RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
KH:n henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 27
Työnantajan edustajien palkkojen muuntaminen kokonaispalkoiksi
KH:n henkilöstöjaosto 30.09.2025 § 27
64/01.00.00/2025
KT ja pääsopijajärjestöt JAU ry, JUKO ry ja SOTE ry sopivat joulukuussa 2024, että KVTESin palkkausjärjestelmä muutetaan tasopalkkajärjestelmäksi 1.2.2025 lukien. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat eli KT on yleiskirjeellä 3/2025 ohjeistanut tasopalkkajärjestelmään siirtymisestä. Uusi järjestelmä sovelletaan viimeistään 1.10.2025 lukien.
Osana uudistusta on myös sovittu, että KVTES palkkausluvun 19 §:n mukaisen työnantajan edustajan palkka on 1.2.2025 lukien kokonaispalkka. Tämä tarkoittaa, että palkansaajalle ei makseta kokonaispalkan lisäksi muita palkkausluvussa tarkoitettuja palkan osia, jollei viranhaltijaa/työntekijää koskevassa kunnan/kuntayhtymän toimivaltaisen viranomaisen päätöksessä ole erikseen muuta todettu tai työsopimuksessa erikseen muuta sovittu. Sopimuksessa aiemmin ollut mahdollisuus käyttää vaihtoehtoisesti ao. tehtävässä ns. normaalia palkkarakennetta on poistettu. Palkka muunnetaan kokonaispalkaksi ynnäämällä palkanosat yhteen.
Muutos koskee kulttuurijohtajaa, sivistystoimen johtajaa, kansliapäällikköä ja henkilöstöpäällikköä.
Ehdotus
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää
- muuntaa kulttuurijohtajan, sivistystoimen johtajan, kansliapäällikön ja henkilöstöpäällikön palkat kokonaispalkoiksi takautuvasti 1.2.2025 lukien ja
- tarkistaa kulttuurijohtajan ja sivistystoimen johtajan kokonaispalkat takautuvasti 150 €/kk 1.2.2025 lukien.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Simon Store, 040 135 9500