RSS-linkki
Kokousasiat:https://hanko10fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Esityslista 24.09.2026/Asianro 109
Ympäristötoimen talousarvio 2027
Ympäristölautakunta 25.08.2026 § 100
Talousosasto on laatinut talousarvion valmisteluohjeet vuodelle 2027. Ohjeen mukaan pyrkimyksenä on ensin saada koottua ja alustavasti hyväksyttyä numeroversio talousarviosta ja vasta sen jälkeen käsitellä tekstiosat. Hallintoyksiköiden talousarvioehdotusten tulee olla Opiferus-ohjelmassa 28.8.2026.
*/* Liitteet
Talousarvion valmisteluohjeet vuodelle 2027 ja aikataulu
Maankäytön talousarvioluvut, ehdotus 2027
Rakennusvalvonnan talousarvioluvut, ehdotus 2027
Ympäristönsuojelun talousarvioluvut, ehdotus 2027
Ehdotus (Luukkonen)
Ympäristölautakunta keskustelee talousarvioiden sisällöstä osastoittain.
Ympäristölautakunta hyväksyy osastojen ehdotukset ympäristötoimen talousarvioluvuiksi 2027. Lukujen tulee olla syötettynä Opiferus-ohjelmassa 28.8.2026.
Osastot oikeutetaan tekemään pieniä teknisiä tarkistuksia.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Rakennustarkastaja Anders Welander, 019 220 3390
Ympäristönsuojelupäällikkö Maria Degerlund, 040 135 9299
Ympäristölautakunta 24.09.2026
359/02.02.00/2026
Talousarvioseminaarissa 8.9.2026 käydyn keskustelun pohjalta on maankäytön budjettilukuja tarkistettu. Muiden osastojen talousarvioluvut ovat ennallaan.
Päivitetyn talousarvion käsittelyaikataulun mukaan hallintoyksiköiden talousarvioehdotusten tulee olla Opiferus-ohjelmassa 23.10.2026
*/* Liitteet
Maankäytön talousarvioluvut, ehdotus 2027
Maankäytön tekstiosa 2027
Maankäytön suoritteet 2027
Rakennusvalvonnan talousarvioluvut, ehdotus 2027
Rakennusvalvonnan tekstiosa 2027
Rakennusvalvonnan suoritteet 2027
Ympäristönsuojelun talousarvioluvut, ehdotus 2027
Ympäristönsuojelun tekstiosa 2027
Ympäristönsuojelun suoritteet 2027
Ehdotus (Luukkonen)
Ympäristölautakunta hyväksyy osastojen ehdotukset ympäristötoimen talousarvioluvuiksi 2027. Lukujen tulee olla syötettynä Opiferus-ohjelmassa 23.10.2026.
Ympäristölautakunta hyväksyy osastojen talousarviokirjaan tulevat tekstiosat ja suoritteet 2027.
Päätös
Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, 040 135 9281
Rakennustarkastaja Anders Welander, 019 220 3390
Ympäristönsuojelupäällikkö Maria Degerlund, 040 135 9299