RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.04.2025/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Keskeneräiset valtuutettujen aloitteet 31.12.2024
Kaupunginhallitus 31.03.2025 § 83
Liite
- luettelo
Valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin
toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.
Ehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle liitteenä olevan luettelon 31.12.2024 keskeneräisistä valtuustoaloitteista.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212
Kaupunginvaltuusto 15.04.2025 § 23
188/00.01.06/2025
Liite
- luettelo
Ehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle liitteenä olevan luettelon 31.12.2024 keskeneräisistä valtuustoaloitteista.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti merkitä tiedoksi 31.12.2024 keskeneräisenä olleet valtuutettujen aloitteet.
Liite §:ään 23
Lisätiedot Kansliapäällikkö Hanna Höglund, 019 2203 212
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |