RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 86
Mikroliikenneluvan käyttöönotto ja lupaehdot Hangon kaupungissa
Tekninen lautakunta 18.03.2026 § 34
Valtakunnallinen lainsäädäntö edellyttää, että kunnalla on mahdollisuus ohjata mikroliikkumista (esim. sähköpotkulaudat) mikroliikenneluvan avulla. Lupaehdoilla voidaan määritellä käyttöaikoja, pysäköinnin rajoituksia, käyttöalueita, ajokieltoja ja nopeusrajoituksia, kun se on liikenneturvallisuuden, esteettömyyden tai kunnossapidon kannalta tarpeellista.
Kuntaliiton ohjeistus korostaa, että kunnalla on oikeus mitoittaa ehdot paikallisten olosuhteiden ja resurssien mukaisiksi.
Ehdotus (Laine)
Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että:
1) Mikroliikennelupa otetaan käyttöön 1.5.2026 alkaen.
2) Hyväksytään Hangon mikroliikenneluvan ehdot (Liite 1) keskeisinä ehtoinaan:
· Käyttökausi: 1.5.–30.9.
· Ajokiellot: viikonloppuöinä klo 00–05 sekä juhlapyhien aattoöinä
o Nopeusrajoitukset:
o yleisnopeus 20 km/h
o hidastusalueet 10–15 km/h
· Pysäköinti: vain kaupungin osoittamille alueille; pysäköintikieltoalueet erikseen määritelty (sillat, vilkkaat jalankulkualueet, uimarantojen lähialueet)
· Georajausvaatimus: ajokielto-, pysäköintikielto- ja hidastusalueet estettävä teknisesti
· Siirtovelvoite: väärin pysäköidyt tai vaarallisesti sijoitetut laitteet siirrettävä 4 h sisällä
· Turvallisuusvaatimukset: ikäraja 15 v ja 0,5 ‰ promilleraja, ajoneuvojen valaisin- ja varustevaatimukset
· Raportointi: kuukausittainen anonymisoitu data (laitemäärät, käyttöaste, sijaintijakauma, pysäköintipoikkeamat)
3) Hyväksytään karttaluonnos (Liite 2) sisältäen:
· No‑Ride – ajokieltoalueet
· No‑Park – pysäköintikieltoalueet
· Slow Zone – hidastusalueet
sekä valtuutetaan tekninen virasto tekemään karttaan teknisluonteisia korjauksia ja tarkennuksia. Kartta toimii lupaehdoissa määriteltyjen georajojen pohjana.
4) Vahvistetaan maksuperusteet:
· Lupamaksu: 1 500 € / vuosi / operaattori
· Valvontamaksu: 0,20 € / ajoneuvo / vuorokausi
· Siirtomaksu: 60 € / laite
5) Hyväksytään rikkomusten seuraamukset (Liite 3):
· huomautus
· valvontamaksun korotus määräajaksi
· aluekohtainen tai ajallinen käyttökatko
· luvan keskeytys tai peruutus toistuvissa/vakavissa tapauksissa
6) Tekninen toimi valtuutetaan:
· ylläpitämään ja päivittämään kartta‑ ja lupaehdot
· valvomaan lupaehdon noudattamista
määräämään seuraamukset rikkomuksista.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Tekninen johtaja Timo Laine, 040 135 9280
Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 86
125/10.03.01.101/2026
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että

Asian käsittely Asiassa käydyn keskustelun aikana Janne Sarpoma ehdotti Mikael Lindqvistin kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.
Päätös
Kaupunginhalitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.
Lisätiedot Tekninen johtaja Timo Laine, 040 135 9280