintie 10, 12 ja 14.  

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

 

 

Ympäristölautakunta 13.06.2024 § 83 

 

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty kaupunginhallituksen päätöksen mukaiseksi.

 

Maankäyttöosasto on laatinut ehdotuksen Mannerheimintien 10, 12, 14 asemakaavan muutokseksi. Maanomistajat ovat voineen osallistua kaavamuutoksen valmisteluun mm. 28.3.2024 järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

 

*/* Liitteenä

        Kaavaehdotuskartta ja määräykset, per 13.6.2024

        Kaavaselostus, per 13.6.2024

        Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, per 13.6.2024

 

Ehdotus (Luukkonen) Ympäristölautakunta tutustuu laadittuun ehdotukseen Mannerheimintie 10, 12, 14 asemakaavan muutokseksi ja päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että

        se asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville kaupungin kotisivuille sekä tekninen ja ympäristövirastoon vähintään 30 päivän ajaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti.

        kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta viranomaisilta ja yhteisöiltä

 

Lautakunta hyväksyy päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 13.6.2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281

 

Kaupunginhallitus 17.06.2024 § 165  

674/10.02.00/2023  

 

 

Liitteenä

-          Kaavaehdotuskartta ja määräykset, per 13.6.2024

-          Kaavaselostus, per 13.6.2024

-          Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, per 13.6.2024

 

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, että

- se asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville kaupungin kotisivuille sekä tekninen ja ympäristövirastoon vähintään 30 päivän ajaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti

- kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta viranomaisilta ja yhteisöiltä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman per 13.6.2024.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 1359 281