RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
KH:n henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 23.03.2026/Pykälä 10
Lomarahavapaan/lomapalkkavapaan sopimisen yleisten periaatteiden päivittäminen
KH:n henkilöstöjaosto 23.03.2026 § 10
35/01.01.03/2026
KVTES:n, TS:n, OVTES, osion G tai TTES:n virka- ja työehtosopimuksien piirissä oleva työntekijä/viranhaltija voi sopia työnantajan kanssa, että lomanmääräytymisvuodelta maksettava lomaraha tai osa siitä annetaan vastaavana vapaana. Lomarahavapaa/lomapalkkavapaa on työssäolon veroista aikaa ja vapaiden määrä on enintään 50 % ansaittujen vuosilomapäivien lukumäärästä. Lomarahavapaan/lomapalkkavapaan ajalta maksetaan varsinainen palkka.
KVTES:n mukaan työnantajan on selvitettävä työntekijöille/viranhaltijoille tai heidän edustajilleen lomarahavapaasta/lomapalkkavapaasta sopimisesta työpaikalla noudatettavat yleiset periaatteet.
Lomarahavapaan/lomapalkkavapaan sopimisen yleiset periaatteet tulisi päivittää vastaamaan kaupungilla sovellettavia virka- ja työehtosopimuksia. Esitetyt muutokset on käsitelty yhteistoimintaelimessä 18.3.2026.
Liite
- Lomarahavapaan/lomapalkkavapaan sopimisen yleiset periaatteet
Ehdotus
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä päivitetyt lomarahavapaan/ lomapalkkavapaan sopimisen yleiset periaatteet.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Henkilöstöpäällikkö Nina Granqvist, 019 220 3240